Oikeita oppeja ja näkemyksellisyyttä – arviossa Occult Masterin EP ”Lucifer’s Henchman”

Oululainen scifi- ja perinnemetallia juurevasti vanhan liiton raskaan rockin aineksiin sekoitteleva voima-trio Occult Master julkaisi alkuvuodesta kolmen kappaleen omakustanne-EP:n ”Lucifer’s Henchman”. Laulaja-kitaristi Ari Eskolan avarakatseiseen sävellys- ja sanoitustyöhön perustuvat biisit henkivät siitä, että yhtye ei ole poiminut heavy metalin vasemman käden puoleisen polun varrelta niitä aivan ilmeisimpiä ainesosia liskonsilmäkeittoonsa. Laaja-alaisesti katsottuna yhtyeen progressiivinen metallimusiikki on omanlaisensa soppa vuosikymmenet sitten toimiviksi havaituista raaka-aineista.

Matkalta löytyy kimurantimpia ja laajalle levittäytyviä aromeja aina Voivodin (”Interstellar Friends”) kautta varhaisimpaan blues-jazz-vivahteiseen Black Sabbathin, Pentagramin (”Lucifer’s Henchman”) ja NWOBHM-vivahteisesti tyylittelevään (”LD-50”), sofistikoituneeseen runttaukseen. Biisit tiivistyvät napakasti yhteen ja matkasta on puristettu pois kaikki tyhjäkäyntijamittelu täysin oikeaoppisesti.

Rumpali Jussi Riston ja basisti Toni Mäen hyvin ruodussa pysyvä, perinnetietoisuutta henkivä rytmityö on pelkistetyn harkittua, mutta sangen tyylitajuista yhtyeen ilmaisulliseen kontekstiin nähden. Vaikka Eskolan rallienglannihtava ja teknisesti kouliintumattoman raaka vokalisointi, paikoin ontuvat kitarasoolot ja osittain albumin kotikutoinen tuotanto syövätkin yhtyeen vaikuttavuudesta terävimmän kärjen, yhtye onnistuu kompensoimaan puutteitaan mielenkiintoisen moniulotteisesti.

Erityisen hyvin yhtye pysyy lestissään syvää ymmärrystä henkivällä, kokeellisuutta kaihtamattomalla biisinrakennustaidollaan sekä metallimusiikin puolella nykyisin valitettavan ehtyvänä luonnonvarana esiintyvällä periaatteella ”vähemmän on enemmän”. Nyt vielä lopulliset, tuotannolliset seikat kuntoon, niin a’vot -tässä on ainesta.