Oceanwake – Sunless

Kirjoittanut Tia Salmela - 13.3.2015

Doom ja post-metallin sekaista musisointia tarjoileva kotimainen Oceanwake julkaisee toisen albuminsa 13.3. Yhtyeen debyyttiä ”Kingdom” (2013) ylistettiin varsin paljon, mutta jatkaako ”Sunless” yhtä ylistettävillä linjoilla?

Albumi alkaa yli vartin kestävällä ”The Lay of a Coming Stormilla”, joka on todella raskas aloitus. Se on monitasoinen kappale, jossa vastakohdat sulautuvat toisiinsa. Siinä on myös jokaiselle jotakin: välillä synkistellään aivan täysin ja välillä rauhoitutaan ja ihmetellään. Hieman samoilla linjoilla jatkaa myös ”Parhelion”, joka toimii eräänlaisena jatko-osana albumin avausraidalle.  Toisin kuin ”The Lay of a Coming Storm”, ”Parhelion” on paljon selvempi kokonaisuus.

Avanturine” on enemmän Swallow The Sun -tyylistä mättäystä kuin muut ”Sunless”-albumin kappaleet ja erottuu näin joukosta. ”Avanturinessa” ei kikkailla aivan niin monilla erilaisilla sävyillä kuin muissa kappaleissa. Suosittelen kaikkia doom metallin ystäviä tsekkaamaan tämän kappaleen läpi. ”Sunlessin” päätösraitana kuullaan ”Ephemeral”, joka jatkaa samoilla linjoilla ”The Lay of a Coming Stormin” ja ”Parhelionin” kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vaikkei albumilla olekaan kuin neljä kappaletta, ”Sunless” tuntuu todella massiiviselta teokselta – alkuun jopa ehkä hieman puuduttavalta. Albumin kappaleet eivät myöskään ole aivan kevyttä kuunneltavaa, vaan ne vaativat täydellisen keskittymisen. Lisäksi itse albumi vaatii myös monia pyörityksiä, ennen kuin avautuu kunnolla. Loppujen lopuksi koko ”Sunless” on yllättävän ehjä kokonaisuus.

7½ / 10

Kappalelista:
1. The Lay of a Coming Storm
2. Parhelion
3. Avanturine
4. Ephemeral

https://www.facebook.com/OceanwakeFi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Tia Salmela

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat