Nyt selvisi syy sille, miksi Dead End Finlandin kappaleet ovat niin eeppisiä – haastattelussa yhtyeen vokalisti Mikko Virtanen ja kitaristi-basisti Santtu Rosén

Kotimainen Dead End Finland julkaisi maaliskuun lopussa viidennen studioalbuminsa ”Victoryn”. Kaaoszine tavoitti yhtyeen vokalistin Mikko Virtasen ja kitaristi-basisti Santtu Rosénin. Juttutuokion aikana käytiin läpi Dead End Finlandin albumien syntyä ja keskusteltiin siitä, miksi bändin kappaleet kasvavat eeppisiksi. Virtanen ja Rosén valottivat myös sitä, miksei Dead End Finland ole keikkaileva yhtye, ja mistä yhtyeen erikoinen nimi on saanut alkunsa.

Moro Mikko ja Santtu! ”Victory” ilmestyi maaliskuun lopussa. Miten albumin valmistelu sujui? Menikö niin sanotusti samalla sapluunalla kuin edelliset?

Rosén: Olemme tehneet tähän mennessä kaikki albumit samalla tavalla, eli teemme pari biisiä kerrallaan aina siihen saakka, että on kymmenen kappaletta kasassa, minkä jälkeen albumi onkin valmis. Kun vertaa ”Victorya” sitä edeltävään ”Inter Vivos” -albumiin, tuntuu, että ”Victory” on jatkumoa sille. Jos levyä vertaa ensimmäiseen tai toiseen albumiin, ero alkaakin olla suurempi.

Virtanen: Kieltämättä ”Victoryssa” ja ”Inter Vivoksessa” on samaa, vaikka räyhävaihe onkin uudella albumilla pienemmällä, ja meno on paikoitellen rauhallisempaa. Kun me kolme vuotta sitten aloitimme albumin työstämisen, mietimme, onko sillä liian vähän perinteistä huutamista ja örinää. Aprikoimme, että mentiinkö liian kauas. Mutta kun lopputulosta kuuntelee nyt, voi todeta, että kyllä sieltä balanssi löytyy.

Tulkitsen niin, että ”Inter Vivos” -albumin sanoitukset käsittelivät ahdinkoa globaalilta näkökannalta, kun puolestaan ”Victorylla” painopiste on siirtynyt henkilökohtaiseen perspektiiviin. Näetkö asian niin?

Virtanen: En halua avata sanoituksia kuulijoille vaan pidän siitä, että kuulijat voivat tulkita niitä mielensä mukaan. Kaikkien sanoitusten punainen lanka ei ole aina edes itselleni selvillä, sillä se ajatus, jolla olen kappaleen aloittanut, on voinut vaihtua matkan varrella. Sanoitukset on tarkoituksella kirjoitettu kryptisesti niin, ettei viesti ole aina selkeä.

Entä mistä ideat sanoituksiin kumpuavat?

Virtanen: Pidämme bändissä Katatonian ja Sentencedin kaltaisista surullisia ja itsetuhoisia sanoituksia kirjoittavista yhtyeistä. Omasta arjestani ei löydy ideoita sanoituksiin, sillä elämäni on kaikkea muuta kuin synkkää. Mutta musiikkimme on sen verran eeppistä, surullista ja raivokasta, ettei sinne voi kirjoittaa mistään vaipan vaihdosta tai varastolla töissä käymisestä. Musiikkimme vaatii dramatiikkaa, jota sinne aina löytyykin, mutta asioita pitää vain dramatisoida musiikkiin sopivaksi. Lähtökohtana toimii usein jokin yksittäinen huono fiilis tai inspiraatio synkistä peleistä tai leffoista, mitä sitten työstetään paljon.

En ole huomannut vuoden 2020 jälkeen, että olisitte keikkailleet. Keikkailetteko yleensä aktiivisesti?

Virtanen: Olemme pelkästään studiobändi, vaikka käymmekin treenaamassa livenä. Olemme aikanaan soittaneet keikkoja eri yhtyeissä, mutta Dead End Finlandin kohdalla keikattomuus tuntuu parhaalta ratkaisulta. Sille on useampi syy: Keikkailu on aikataulullisesti hankalaa, eikä se lyö leiville. Ja kun bändielämä on nykyisellään näin mukavaa, niin mikäs tässä.

Ja yksi merkittävä syy on myös biisien koko. Työstämme kappaleita paljon, ja niistä syntyy siksi kolossaalisia. Biiseissä on helposti useita satoja raitoja. Parhaimmillaan tai pahimmillaan, riippuu mistä asiaa katsoo, joissain kappaleissa on ollut yli kolme sataa raitaa. Koska biiseillä on niin paljon tavaraa, tarvittaisiin keikoilla hirmuinen määrä taustanauhoja, sekä ylimääräisiä muusikoita ja laulajia, jotta kappaleet voisi toteuttaa järkevästi livenä. Sellaisen järjestelyn tekeminen tuntuu järjettömältä.

