Nyt on helvetin hyvä bore – arviossa Uniklubin ”Encore”
Vaikka tiesin odottaa Uniklubin uutta pitkäsoittoa, tieto ”Encore”-albumin ilmestymisestä pääsi kuitenkin yllättämään. Yhtyeen edellinen, vuonna 2023 julkaistu ”8”-levy miellytti itseäni suuresti, joten odotukset uutta pitkäsoittoa kohtaan olivat luonnollisesti korkealla. Siksi olin enemmän kuin utelias kuulemaan, mitä bändi on tällä kertaa keksinyt kuuntelijoidensa iloksi.
Pieniä makupaloja tarjoiltiin jo etukäteen singleinä: ”La La Shangri-La”, ”Ohimenevää”, ”Unohda mut”, ”Voittaja” sekä aivan äskettäin julkaistu ”Kävelen pois”. Näistä viimeisin kirjoitettiin keulakuva Jussi Selon sanojen mukaan niin sanotulla biisileirillä, jossa mukana olivat Blind Channelista tutut Aleksi Kaunisvesi sekä Niko Moilanen. Voisin jotenkin veikata, että tämän kaksikon mukanaolo tuonee Uniklubille uusia kuulijoita, jotka eivät välttämättä ole yhtyeestä aiemmin edes kuulleet.
”Encore” tuo esiin Uniklubin monet puolet. Jos ajattelee bändin alkuaikojen levytyksiä, ei niitä kuunnellessa olisi välttämättä tullut mieleenkään, että yhtyeeltä kuultaisiin vielä jopa kantria ”Unohda mut” -kappaleen muodossa. Toisaalta myös ”Encore”-albumin avaava ”La La Shangri-La” on ehkä raskainta materiaalia, mitä orkesteri on aiemmin julkaissut. Uniklubi onnistuu siis yllättämään kuulijansa vielä vuosikymmenien jälkeen, ja sehän ei ole ollenkaan huono asia.
”Katso kuinka hän tanssii” vie mennessään jonnekin 80-luvun suomirockin syövereihin Dingon, Tannan sekä Yön jalanjäljille. Tämä ja albumin päättävä nimibiisi nousivat ehdottomasti levyn kärkikaartiin. ”Encore”-raidan lyriikat kiteyttänevät varmasti monen bändin mietteet, eikä sanoitusta voi hymyilemättä kuunnella. Toivottavasti tämä tullaan kuulemaan keikoilla, ja nimensä mukaisesti siellä loppupuolella!
Ja vielä eräs asia, joka kiinnitti huomioni iloisesti: bändiä itseään ei ole taidettu nähdä levyn kannessa sitten vuonna 2007 ilmestyneen ”Luotisade”-studioalbumin. Nyt on palattu vanhaan, ja kansikuva on Mimosa Laakson käsialaa.
Viime pitkäsoittoa arvioidessani jäin kaipaamaan hieman menevämpää sekä rokkaavampaa meininkiä. ”Encore” vastasi toiveisiini mainiosti ja jätti kokonaisuudessaan varsin positiivisen vaikutelman. Jos yhtye luonnehtii itse, että tämän albumin takana on helppo seistä, niin kuulijan on puolestaan helppo ihastua. Ota levy siis kuunteluun, olipa Uniklubi sinulle sitten vanha tuttavuus tai uusi löytö.
