Obey The Brave – Young Blood

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.9.2012

Kun Despised Icon oli hajoamassa vuonna 2010, tiesin jo, että Alex Erianista kuullaan vielä. En kuitenkaan osannut lainkaan odottaa Obey The Bravea, joka yhtenä päivänä nousi kuin tyhjästä. Voisin jopa kuvitella, että ”Young Blood” -albumikin oli jo nauhoitettu, ennen kuin bändin olemassaolosta edes kerrottiin julkisesti.

Tämän metallisen hardcore-yhtyeen debyyttialbumi tuli kauppoihin 28. elokuuta, ja siinä vaiheessa bändin julkistamisestakaan ei ollut kuin muutama kuukausi. Obey The Brave on myös saavuttanut lyhyessä ajassa sellaisen suosion, mihin keskivertobändillä menee vuosia. Suurin syy tähän suosioon on juurikin tuo mies mikin takana, mutta myös yhtyeen itse tekemä promootio on toiminut mallikkaasti.

Albumilta lohkaistiin alkukesästä ennakkoon kappaleet ”Live And Learn” ja ”Get Real” seiskatuumaisen muodossa, ja molemmista löytyy myös musiikkivideot. Jo näitä ralleja kuunnellessa tuntui, että ”Young Blood” tulee räjäyttämään pankin, jos vaan taso pysyy yhtä vahvana koko levyn mitan. Mutta kuinka siinä kävikään? Albumilla on kyllä paljon sellaista, mitä osasin siltä ennakoiden perusteella odottaa: Alexin aina yhtä mehevää huutoa, tajuntaan porautuvia riffejä, breakdowneja, vahvoja kertosäkeitä ja elämään jääviä lausahduksia, kuten ”No heroes/just fucking foes/that’s how it goes”. Ongelmana on vain kappaleissa liikaa toistuva sama kaava, vaikka vaihteluakin löytyy, ja loppujen lopuksi mainittujen ennakoiden tasolle ei kovinkaan moni levyn loppupuolen kappale yllä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Fillereitä siis löytyy muutaman kappaleen verran, mutta se on tässä genressä melko yleistä ja usein myös väistämätöntä. Täytebiiseistä huolimatta ”Young Blood” on ehdottomasti hankkimisen arvoinen ja debyytiksi varsin onnistunut teos.

7/10

Kappalelista:
01. Lifestyle
02. Is Starts Today
03. Self Made ft. Liam Cormier (Cancer Bats)
04. Live and Learn
05. Garde La Tete Froide
06. Grim
07. Get Real ft. Scott Vogel (Terror)
08. Time For A Change ft. Kevin McCaughey (Ion Dissonance)
09. Unstoppable
10. Early Graves
11. Burning Bridges ft. Keith Holuk (Ligeia)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.facebook.com/obeythebrave

Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen