Oceanhoarse, Thy Row ja Varjola juhlivat Oceanhoarsen Dead Reckoning -albumin julkaisua livenä Helsingissä 27. elokuuta

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 11.8.2021

Ensi viikon perjantaina 20. elokuuta ensimmäisen ”Dead Reckoning” -studioalbuminsa julkaiseva metallinelikko Oceanhoarse karistaa pölyt On The Rocksin katosta levynjulkaisukeikallaan viikko levyn julkaisupäivän jälkeen, perjantaina 27. elokuuta! Live-esiintymisillään Suomessa ja Euroopassa Marko Hietalan soolokiertueen avaajana ylistystä keränneen heavy f*king metal -yhtyeen taustalla on saksalaisen Noble Demon Records. Oceanhoarsen seuraava single ”From Hell To Oblivion” julkaistaan ensi viikon keskiviikkona kirjaimellisesti liekeissä olevan videon kera.

Tuntuu uskomattoman hienolta päästä soittamaan uusia biisejä ensimmäistä kertaa livenä! Treenirääkki on ollut kovaa läpi koko kesän, ja festareiden peruunnuttua kaikki panokset on ladattu nyt levyjulkkarikeikkaa varten. Merkki päälle ja ajolähtö, täältä tullaan!”, yhtye kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ilta täydentyy kahdella upealla tulokkaalla: Toisena vieraana nähdään niin ikään pian esikoisalbuminsa julkaiseva Thy Row, joka on saanut lyhyessä ajassa vankkumattoman kuulijakunnan melodisella metallillaan. Bändin ”Road Goes On” -videolla nähtiin näyttelijöinä mukana myös Samuli Edelmann sekä Wintersunin kitaristi Asim Searah.

Illan avaa suomirockin vahvimmista tulokkaista, Varjola, on tuttu nyt myös muun muassa Radio SuomiRockilta Kyynelvirrat-singlellään. Vahvoja kertosäkeitä ja ihmisen kokoisia lyriikoita taidokkaasti yhteen punovan Varjolan ”Jääkö meistä jälkeäkään” -EP julkaistiin heinäkuussa.

Tapahtuma järjestetään voimassa olevien koronaturvallisuutta tukevien säädösten mukaisesti rajoitetulla lippukapasiteetilla. Liput (ennakko 14€, ovelta jos jää 16€) tapahtumaan ovat myynnissä nyt Tiketissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aikataulu:
Ovet 18.00
Varjola 18.30
Thy Row 19.30
Oceanhoarse 20.45

Luetuimmat

Uusimmat