Se selittääkin hyvin sen, ettette keikkaile. Olen ihastellut yhtyeen mahtipontista äänimaisemaa jo pidemmän aikaa. Mistä idea niin eeppiseen musiikkiin on lähtenyt liikkeelle?

Virtanen: Se ei ole varsinainen itseisarvo vaan kyse on enemmänkin siitä, että tykkäämme tehdä mahtipontista musiikkia. Silloin, kun Dead End Finland sai alkunsa, oli päämääränä tehdä biiseistä niin hyviä kuin mahdollista. Halusimme toteuttaa kaikki esiin nousevat ideat, ja sitten homma alkoikin paisua isoksi. Ja kun me kaikki tykkäämme mahtipontisesta, soundtrackmaisesta musiikista, vei se tähän suuntaan. Palaset osuivat hyvin kohdallaan, ja varmasti sen takia olemme edelleen samalla porukalla kasassa.

Teemme albumia koko ajan kahden kappaleen sykleillä. Emme odota inspiraation ilmaantumista vaan työstämme jatkuvasti uusia kappaleita. Teemme jo seuraavan levyn ensimmäistä kappaletta, ja musiikkia työstetään tuttuun tapaan viikoittain aina siihen saakka kunnes uusi levy on valmis. Ja yleensä se vie kolme vuotta. Ja se varmaan osaltaan selittää sen, miksi kappaleista tulee niin isoja. Niihin laitetaan paljon aikaa ja vaivaa.

Ja toki tässä on todettava, että olemme siitä etuoikeutetussa asemassa, että kosketinsoittaja Jarno Hännisellä on oma studio, joten meillä on hulppeat puitteet ja mahdollisuudet työstää uutta musiikkia omien aikataulujemme mukaan.

Kuten aiemmin mainitsitte on Dead End Finlandin soundi muuttunut vuosien saatossa. Millaisia suunnitelmia teillä on tulevan suhteen? Jatkatteko ”Victoryn” linjalla, vai onko tiedossa muuta?

Rosén: Ennen haastattelua soitin Mikolle tulevan biisin demoja ja pyrin olemaan mahdollisimman uskottava, kun totesin, että nyt tehdään tosi erilaista kuin aiemmin. Sitten Mikko pudotti minut maan pinnalle toteamalla, että sitten, kun tämä kappale käy läpi meidän koneiston ja putkahtaa ulos, kuulostaa se ihan Dead End Finlandille. Ja niin se varmaan pääpiireittäin menee, mutta uskallan sanoa, että yllätyksiäkin on luvassa.

Koska Dead End Finland ei soita keikkoja, minkä kautta seuraatte ihmisten mielipiteitä? Mikä on musiikin tekemisessä palkitsevinta?

Virtanen: Sosiaalinen media ja suoratoistopalvelujen toistomäärät ovat ainoat asiat, joiden kautta saamme palautetta. Niitä kanavia seurailemme, ja yleensäkin arvosteluja.

Rosén: Ovat nekin omalta osaltaan palkitsevia, mutta palkitsevinta on kuulla valmis biisi ensimmäistä kertaa masteroinnin jälkeen. Ja onhan kappaleen syntyminen itsessään aina siisti hetki; seurata, kuinka se alkaa muotoutua.

Virtanen: Matkan varrella tulee moneen otteeseen hyvä fiilis. Ja usein kylmät väreet, kun kuulee ensimmäistä kertaa valmiin biisin.

Tähän loppuun haluan vielä kysyä yhtyeen nimestä, sillä Dead End Finland on ainakin minusta hyvin huomiota herättävä nimi. Mistä idea tuli?

Rosén: Bändin nimi oli alun perin Dead End, jonka keksin, kun ajoin entisen yhtyeen viimeisistä treeneistä kotiin. Silloin mietin, että homma oli päättynyt umpikujaan. Uutta yhtyettä perustaessa ”Dead End” ei nimenä kuitenkaan kelvannut suoraltaan, sillä sen nimisiä bändejä oli silloin kolmetoista tusinaa, ja nykyään enemmänkin, joten nimeen piti keksiä muutakin. Japanissa on ollut 80-luvulla menestynyt Dead End -yhtye, mutta kun paljastui, että on olemassa Dead End Sweden, niin siinä meni raja! Sitten oli pakko nimetä yhtye Dead End Finlandiksi.

Ja se on hyvä huomata, että vaikka Finland-sanalla on joissakin yhteyksissä ikävä klangi, ei sillä ole meidän kohdalla tekemistä poliittisten suuntausten kanssa. Silloin vuonna 2007 Suomi Leijona -logokaan ei herättänyt ihmeemmin negatiivista huomiota. Nykyään silläkin on eri merkitys.

Kiitos haastattelusta, Mikko ja Santtu! Millaiset terveiset haluatte lähettää lukijoille?

Virtanen: Kiitoksia haastattelusta! Parasta mahdollista vuotta 2023 sinulle, Kaaoszinelle ja kaikille lukijoille sekä faneille.

Yhtyeen Facebook-sivulle pääset tästä: https://www.facebook.com/deadendfinland

Haastattelu: Aleksi Parkkonen