Yhdysvaltalainen progemetalliyhtye Oceans of Slumber on jäänyt ainakin vielä toistaiseksi melko vähälle huomiolle Suomessa. Maaliskuun toinen päivä heiltä tulee kuitenkin ulos jo kolmas albumi, ”The Banished Heart”, jota bändin puolelta on kuvailtu suunnittelultaan ja toteutukseltaan eeppiseksi, mutta konseptuaalisella tasolla hyvinkin henkilökohtaiseksi ja intiimiksi. Levyn taustalla on perhedraamaa ja yksilöiden sisäisiä kamppailuja, joten hankalien (joskin melko tavallisten ja sitä kautta samaistuttavien) asioiden äärellä ollaan. Ennen kuin arvion lukija kuitenkaan pelästyy liikaa, täytyy todeta, että näistä sotkuisista aineksista on saatu kasaan kiehtova ja vetävä albumi.

Itse tutustuin Oceans of Slumberiin heidän edellisen albuminsa ”Winterin” julkaisun jälkeen. Siihen albumiin sisään pääseminen kesti pitkään, ja onkin hieman epäreilua yrittää kirjoittaa tästä uutukaisesta sille oikeutta tekevää arviota paljon lyhyempiaikaisen kuuntelun perusteella. Heti ensikuulemalta on kuitenkin selvää, että äänimaailma on pysynyt pitkälti samanlaisena, eli täyteläisenä ja melankolisena, jossa on reilu kourallinen mystiikkaa sekä jotakin ihanan aavemaista. Herkempi tunnelmointi ja raskaampi vire kulkevat luontevasti käsi kädessä, kun mm. bluesin ja doomin perinnöt yhtyvät toisiinsa. Luulen, että ”Winterin” tapaan myös ”The Banished Heartin” täydellinen avautuminen tapahtuu vasta jonkin ajan kuluttua.

Vokalisti Cammie Gilbertin sielukas ilmaisu, johon ihastuin bändin musiikissa ensimmäisenä, lumoaa edelleen. Gilbertin puhtaan, mutta moneen taipuvan äänen lisäksi albumilla kuullaan tuttuun tapaan myös murinavokaaleja. Örinäosuudet, joita on tosin vähänlaisesti, jäävät kuitenkin jokseenkin persoonattomiksi, eikä niitä oikeastaan kaivattaisi edes kontrastiksi Gilbertille, jonka ääni kantaa ja kertoo tarinaa itsekseenkin. Sen sijaan ”No Color, No Lightin” puhtaat miesvokaalit, jotka hoitelee vakuuttavasti Evergreyn Tom S. Englund, soivat hienosti yhdessä Gilbertin osuuksien kanssa.

Biisit ovat pääosin pitkiä ja niissä tapahtuu paljon, mutta ne pysyvät hyvin kasassa. Pari instrumentaalistakin pätkää (”The Watcher”, ”Her in the Distance”) on asetettu sopiviin väleihin tasapainottamaan raskahkoa taivalta ja antamaan kuulijalle hengähdystaukoja. Säväyttävän kokonaisuuden parhaat hetket ovat nimibiisi ”The Banished Heart” sekä jo aiemmin mainittu ”No Color, No Light”. Ensin mainittu nostaa jopa kyyneleet silmiin koskettavuudellaan ja hienolla kasvullaan. Jälkimmäisessä kylmiä väreitä nostaa paitsi Gilbertin ja Englundin duetointi, niin myös kaipaavasti soivat kitarat. Kaiken kaikkiaan Oceans of Slumber yhdistää raskasta mättöä ja melodista vetävyyttä vaikuttavalla tavalla, sekä osoittaa myös teknistä osaamista ja hyvää tyylitajua niin soitossa kuin sävellystyössä.

Jos jo ”Winter” oli oikeastaan täydellinen albumi, niin ei ”The Banished Heartkaan” hirvittävän kauas jää – voi se ajan saatossa jopa mennä siitä ohikin. Jos siis et pelkää tuntea syvästi kuulemaasi musiikkia, niin ota albumi sydämeesi, ja anna sen avautua ja tehdä taikojaan siellä.

9/10

Kappalelista:
1. The Decay of Disregard
2. Fleeting Vigilance
3. At Dawn
4. The Banished Heart
5. The Watcher
6. Etiolation
7. A Path to Broken Stars
8. Howl of the Rougarou
9. Her in the Distance
10. No Color, No Light
11. Wayfaring Stranger

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Anna-Leena Harinen

Oceans of Slumberin Facebook