Nyt olisi tarjolla maistiainen uudesta Hatebreed-kappaleesta: uusi single ”When The Blade Drops” pihalle ystävänpäivänä

Pitkän linjan yhdysvaltalainen hardcore punk -yhtye Hatebreed ilmoitti vuoden 2019 lopussa aloittavansa uuden studioalbuminsa nauhoitukset. Albumi on nyt saatu lopultakin valmiiksi, ja seuraavaksi on aika odotella yhtyeen ensimmäistä kappalenäytettä työnsä tuloksista.

Uusi Hatebreed-single ”When The Blade Drops” saapuu kuin saapuukin eetteriin pian, eli sopivasti ystävänpäivänä 14. helmikuuta. Ennen kappaleen virallista julkaisemista voit kuunnella siitä pienen pätkän Twitteriin ladatusta videosta.

Tuottajana levyllä toimii Chris ”Zeuss” Harris, joka tunnetaan työstään muun muassa Rob Zombien ja Demon Hunterin kanssa. Bändin edellinen albumi ”The Concrete Confessional” julkaistiin vuonna 2016.

Kommentoi julkaisua