Odotus on päättynyt – Corrodedin uusi ja järkälemäinen albumi ”Defcon Zero”

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 11.4.2017

Löysin Corrodedin kolmannen albumin ”State Of Disgracen” kolme tai neljä vuotta sitten paikallisesta äänilevyliikkeestä. Kyseinen levy oli alelaarin pohjalla, mutta mielenkiintoinen kansikuva rohkaisi ostamaan levyn. Kotona kuuntelin ja huomasin, että kyseessä on varsin hyvä yhtye. Pian levyä tuli kuunneltua päivittäin ja oli pakko hommata loputkin yhtyeen tuotannosta. Corroded julkaisee tulevana perjantaina vihdoin neljännen albuminsa ”Defcon Zeron”. Edeltävästä levystä onkin ehtinyt kulua aikaa jo lähes viisi vuotta, eikä yhtyettä ole näkynyt useaan vuoteen Suomessakaan. Tämäkin asia toivottavasti korjaantuu uuden albumin myötä.

Corrodedin tavaramerkiksi on vuosien aikana muotoutunut raskaan rockin ja heavyn välinen äänimaailma, jossa muhkeat kitarariffit piiskaavat ilmoille sulosävelmiä. Raskaan äänimaailman lisäksi sanoitukset heijastavat myös synkkyyttä, jossa useasti peilataan parisuhdeasioita. Kahden kitarastin yhdistelmä tekee Corrodedin musiikista hyvin kitarapainotteisen, mutta vahvassa asemassa ovat myös Per Solängin rummut ja Bjarne Elvsgårdin basso. Kuten yhtyeillä monesti, myös Corrodedilla vokalisti-kitaristi Jens Westinin laulu nostattaa musiikin omiin ulottuvuuksiin. Westinin ääni on miellyttävän kuuloinen ja pehmeä, mutta häneltä irtoavat karkeammatkin vokaalit. Itse arvostan laaja-alaisen äänialan omaavia solisteja enkä voi olla tämänkään yhtyeen kohdalla ihailematta sitä, miten jotkut pystyvät laulamaan niin upeasti.

”Defcon Zero” eroaa aiemmista Corrodedin pitkäsoitoista – toki tämänkin levy kuulostaa yhtyeeltä itseltään, mutta tässä on jotain uutta myös. Westinin ääni on hiukan erilaisemman kuuloinen, hän on mahdollisesti ottanut laulutunteja. Vastaavasti yhtyeen äänimaailma on muuttunut monipuolisemmaksi – ennen se oli suoraviivaisempaa hard rockia, mutta nyt siihen on tullut uutta syvyyttä. Hyvänä esimerkkinä toimivat vaikkapa levyn kaksi ensimmäistä kappaletta – ”Carry Me My Bonesessa” on edeltävän albumin kaltainen alkusoitto, mutta itse kappale on uudella tapaa melodinen ja raskas, erilainen kuin yhtye aiemmin on ollut. Ehkä osasyy asiaan on In Flamesin Anders Fridenin osuus sanoituksissa. ”Gun And A Bullet” alkaa raskaammin, mutta siihenkin on saatu omanlaista syvyyttä äänimaailman kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Kolmas kappale ”Retract And Disconnect” lähtee liikkeelle korvia huumaavilla, murisevilla riffeillä, joita rummut säestävät. Kappale on raskas, polkeva, koukuttava ja juuri sellainen, minkä tahtiin haluaisi heilua keikalla. Niin ”Retract And Disconnectissa” kuin seuraavana tulevassa ”Fall Of The Nationissa” on ehkä selkeimmin kuultavissa vanhemman tuotannon soundia, vaikka samanaikaisesti kappaleet kuulostavat uudelle Corrodedille. Vastaavasti ”Vessels Of Hatessa” kuullaan uutta elementtiä, jota yhtye ei ole aiemmin hyödyntänyt, nimittäin lasten yhteislaulua. Kyseessä ei ole kuitenkaan P.O.D.:in ”Youth Of The Nationin” kaltaista laulua, vaikkakin vähän sinnepäin. ”Vessels Of Hatessa” kuullaan myös brutaaleimpia vokaaleja, joita yhtye on aiemmin tehnyt – kaikkiaan tästä kappaleesta saa hyvän käsityksen yhtyeen kehittymisestä.

Vaikka Corrodedin tuotanto koostuukin pitkälti raskaista kappaleista, on yhtyeen tuotantoon mahtunut muutama kevyempikin. ”State Of Disgracelta” löytyy esimerkiksi ”Beautiful Revolution”, joka on kaunis kappale raadollisista lyriikoistaan huolimatta. Yhtye on tuonut tällekin levylle yhden selkeästi kevyemmän, balladimaisen kappaleen nimeltään ”A Note To Me”. Aluksi Westin ääni kuulostaa etäisellä, mutta hän ikään kuin lähestyy kuulijaa kappaleen aikana, ja kertosäkeissä hänen äänensä kuuluu normaaliin tapaan. Kappaleen tunnelma on melankolinen ja alaston, mikä tekee siitä todella kauniin. Uskallan väittää, että ”A Note To Me” on tähän mennessä paras balladi, jonka Corroded on tehnyt.

”Burn It To The Ground” edustaa jälleen tutumpaa ja turvallisempaa raskasta Corrodedia, joka saa adrenaliinin virtaamaan suonissa. Toiseksi viimeinen kappale ”Feel Fine” erottuu väistämättä erikoisilla kertosäkeillään, joissa ”Just Fine” lausutaan kimakalla ja hiukan ärsyttävällä äänellä. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen mietinkin ”mitä tuo oikein oli”, mutta aika pian tuosta erikoisuudesta alkoi pitää. ”Defcon Zerolla” Corroded on ensimmäistä kertaa myös venyttänyt kappaleiden pituuksia, esimerkiksi aloituskappale ”Carry Me My Bones” ja päätösraita ”Rust And Nail” ovat yli kuusiminuuttisia teoksia. Levyltä löytyy myös muutama yli viisiminuuttinen kappale, mutta huolimatta siitä että kappaleet ovat pidempiä, ei sitä oikeastaan huomaa – itse ainakin uppoudun kuunnellessani täysin ”Defcon Zeroon”, eikä sillä ole väliä, onko kappale kolme vai kuusi minuuttia pitkä. Pitkästymään tätä levyä kuunnellessa ei pääse.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Näin jälkeenpäin on mukava todeta, että Corroded on uudistanut soundiaan sopivasti – toki eroa tulevan ”Defcon Zeron” ja edeltävän ”State Of Disgracen” välillä on, mutta muutosta on tehty maltillisesti. ”Defcon Zero” kuulostaa sille, ettei Corroded ole jäänyt polkemaan paikalleen vaan on keksinyt, kuinka voi kasvattaa oman musiikkinsa raskautta ja monipuolistaa äänimaailmaa. Tälläkin levyllä on sitä, mihin aikanaan ihastuin yhtyeessä, mutta myös melodisempaa suuntaa, joka sai minut pitämään yhtyeestä entistä enemmän. ”Defcon Zero” eroaa bändin aiemmista levyistä myös siinä, ettei tälle albumille ole eksynyt keskivertoja kappaleita. Aikaisemmilta kolmelta levyltä löytyy yksi jos toinenkin keskinkertaisempi kappale. Tämän albumin kohdalla kuitenkin näyttää siltä, että Corroded on onnistunut tekemään mestariteoksen.