Oceanwakelta uusi albumi maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.11.2014

Oceanwake_band_webLuvialainen doom/post metal -yhtye Oceanwake on solminut levytyssopimuksen ruotsalaisen ViciSolum Productionsin kanssa. Yhteistyön hedelmänä orkesterin kakkosalbumi ja seuraaja Kingdom-debyytille (2013) julkaistaan maaliskuun 13. päivä ensi vuonna.

Jos Oceanwaken esikoinen keräsikin positiivisia arvioita myös Suomessa, voidaan sen kuitenkin katsoa olevan uuden, vasta omaa ilmaisumuotoaan etsivän yhtyeen kasaama koherentti kokoelma hyvinkin erilaisia kappaleita. ”Sunless”-nimiseksi kastetulla seuraajalla albumin neljä pitkää ja dynaamista kappaletta ovat entistäkin yhtenäisempiä ja vähintäänkin yhtä kokeellisia kuin aiemminkin. Korpiklaanista tutun Jonne Järvelän tarkasti valvovien silmien ja korvien alla tuotettu ja miksattu levy kuulostaa asiankuuluvan orgaaniselta ja selkeältä.

Uuden levytyssopimuksen kunniaksi Oceanwake julkaisee Sunless-sessioissa syntyneen ja äänitetyn, mutta levykokonaisuuteen sopimattoman kappaleen nimeltä ”Nadir” http://vicisolumrecords.bandcamp.com/album/nadir

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Sunless”-levyn ilmestymistä juhlistetaan keikalla sen julkaisupäivänä Porin Bar Kinossa 13.3.2015, jolloin albumi myös soitetaan alusta loppuun.

KOKOONPANO
Eero Haula – laulu
Martti Koski – kitara
Mikko Kulju – rummut
Ville-Veikko Laaksonen – kitara & laulu
Jarkko Mäkelä – basso

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat