Obscura – Akróasis
Noin viisi vuotta uutta levyään kypsytellyt saksalaisen teknisen death metallin lupaus Obscura on vihdoin päästänyt uuden hengentuotoksensa ilmoille. Näin pitkän julkaisuvälin myötä odotuksia voi kasaantua kohtuuttomankin paljon. Onko ulos tullut teos viiden vuoden piinallisen odotuksen arvoinen?
Ensipyöräytyksillä levy iskee kovaa tajuntaan, ja ensimmäinen reaktio on pyörrytys, mutta myös helpotuksen tunne. Ensimmäiset kuuntelut menevät ihmetellessä ja mukana pysytellessä, sillä kappaleiden osiot ovat niin moninaisia ja monimutkaisia, että niitä on mahdoton muistaa ulkoa. Jo näin yli kymmenenkin kuuntelukerran jälkeen levy on erittäin monipolvisen oloinen ja tuntuu, että se ei ole vieläkään avannut itseään täysin. Levyllä on lisäksi oma kummallinen, hieman vääntynyt tunnelmansa, joka ei muistuta suoraan mitään muuta yhtyettä ja jota on lisäksi vaikea kääntää sanoiksi.
Levyn vaikeus ei ole haitta, vaan se pikemminkin haastaa kuulijan kuuntelemaan uudestaan ja uudestaan. Lätyn iskee yhä uudestaan mielellään soittimeen, koska Obscuralla on sitä, mitä monelta muulta genren edustajalta puuttuu: dynamiikan tajua. Yhtye osaa hidastaa ja ennen kaikkea antaa musiikin hengittää toisin kuin monet muut (ääri)teknisen death metallin edustajat nykyään. Esimerkiksi kenties kiekon paras veto eli levyn nimibiisi ”Akróasis” piiskaa Obscuralle tyypillisellä kulmikkaalla ja raivokkaalla potkuriffillä tempon hakatessa äärilukemia. Tämän päälle isketään makuhermoon erittäin maukkaiden kitarasweeppien muodossa. Biisi kuitenkin sisältää myös maltillisempia osioita, joissa esimerkiksi rytmittelyt ovat pääroolissa, ja ajoittain bassokin nostetaan kitaroiden tukemisen sijaan melodioiden vetäjäksi. Kappale sisältää myös erittäin kauniin soolon kuin kuorrutuksena sen kunniaksi, mihin Obscura parhaimmillaan kykenee.
Mainos päättyy
Yhtye ei onneksi tunge levyään täyteen nuotteja, vaan välillä esimerkiksi blast beatien soidessa taustalla kitarat iskevät tyylitajuisesti vain muutaman nuotin. Musisointia tuetaan ajoittaisilla syntikoilla, joita on pääasiassa käytetty taustaroolissa. Levy kumartaa myös Cynicin suuntaan käyttämällä samantapaisia robottimaisia vokaaleita, mutta onneksi vain välillä, sillä ne ovat edelleen lähinnä vain kummallisen kuuloisia. Obscura osaa myös tarvittaessa hidastaa: esimerkiksi groovaus luonnistuu, kuten levyn toinen biisi ”The Monist” näyttää. Pääosin levyn vedot ovat kuitenkin hyvin kerrosteista musisointia. Erityisen paljon huomiota kiinnittää juuri basso, jota käytetään esimerkillisen hyvin tällä levyllä. Sen ajoittaiset seikkailut tuovat mieleen Quo Vadisin bassoinnovoinnit, jossa basso ei vain tue musiikkia, vaan ajoittain ottaa kappaleissa jopa johtavia rooleja kitaroiden rinnalla. Tarvittaessa kuitenkin basso tarjoaa myös vankkaa selkärankaa osana rytmipatteristoa.
Risuina Obscuralle mainittakoon, että se toistelee useammassa kappaleessa hieman liian toisiensa kaltaisia teräviä tekniikkariffittelyjä. Lisäksi levyn päättävä ”Weltseele” yrittää 15-minuuttisessa kestossaan olla levyn huippuhetki, mutta ei rakenna johdonmukaista draaman kaarta ja hukkuu seesteisiin osioihinsa kappaleen puolivälissä. Tällä kappaleella yhtye pyrkii myös ottamaan seuraavan sille johdonmukaiselta tuntuvan askeleen eli lisäämään oikeissa kohdin tehoaan sinfonisella instrumentaatiolla. Valitettavasti tässä biisissä yritys jää kuitenkin sävellyksellisesti puolitiehen, vaikka sinfonisemmat elementit ovatkin hyvä idea kasvattaa yhtyeen ilmaisuvoimaa seuraavalle tasolle. Jos yhtye aikoo mennä pidemmälle tähän suuntaan jatkossa, voi ongelmaksi tulla se, miten niin monen instrumentin monimuotoisuus saadaan tasapainoon kappaleissa. Tulevaisuus näyttää, onnistuuko yhtye tässä.
Joka tapauksessa Obscura pesee lattiaa yli puolella genrensä muista edustajista ja näyttää, miten henkeäsalpaavaa, versovaa ja näyttävää teknistä death metallia voidaan tehdä hukuttamatta äänimaailmaa pelkkään jyräämiseen. Yhtye ei silti nouse aivan genrensä valtaistuinluokkaan, sillä sen dynamiikantaju kapsahtaa juuri levyn pisimmässä biisissä ja osa biisien pääriffeistä muistuttaa hieman toisiaan. Joka tapauksessa tämä tuotos tulee ehdottomasti olemaan listalla vuoden 2016 parhaita death metal -levyjä listattaessa. Obscuran viiden vuoden kypsyttely kantoi kuin kantoikin lopulta maukasta, vivahteikasta ja ärhäkkää hedelmää.
8½/10
Kappalelista:
1. Sermon of the Seven Suns
2. The Monist
3. Akróasis
4. Ten Sepiroth
5. Ode to the Sun
6. Fractal Dimension
7. Perpetual Infinity
8. Weltseele
9. On the Origin of Primal Expression (bonus track)
https://www.facebook.com/RealmOfObscura/
Kirjoittanut: Juri Hiltunen
Mainos päättyy