Oceanhoarse julkaisi tuoreen albumin singlen liekkien kera

Kirjoittanut Niko Kuusela - 23.8.2021

Live-esiintymisillään mainetta niin Suomessa, Japanissa kuin Keski-Euroopassa Marko Hietalan soolokiertueen avaajana kerännyt heavy f*king metal -yhtye Oceanhoarse sulkeutui viime vuonna studion uumeniin. Tuloksena oli viime viikolla julkaistu 13 biisin kokonaisuus ”Dead Reckoning”, joka esittelee yhtyettä monipuolisimmillaan. Studioalbumi on aiheuttanut jo ennen julkaisuaan mainiota kuplintaa rapakon molemmin puolin, ja Oceanhoarse näkyikin Yhdysvaltojen metalliradioiden lisätyimpien artistien listan kolmantena viime viikolla.

Aiemmin julkaistu single ”From Hell to Oblivion” edustaa levyn melodisinta Oceanhoarsea tarttuvine kertosäkeineen ja stemmalauluineen. Sanoitukset kertovat kyvyttömyydestä nähdä varoitusmerkkejä etukäteen ja siitä kuinka historia toistaa itseään – usein melko masentavalla tavalla.

Biisi sai kylkeensä myös tulta ja panssarivaunuja vilisevän musiikkivideon, joka kuvattiin Riihimäellä toimivan Panssarikolonnan kanssa. Toteutuksesta vastasi niin Children of Bodomin kuin Ville Valonkin kanssa työskennellyt Emma-palkittu ohjaaja Ykä Järvinen:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Täs on vuosikaudet ollut niin vahvat Jyrki-vajarit, että oli nasta raapia tankkien ja lieskojen seassa ysärikuvastoa mainioon ysärihenkiseen biisiin kuvitukseksi.”

Levyn julkaisee saksalainen Noble Demon Records, jonka rosterista löytyvät muun muassa ex-Children of Bodom -rumpali Jaska Raatikaisen ja ex-Swallow the Sunin Jaani Peuhun uusi yhtye Mercury Circle sekä Tuomas Saukkosen kipparoima Dawn of Solace. ”Dead Reckoning” julkaistaan myös rajoitettuna värivinyylipainoksena.

”Monet levyt nykypäivänä ovat enemmänkin singlekokoelmia, joissa biisit seuraavat toisiaan, kuin varsinaisia albumeita, joissa tunnelmat vaihtelevat ja eri raidat sulautuvat toisiinsa. Halusimme tarjota mahdollisimman kattavan Oceanhoarse-elämyksen, joten myös studiolevyllä kuullaan keikoilta tuttuja instrumentaalisävellyksiä bassosooloineen varsinaisten biisien välissä. Olemme todella tyytyväisiä kokonaisuuteen, joka etenee läpi monien erilaisten maailmojen kaasu pohjassa jatkuvasti pienessä sladissa”, basisti Jyri Helko taustoittaa levykokonaisuutta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Näe Oceanhoarse livenä:

27.10.2021 Vanha Ylioppilastalo, Helsinki (w/ Bloodred Hourglass, MyGrain, Balance Breach)
26.12.2021 Hoarsefest 2021, On the Rocks, Helsinki (w/ Thy Row, Shereign, Varjola)

Oceanhoarsen levynjulkaisukeikka perjantaina 27. elokuuta On The Rocksissa joudutaan valitettavasti perumaan Aluehallintoviraston rajoitusten vuoksi. Jo nyt tälle keikalle ostetut liput käyvät sellaisenaan Hoarsefest-tapahtumaan 26. joulukuuta. Mikäli tuo ajankohta ei sovi, liput voi palauttaa 20. lokakuuta mennessä tämän linkin kautta.

Dead Reckoning -albumi on:
01. Headfirst
02. Locks
03. Betrayed by Light
04. One with the Gun
05. Reaching Skywards
06. Fields of Severed Dreams
07. Submersed
08. The Intruder
09. Fight for Tomorrow
10. From Hell to Oblivion
11. REW
12. Dead Reckoning
13. The Damage

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat