”Oi!-punkin vaikutusvaltaisin” – klassikkoarviossa Cock Sparrerin 40-vuotias ”Shock Troops”

Itä-Lontoon lähiöiden työläisväestön keskuudessa syttynyt, kytenyt ja liekkiin roihahtanut Oi!-punk levisi eräänä useista punk-kulttuurin jatkeista 1980-luvun alkumetreillä. Cockney Rejectsin ohella East Endin kulmilta tuli skenen toinen merkittävä tekijä ja suunnannäyttäjä, Cock Sparrer. Alun perin Razor Recordsin kautta julkaistusta, yhtyeen toisesta albumista ”Shock Troops” tuli eräs laajimmin tunnetuimmista Oi!-punk -albumeista.

Cock Sparrer perustettiin alun perin jo vuonna 1972, vuosia ennen kuin räjähdysmäinen punk-aalto valtasi Lontoosta ja New Yorkista käsin muun läntisen maailman. Yhtyeen varhaisiin vaikutteisiin sisältyivät saman aikakauden glam- ja pub rock sekä 60-luvun beat-musiikki. Yhtyeen nimi juontaa juurensa vahvasta cockneyn vahvalla aksentilla lausutusta termistä ”Cock Sparrow”, joka tarkoittaa jonkin asian tuttuutta ja tuttavallisuutta.

Vuonna 1977 Cock Sparrer teki sopimuksen Decca Recordsin espanjalaisen tytäryhtiön kanssa. Decca oli jo 1960-luvulta saakka ollut mm. yhtyeen esikuvien, The Rolling Stonesin ja Small Facesin, ”koti”. Olikin luontevaa, että Cock Sparrerin varhaisiin singleihin kuuluivat cover-versiot 1960-luvun loppupuoliskolla peräisin olevista Rollareiden psykepop-klassikosta ”We Love You” ja Small Facesin beat-hitistä ”Watcha Gonna Do About It”. Samaan aikaan Cock Sparrer kuitenkin teki jo omaa, lupaavaa materiaaliaan, kuten ”Runnin’ Riot”, josta vuosien mittaan kehkeytyi eräs yhtyeen tunnetuimmista kappaleista. Vuonna 1980 Cock Sparrer äänitti toisen albuminsa, mutta se hylättiin levy-yhtiön toimesta. Tämän seurauksena bändi lamaantui ja oli jo valmis lyömään hanskat tiskiin. Onneksi he eivät kuitenkaan pysyneet päätöksessään.

Vuoteen 1981 mennessä alkuperäiset 70-luvun punkbändit olivat joko jo mennyttä, alkoivat hajota tai pehmentyä uuden aallon vietäväksi. ”Periksi antamisen” vastaiskuna punkille muodostui kuitenkin yhä kovempia underground-subgenrejä kuten hardcore, post punk ja Oi! 1970-luvun brittipunkkien, Sham 69:n ohella Cock Sparrer tunnistettiin nopeasti Oi!:n edelläkävijöiksi. Uusi kiinnostus yhtyettä kohtaan herätti sen jäsenistön keskuudessa uudenlaisen kunnianhimon nostaa profiiliaan ja julkaista lopulta ensimmäisen, laajempaan kansainväliseen levitykseen päätyneen täyspitkän albuminsa.

On helppoa kuvitella, että ilman tammikuussa 1982 julkaistua ”Shock Troopsia” Cock Sparrer olisi voinut päätyä yhdeksi monista lyhytikäisistä 70-luvun punkin jäännöksistä, musiikkiteollisuuden aikaansaamista raadoista, joita suurlevy-yhtiöt olivat ensin innokkaita signaamaan, mutta minkä jälkeen niiden johtoportaalla ei ollut aavistustakaan mitä tehdä näille yhtyeille, joiden momentum oli käytännössä mennyt ohi vuosikymmenen vaihduttua, ja uudet rock- ja muun populaarimusiikin tyylisuuntaukset olivat vallanneet markkinat.

Cock Sparrer oli ”Shock Troops” -albuminsa myötä kuitenkin melkoinen poikkeustapaus tässä yhtälössä. Paksunahkaisuudessaan se ei ollut mikään hetkellinen muoti-ilmiö, vaan päämäärätietoisuudessaan ja asenteellisuudessaan se oli tiukasti kiinni ajassaan ja olemassa ihan vaikka ainoastaan pilkatakseen olemassaolollaan musiikkiteollisuuden kertakäyttöisiä arvoja, intentioita ja toimintaperiaatteita.

Albumin avausraita ”Where Are They Now” tähtäsi ensimmäisen aallon punk-bändien ihanteisiin ja pohti, merkitsikö punk koskaan oikeasti mitään. Hymninomainen, yhtyeen fanien suosikkibiisi ”Take ’Em All” ei taas peitellyt Cock Sparrerin mielipiteitä kieroista ja laskelmoivista levy-yhtiöpomoista eikä näiden välineellistävää suhtautumista työväenluokan taustasta tuleviin, lupaaviin bändeihin. Joku heiveröisempi ja miedomman staminan omannut bändi olisi helposti luovuttanut ja katkeroitunut musiikkibisneksen edustajilta saamastaan kohtelusta. Cock Sparrer oli kuitenkin toista maata. Se sanoitti kappaleissaan kaiken kokemansa iloista suruihin, ylpeydestä pettymyksiin ja vihasta rakkauteen. ”Shock Troopsin” materiaali kiersi myöskin kaukaa aikansa valtavirtamusiikin kliseet; uuden aallon imelyyden karikot ja post-punkin synkistelyn.

Luonteeltaan ”Shock Troops” on nopea, sievistelemätön ja repivä albumi, jolle kirkuvien kitaroiden tukena soivat marssitahtinen rummutus ja purevat kuorohuudot luovat jykevän ilmeen. Sen kappaleet oli tarkoitettu taistelulauluiksi ärsytetylle työväenluokalle, ei managereille eikä muotinäytösten taustamusiikiksi. Albumi muistutti myös siitä, että Cock Sparrer oli yksi 70-luvun ronskeimpia ja tarttuvimpia biisejä tehneistä punk-bändeistä. Samalla yhtye osoitti myös pitävänsä kiinni omista vahvuuksistaan, ​​riippumatta siitä mikä oli suosittua. Silti albumi erottuu vielä vuosikymmentenkin jälkeen edukseen katu- ja Oi!-punkin tusinakaartin ja imitaattoreiden tekeleistä raikkaasti edelleen soivine ajankohtaisine teemoineen. Samalla yhtye ei kuitenkaan ole hylännyt glam rock-juuriaan.

Lukuisat myöhemmät punk-, hardcore- ja metalliyhtyeet ovat ilmaisseet Cock Sparrerin toimineen heille esikuvana. Monet heistä ovat myös esittäneet omia tribuuttejaan yhtyeelle. Alla näistä löytyy esimerkkinä muutama näyte. Sittemmin ”England Belongs To Me” on toiminut englantilaisen UFC-kamppailija Dan Hardyn sisääntulobiisinä tämän otteluissa. Cock Sparrer on myös levyttänyt Hardyn kanssa kappaleesta uuden version. ”I Got Your Number” kuullaan myös osana vuonna 2010 julkaistun Jackass 3D -elokuvan soundtrackia.

Yhtä kaikki; ”Shock Troops” on eräs brittiläisen underground punkin merkityksellisimpiä albumeja täynnä niin tehokkaita musiikillisia koukkuja kuin myös yhtyeen kokemista epäoikeudenmukaisuuksista kummunnutta raivoa.