Okkultismin hämärästä kirkkaimpaan aamunkoittoon – Ghost Tampereella 20.5

Muuan ruotsalaisherra Tobias Forgen sooloprojekti Ghost julkaisi muutama viikko sitten kuudennen studioalbuminsa nimeltään ”Skeletá”. Vaikka en tätä viimeisintä luomusta olekaan saanut vielä pakkokuunneltua kokonaan hyväksi, en tosissani edes harkinnut jättäväni väliin vanhan suosikkini Tampereella toissapäivänä soittamaa keikkaa. Ghost on viime vuosina kasvattanut tasaisesti suosiotaan levy levyltä ja kiertue kiertueelta, ja viime vuonna bändin onnistumisten jatkoksi ilmoittautui konserttielokuva ”Rite Here Rite Now”. Elokuvan materiaalin perustama toimi kaksi peräkkäisinä päivinä kuvattua Ghost-keikkaa Los Angelesissa syyskuussa 2023. Kyseisillä keikoilla Ghost koeponnisti ensimmäistä kertaa puhelinvapaan kokemuksen konseptia, jossa siis älyluurien käyttö oli tapahtumissa kokonaan kielletty. Kokeilun tulokset olivat ilmeisen positiivisia, sillä tämän vuoden ”Skeletouriksi” ristityllä kiertueella puhelinkielto koskee kaikkia Ghostin keikkoja. Mielenkiintoista olikin nähdä, kuinka puhelimettomuus vaikutti Nokia Arenan keikan tunnelmaan.

Konsertti käynnistyi iltakahdeksan kieppeillä uusimman levyn avausraidalla ”Peacefield”. Normaalioloissa tässä vaiheessa koko esiintymistilan permannolta lehtereille olisi vallannut yleisön hyppysissä korkeuksiin kohoavat älypuhelimien näytöt, mutta puhelinkiellon vallitessa ihmiset joutuivatkin tällä kertaa keksimään käsilleen muuta käyttöä. Viettelevistä säkeistöistään huolimatta ”Peacefield” ei missään nimessä ole esimerkiksi ”Kaisarionin” veroinen hengennostattaja keikan avajaisiksi, mutta hyvin homma käynnistyi näinkin. ”Skeletán” biisijärjestystä noudattaen seuraavaksi kuultu ”Lachryma” olikin jo paljon menevämpää areenarokkia. 

Ghost ei enää vuosiin ole noudattanut kirjoittamatonta sääntöä, jonka mukaan keikkasetin leijonanosan tulisi koostua uusimman albumin kappaleista. Tälläkin kertaa kahdenkymmenenyhden kappaleen setissä voiton vei vuoden 2015 ”Meliora” kuuden biisin edustuksella. Tämä sopikin mainiosti kaltaiselleni fanille, jonka mielestä kyseinen albumi on Ghostin tähänastisen uran huippukohta, josta jokainen seuraava pitkäsoitto on ollut askel alaspäin. Uusimman levyn kappaleista parhaiten toimi ”Satanized”, joka heräsi livenä aivan uudenlaiseen eloon studioversioon nähden. Hieman samanlaista elpymistä havaitsin ”Imperalta” nostetussa tunnelmoinnissa ”Darkness at the Heart of My Love”, jonka olen laskenut kuuluvan kyseisen levyn huonoimmistoon. Setin piristävimpänä yllätyksenä pidin ”The Future Is a Foreign Landia”, jonka Forge sävelsi ”Rite Here Rite Now”-elokuvan lopputekstejä varten. 

Ghost on jokaisen albuminsa kiertueella satsannut ulkomusiikillisiin puitteisiinsa hieman edellistä enemmän, ja niin oli myös nyt. Tämänkertaisen rekvisiitan mahtailevin elementti taisi olla lavan yllä roikkunut valtavan kokoinen Grucifix-logo, joka lienee saanut inspiraationsa Judas Priestin vastaavasta. Aina yhtä vakuuttavan ”Year Zeron” aikana helvetin lieskat lämmittivät tuttuun tapaan lavan edustan yleisöä, ja ”Mummy Dustia” puolestaan säestivät tykit, jotka ampaisivat seurakunnan niskaan jumalattomat määrät paperisilppua ja Ghost-merkkistä leikkivaluuttaa. Keikan jälkipuoliskolla oikeuksiinsa pääsi myös bändin taustalla lymyillyt jättimäinen videoscreeni, jolla pyöri tilaisuuden hengen mukaista kuvastoa. 

Vaikka Ghost onkin lähinnä yhden miehen visioihin nojaava sirkus, keikalla kävi selväksi, että livenä Tobias Forge ei ole porukan ainoa rocktähti. Bändin kitarasankarit olivat soitollaan ja eläytymisellään jatkuvasti isossa roolissa, ja kosketinsoittajat olivat instrumenttiensa ohella äänessä myös taustalaulajina. Asusteitaan säännöllisesti vaihtavan Forgen ohella nämä nimettömät ’ghoulit’ olivat asianmukaisen näyttävästi pukeutuneita, joten myös tältä osin show’n visuaalinen puoli oli kunnossa.

Viime tiistainen Ghost-keikka Tampereella oli lähes joka osa-alueella huippuunsa hiottu elämys. Tehdessäni lähtöä Nokia Arenalta ei poistuvan yleisön keskuudesta soraääniä keikasta kuulunut, vaan ihmiset kertasivat näkemäänsä oikein iloisin ja innostunein fiiliksin. Itsellenikään ei keikasta juuri muuta nurjapuolta mieleen jäänyt, kuin hengästyttävästä biisivyörytyksestä välillä läpipaistanut rutiininomainen suorittaminen. Ikivihreä ”He Is” -voimaballadi oli keikan ainut hetki, joka olisi hyötynyt älykännyköistä ja nimenomaan niiden tuikkivista taskulampuista, mutta tuonkin visuaalisen vajavaisuuden paikkasi lavan taustan jättimäiset screenit. Muuten puhelinkielto oli täysin toimiva ratkaisu, jolla on potentiaalia levitä laajemminkin musiikkimaailmassa. Muutaman päivän päästä kiertueensa starttaava Iron Maiden onkin jo vedonnut faneihinsa jotta nämä pitäisivät puhelimet taskuissaan, vaikka Ghostin soveltamasta totaalikiellosta Yondr-pusseineen ei olekaan kyse.

Viidessätoista vuodessa Ghost on kasvanut pienen porukan kulttibändistä suurten areenoiden vakiomenestyjäksi, jonka keikoille osa tulee jo omien lastensa kanssa. Tampereellakin näkyi kaikenikäistä kulkijaa kasvomaaleineen ja kannatuskyltteineen, ja kaikki olivat yhtä luontevasti mukana tuossa kaksituntisessa rituaalissa. Ghostin keikalla tuntee itsensä etuoikeutetuksi, kun pääsee näkemään läheltä yhden aikamme tärkeimmän rockbändin nousua maailman huipulle. Tobias Forge on nimennyt unelmakseen hivuttaa Ghost vielä jonain päivänä stadioneita täyttäväksi aktiksi, eikä tuo visio ainakaan viime tiistaisen perusteella vaikuta miltään saavuttamattomalta pilvilinnalta.

Kuvat OutoKuva