OK Go kahdelle keikalle Suomeen elokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 12.5.2010

Innovatiivisista musiikkivideoistaan tunnettu yhdysvaltalainen indierock-bändi OK Go saapuu viimeinkin ensivierailulleen Suomeen. Yhtye esiintyy Tavastialla 24. elokuuta ja Oulun Musiikkivideofestivaaleilla seuraavana päivänä. Lue lisää nähdäksesi virallinen lehdistötiedote.

Vuonna 1998 Chicagossa perustettu OK Go saavutti maailmanlaajuisen läpimurron toisella albumillaan, ruotsalaistuottaja Tore Johanssonin (mm. Franz Ferdinand, The Cardigans) kanssa työstetyllä ”Oh No”:lla (2005). Albumilta lohkaistun singlen ”Here it Goes Again”:in huikeasta juoksumattovideosta tuli yli 50 miljoonaa kertaa katsottu YouTube-suosikki, ja bändi pokkasi videostaan myös Grammyn.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

OK Go julkaisi viimeisimmän, melankolisen mutta silti uransa tanssittavimman albuminsa ”Of the Blue Colour of the Sky” viime tammikuussa. Bändin kolmannen pitkäsoiton tuotannosta vastasi The Flaming Lipsin ja MGMT:n kanssa työskennellyt Dave Fridmann. Levyltä lohkaistun singlen ”This Too Shall Passin” musiikkivideosta tuli jälleen YouTube-hitti, ja videota katsottiin internetissä ilmestymisviikollaan ennätykselliset 6 miljoonaa kertaa.

OK Go:n musiikkia on kuvailtu sekoitukseksi Beckia, The Flaming Lipsia ja Princea. Aikaisemmin esimerkiksi Weezerin, Snow Patrolin, MGMT:n. kanssa keikkaillut kokoonpano kiertää parhaillaan Yhdysvaltoja, ja loppukesästä yhtye saapuu pitkän tauon jälkeen Eurooppaan.

Oulun Musiikkivideofestivaaleilla OK Go:n jäsenet osallistuvat konserttinsa ohella myös seminaareihin, joista löytyy lisätietoa osoitteesta www.omvf.net.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIPUT:
Ti 24.8.2010 Helsinki, Tavastia
Myyntiin pe 13.5.2010 klo 9.00
– Ennakkoon Tiketistä 18 EUR +mahd. toimituskulut
– Ovelta 20 EUR

Ke 25.8.2010 Oulu, Oulun Musiikkivideofestivaalit, Juhlateltta
Myyntiin kesäkuun alussa, lisätiedot www.omvf.net
– Ennakkoon Lippupalvelusta ja Kulttuuritalo Valveelta 18 EUR +mahd. toimituskulut
– Ovelta 20 EUR

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat