Odotusten lunastaja – arviossa Helloweenin ”Giants And Monsters”
Syksy saa, ja taas on aika katsoa julkaisurintamaa. Uusien julkaisujen mielenkiintoisimpia juttuja vaikuttaa olevan uusi Helloween-albumi vuosimallia 2025. Jo muutama vuosi takaperin niin sanotuksi superkokoonpanoksi kasvanut, kolmen solistin voimin operoiva saksalaisen power metalin esijumala Helloween on nyt jättiläisten ja hirviöiden äärellä. Odottavan Helloween-fanin aika on ollut pitkä, sillä albumin nimi ”Giants And Monsters” julkaistiin kansikuvineen jo useita kuukausia ennakkoon kuten isossa maailmassa on tapana. Miten hyvin albumi sitten lunastaa odotuksia?
Edelliseen ja yhtyeen omaa nimeä kantaneeseen albumiin ”Helloween” (2021) verrattuna uusi ”Giants And Monsters” tuntuu lunastavan odotuksia jo hieman paremmin. Se johtuu pitkälti ehkä siitäkin, että nykyinen kokoonpano on yhteenhitsautuneempi ja varmasti paineettomampi hevipumppu kuin neljä vuotta aiemmin. Ja jos kokoonpano, jossa kaikki Helloween-laulajat koskaan ja yhtäkkisesti yhtä aikaa, olikin paljon enemmän kuin kovimman fanin kostein märkä uni tai hartain toive. Se on nykyään lähinnä vain uusi normaali. Joskin ilahduttava sellainen.
Uusi albumi käynnistyy tasatahtisella metallilla ”Giants On The Run” -kappaleen tahtiin. Se on mukavahko sisääntulo albumille, jolla on kymmenen biisiä, ja jolla lauletaan varsin helposti ymmärrettävällä englannin kielellä helposti omaksuttavia fraaseja. Ja ketkäpä muutkaan kappaleessa niitä ”jättiläisiä” olisivatkaan kuin he itse. Se, keitä kaikkia ”we are giants on the run” -lause edustaa, jää pieneksi mysteeriksi. Kappale on hyvä, koska sen kertsin melodia tempaisee mukaansa, eikä se taivu liian kliseisen kuuloiseksi vaan soi komeasti omilla avuillaan.
”Saviour Of The World” meneekin sitten jo hieman ohi sellaisena ”siinähän tuo nyt tuli kuunneltua” -hetkenä eli ei mitenkään erityisen mieleenjäävä tykitys. Sen sijaan kolmas kappale ”A Little Is A Little Too Much” on nokkela, letkeä ja perinteisen kevyt Helloween-rocker, jollaista Helloween-albumille aina toivookin. Nokkelaa lyriikkaa ja hieman kliseistä sävelkynää sopivassa balanssissa.
Ja löytyyhän albumilta se mahtiballadikin. ”Into The Sun” on parasta Helloweenia moniin vuosiin. Siis ainakin, kun miettii sitä mahti-balladiosastoa, josta yhtye on osittain niin kovin tunnettu. ”Into The Sun” ei ole uusi ”Forever And One”, mutta kaikesta kuulee, että toteutukseen on panostettu hurja määrä sielua. Ja vaikka kappaleiden profiili on toki samanlainen, ei ”Into The Sun” ole mitään muuta, kuin uusi Helloween-klassikko, joka seisoo kivasti omillaan! Vokalistien Andi Deris ja Michael Kiske välillä on hurjaa kemiaa, mahtavaa energiaa ja tunnetta. Sama toistuu oikeastaan kappaleesta toiseen, mutta kaiken sen talentin, joka konkareista irtoaa, kruunaa albumilla nimenomaan ”Into The Sun”.
Päävastuu laulusta tuntuu olevan kaksikon Deris/Kiske välillä. Alkuperäislaulaja Kai Hansen pääsee toki hänkin ääneen mutta enemmänkin mausteena, höysteenä ja taustalla. Esimerkiksi albumin päättävä ”Majestic” on nimensä mukaisesti majesteettinen lopetus, sillä kaikki kolme vokalistia ovat varsin uljaasti ja onnistuneesti mukana äänellään. Sitä ennen ehditään kuulla muun muassa letkeä ja mukavan melodinen sekä koukukas ”This Is Tokyo”, joka sekin kuuluu albumin ylivoimaisesti parhaisiin ja onnistuneimpiin kappaleisiin.
Mainos päättyy
Se, mistä albumia on pakko kritisoida, on laiskan puoleinen lyriikka yhdistettynä tavanomaisiin melodiakulkuihin. Viimeistään neljännen ja muuten mainion ”We Can Be Gods” -kappaleen kohdalla pysähtyy lyriikkapuolen äärelle turhautuneena. Kun joka toisessa kappaleessa lauletaan ”me”-muodossa jotain maailmoja syleilevää niillä ennestään tutuhkoilla melodioilla, alkaa mielenkiinto mennä joka kerta hetkellisesti lähelle nollaa. Ikään kuin yhtye ei edes haluaisi, että kuulija innostuu liikaa. Tai sitten se ei välitä. Toisaalta juuri siinä samassa muodossa Helloween on lauleskellut jo klassisimmilla albumeillaan ”Future World” -klassikosta lähtien. Ehkä juuri siksikin tämän bändin kohdalla ”we… sitä ja tätä” alkaa olla ihan liian paljon käytettyä retoriikkaa.
Mikäli tämän asian yli pääsee tai ei edes huomaa sitä, voi helposti alkaa pitää ”Giants And Monsters” -albumia yhtenä Helloweenin parhaista levyistä. Vuoden parhaita levyjä se, totta vie, kuitenkin on, sillä sen soundit ja meininki sekä lahjakkuus, jolla se on toteutettu, ovat varsin mallikkaasti kohdallaan.
Mainos päättyy