Ola Salo Ruisrockiin ensimmäiselle soolokeikalleen Suomessa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.4.2015

Ola Salo 2015The Ark -yhtyeen räiskyvänä keulakuvana suosioon noussut ruotsalainen Ola Salo palaa lavoille ja saapuu Ruisrockiin Suomen ensimmäiselle soolokeikalleen. Nykyajan Freddy Mercuryksikin kutsuttu muusikko valmistelee parhaillaan odotettua soolodebyyttiään, joka ilmestyy 20.5. Artisti saapuu 3.-5. heinäkuuta juhlittavaan Ruisrockiin uuden bändinsä kanssa festivaalin avauspäivänä.

The Arkin lopetettua toimintansa neljä vuotta sitten Ola Salo on antanut uusille visioilleen tilaa ja hakenut myös tietoista muutosta. Artisti palasi musiikin tekemisen pariin viime kesänä Tukholman Pride-viikon virallisella tunnaribiisillä ”I Got You” yhdessä tuottaja Kleerupin kanssa. Salon tulevalta albumilta on jo julkaistu sinkut ”Go on Go on” ja ”How I Kill” sekä viime kuussa EP, joka sisältää sinkkujen lisäksi uudet kappaleet ”Calling on The Curious” ja ”Hamartia”.

Teatraalisuudestaan tunnettu glam rock -yhtye The Ark saavutti 20-vuotisen taipaleensa aikana suurta suosiota niin kotimaassaan kuin rajojen ulkopuolella. Suomessa kokoonpano esiintyi maan suurimpien festivaalien tähtenä ja loppuunmyydyillä klubikeikoilla ympäri maata. Ruisrockissakin on koettu neljä ikimuistoista The Arkin esiintymistä. Yhtyeen lopetettua toimintansa 2011 Ola Salo esiintyi mm. Malmön oopperan menestysmusikaalissa Jesus Christ Superstar, johon artisti käänsi kappaleet ruotsiksi itse.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Minulla on erityinen suhde Ruisrockiin. Olemme esiintyneet siellä The Arkin kanssa useamman kerran ja se on aina ollut miellyttävä kokemus. Olen innoissani, tuntuu hyvältä palata Suomeen esiintymään yhdelle suurimmista festivaaleista. Odotan sitä todella. Tulen soittamaan tulevan albumini biisejä, mutta myös joitakin vanhoja The Ark -kappaleita aivan uusina versioina. Luvassa on unohtumaton show”, Ola Salo kertoo.

Ruisrockin tähän mennessä varmistuneet artistit:

Ellie Goulding (UK), Axwell /\ Ingrosso (SWE), Pharrell Williams (USA), Disclosure (UK), A$AP rocky (USA), Foals (UK), Mastodon (USA), Marina and the Diamonds (UK), Mew (DK), Ola Salo (SWE), Studio Killers (UK), Veronica Maggio (SWE), Backyard Babies (SWE), Echosmith (USA), G-Eazy (USA), MØ (DK), Of Monsters And Men (IS), Amorphis, Apulanta, CMX, Elastinen, Disco Ensemble, Don Huonot, Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Kingston Wall FreakOut!, Michael Monroe, Mokoma, Samuli Edelmann, Von Hertzen Brothers, Anssi Kela, Antti Tuisku, Aivovuoto & DJ Kridlokk & Tuuttimörkö, Apina, Atomirotta, Aurora, Eva & Manu, Grave Pleasures, Hisser, JVG, Kasmir, Lapko, Lyömättömät (Solonen, Kosola & DJ Xmies), Olavi Uusivirta, Paperi T, Pertti Kurikan Nimipäivät, Pariisin Kevät, Pimeys, Roope Salminen & Koirat, Reino Nordin (Bongo Rock & The Rhinos), Ruudolf, Karri Koira & Särre, Sanni, Santa Cruz, Satellite Stories, Teksti-TV 666, Tiisu, Tippa-T

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lisää julkistuksia luvassa lähiaikoina.

Ruisrockin perusliput ovat myynnissä Tiketissä, Lippupisteessä ja Lippupalvelussa. Ruisrockin kolmen päivän VIP-liput ja leirintäliput ovat myynnissä Tiketissä.

Lippujen hinnat:
1 päivän lippu (pe/la/su) 80 euroa
2 päivän lippu (pe-la/la-su/pe+su) 118 euroa
3 päivän lippu 135 euroa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat