Ode Of Disgracen uusi single ammentaa primitiivisestä raivosta
Järvenpääläinen modernia metallia soittava Ode Of Disgrace on takonut studiossa jo yli vuosikymmenen kokemuksella uusia kappaleita kokonaisen EP:n verran, joista ensimmäiseksi julkaistava “Bloodlust” on ehdottomasti raivokkain esimerkki bändin tuotannosta. Uuden vuoden vauhdikkaasti käyntiin polkaiseva ralli tarjoaa myös tarttuvia melodioita, groovavia riffejä ja murskaavia breakdowneja. Kappaleen sävellystä ja sanoittamista ohjasi raivo itseä tai muita kohtaan sekä raivon vapauttamisen aiheuttama helpotuksen tunne.
”Under Grey Skies” -niminen EP julkaistaan kokonaisuudessaan tämän vuoden aikana. EP on sävelletty vuosien 2022-2024 aikana ja äänitetty viime syksynä Shedstudiosilla. Ode Of Disgracen edellinen EP ”ORBIS” julkaistiin vuonna 2022. Sitä aikaisemmat yhtyeen julkaisut ovat olleet yhden kappaleen sinkkujulkaisuja. Yhtye on pysynyt uskollisena metalcoremaisille soundeille mutta kehittänyt musiikkiaan vuosien varrella moderniin ja persoonallisempaan suuntaan päästämättä irti iskevästä rifittelystä. Bändin tavoitteena on keikkailla tänä vuonna mahdollisimman paljon, kirjoittaa uutta musiikkia ja siirtyä loppuvuodesta mahdollisesti jo seuraavan julkaisun suunnitteluun.
Kokoonpano:
Roope Meriläinen – laulu
Pessi Laine – kitara, laulu
Markus Lahti – kitara
Lauri Halme – rummut
Ville Lehtonen – basso, taustalaulu