Off Road Festival Lutakkoon syyskuussa – Mukana Oranssi Pazuzu, Xysma, Murheenlaakso ja Seremonia

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.2.2022

Ensimmäistä kertaa järjestettävä Off Road Festival vie kuulijan elämysmatkalle pääasiassa vaihtoehtomusiikin hämyisemmille ja raskaskulkuisemmille sivupoluille 16.-17. syyskuuta Jyväskylän Tanssisali Lutakossa. Sisäfestivaalin neljä ensimmäistä kiinnitystä ovat kotimaiset Oranssi Pazuzu, Xysma, Murheenlaakso ja Seremonia.

80-luvun lopulla perustettu Xysma eteni vuosikymmenen kestäneellä aktiiviurallaan nopeaan tahtiin tyylilajista toiseen: viiden albumin aikana bändin primitiivinen grindcore muovautui surisevan stoner rockin kautta kohti kevyempää vaihtoehtorock-ilmaisua. Vuosien saatossa Xysma on noussut kansainvälisen kulttibändin asemaan, ja yhtyeen levyistä on tullut kalliita keräilykappaleita. Edellisen kerran Xysma esiintyi vuonna 2013 bändin ”Lotto”-klassikkoalbumin uusintajulkaisun kunniaksi. Xysman kolmannessa tulemisessa yhtyeen 30-vuotista uraa juhlistavat Janitor (laulu), Olli Nurminen (kitara), Teppo Pulli (rummut), Kalle Taivainen (basso) ja Janne Lastumäki (koskettimet).

Vuonna 2007 perustetun Oranssi Pazuzun musiikki on harvinaislaatuinen kudelma black metallin sekä psykedeelisen ja progressiivisen rockin aineksia. Kieroutuneen synkkyyden ja hypnoottisen tunnelmallisuuden omaperäinen yhdistelmä toimii pohjasoundina yhtyeen alati uudistuvalle tuotannolle, jota ryydittävät äärimetallille uskolliset raa’at suomenkieliset vokaalit. Yhtyeen läpimurtoalbumi ”Värähtelijä” julkaistiin vuonna 2016. Sen seuraajaksi vuonna 2020 ilmestynyt Nuclear Blastin julkaisema ”Mestarin kynsi” oli kansainvälinen arvostelumenestys, joka keräsi pitkiä tähtiriviä niin Metal Hammerin, Distorted Soundin kuin Kerrangin arvioissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Otra Romppasen johtaman Mana Mana -miehistöisen Murheenlaakson piti juhlistaa jo kaksi vuotta sitten Mana Manan 30-vuotiasta ”Totuus palaa” -klassikkoalbumia. Juhlakiertue toteutuu vihdoin syksyllä 2022 ja kiertueen Jyväskylän keikka koetaan osana Off Road -festivaalia. Oman käden kautta vuonna 1991 menehtyneen laulaja-biisintekijä Jouni Mömmön vereslihaiset tekstit ja Otran luoma raskaan psykedeelinen kitaravallisoundi ovat jättäneet jälkensä niin suomalaiseen rocklyriikkaan kuin sävelmaailmaankin.

Suomen nerokkain psykejytäbändi Seremonia julkaisi tänään perjantaina 4.2.2022 viidennen pitkäsoittonsa ”Neonlusifer”. Yhtyeen edellinen, synkeästi hippeilevä mestariteos ”Pahuuden äänet” ilmestyi vuonna 2016. Pitkäksi venähtäneen julkaisutauon jälkeen yhtye tarjoilee vaarallisen koukuttavaksi tiivistettyä versiota tavaramerkkisoundistaan, ja availee kokonaan uusia tajunnan ovia. Äkäinen fuzz-riffittely, mielenvikainen rumpumyllytys ja tarttuvan simppeleiden rokkibiisien rakosista ryöpsähtelevät ihmeelliset rutinat, vinkunat, suhinat ja kolinat kuorrutetaan Noora Federleyn kuulailla kummitusvokaaleilla.

Lutakossa joitakin vuosia sitten järjestettyjen Off Road Club -iltojen uudestisyntynyt isoveli Off Road Festival oli alunperin kalenterissa jo Lutakon 30-vuotisjuhlavuonna 2020, mutta tuolloin tapahtuma peruuntui pandemian vuoksi jo ennen kuin sitä ehdittiin edes julkistaa. Pitkän hautomisen jälkeen tapahtumasta voidaan vihdoin kertoa maailmalle ja kahden päivän festivaaliliput ovat nyt myynnissä Lippupisteessä (lippu.fi) ja Lutakon verkkosivuilla (jelmu.net). Ohjelmaan on kevään aikana luvassa kansainvälisiäkin lisäyksiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

OFF ROAD FESTIVAL 2022
16.-17.9. Tanssisali Lutakko, Jyväskylä
Klo 18-02, ikäraja 18 vuotta

Pe:
XYSMA
MURHEENLAAKSO plays MANA MANA

  • lisäyksiä tulossa

La:
ORANSSI PAZUZU
SEREMONIA

  • lisäyksiä tulossa

2pv ennakkoliput alk. 40€ (Jelmun jäsenet 30€) :
https://www.jelmu.net/off-road-festival-2022
https://www.lippu.fi/off-road-festival

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://www.facebook.com/events/497618588400135

Luetuimmat

Uusimmat