Oceanhoarse julkaisi ”Pryopen” -singlen Sealifessa kuvatun musiikkivideon muodossa: addiktiota vastaan taistelua ja hukkumista

Kirjoittanut Minttu Koskinen - 26.11.2022

Helsinkiläinen heavy metal -yhtye Oceanhoarse julkaisi uuden ”Pryopen” -singlen, jonka musiikkivideolla ei ole säästetty vaivaa. Kappale kertoo taistelusta addiktion kanssa, jota kuvastetaan muun muassa hukkumisella. Video on kuvattu yhteistyössä Guilty Visualsin kanssa. Biisi on mukana bändin helmikuun 17. päivä ilmestyvällä ”Heads Will Roll” -albumilla.

Oceanhoarse on mahdollista nähdä livenä joulukuun 30. päivänä Helsingin On The Rockissa, jossa järjestetään bändin nimikkofestivaali Hoarsefest. Tapahtumassa esiintyvät Oceanhoarsen lisäksi Dirt, Shereign, Thy Row, Varjola sekä Verenian. Lisäksi legendaariseksi muodostuneen klinikkalavan ohjelmisto on valmis, ja klinikkalavalla nähdään Iivo Kaipainen (Arion) ja Juhani Flinck (Dead Shape Figure, Misterer), Joona Björkroth (Battle Beast, Brymir) ja Joni Lahdenkauppi (Bloodred Hourglass), sekä Turisas– ja Korpiklaani-yhtyeistä tunnettu viuluvirtuoosi Olli Vänskä.

Heittäydy tuoreen ”Pryopen” -kappaleen syöksyyn, josta laulaja Joonas Kosonen kertoo tarkemmin:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Pryopen on soitannollisesti vauhdikas ja mukaansatempaava, ehkä tyylillisesti jopa modernimman amerikkalaisen metallin suuntaan. Biisin teksti kuitenkin ui syvällä ja kertoo addiktion kanssa taistelusta!

”Aihe koskettaa meistä monia joko suoraan tai välillisesti, ja halusimme tarjota voimaa taistelua käyville sekä niille, jotka ovat jo menettäneet rakkaansa addiktiolle. Pidimme säkeistöjen lyriikat raakoina ja suorapuheisina, kuin oman pään sisäisinä taisteluina juuri silloin, kun oma tahto meinaa pettää. Kertosäkeen tarkoituksena on sytyttää pieni toivon kipinä taistelua arjessaan käyville – ’Won’t bend this time, cause now I’m taking back what’s mine!'”

”Esimerkiksi hukkumiskohtauksien tekemisessä oli omat haasteensa, ja kitarasoolon vedenalainen maailma käytiin taltioimassa merimaailma Sealifessa Linnanmäen kupeessa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkelikuva: Pete Inkinen / Guilty Visuals

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat