”Olemme ennen kaikkea livebändi” – haastattelussa Rise of Insanity

Rise of Insanity on kotimainen raskasta musiikkia soittava yhtye, joka sai alkunsa vuonna 2017. Lopullisen muotonsa bändi sai loppuvuodesta 2018 A-P Heinon liityttyä mukaan rumpaliksi. Ensimmäisen EP:nsä nimeltään ”Dark Figure” yhtye julkaisi helmikuussa 2020, ja tänä keväänä oli debyyttipitkäsoitto ”Suicide Riden” vuoro. Kaaoszine tavoitti haastatteluun yhtyeen laulaja-basisti Heikki Rantasen sekä toisen kitaristin Juho Vuorenpään. Juttutuokion aikana käsiteltiin niin yhtyeen tarinaa tähän saakka, pitkäsoiton tekemisen kuvioita kuin tulevaisuudenkin näkymiä.

Moikka ja tervetuloa Kaaoszinen haastatteluun! Mitäs kaikkea tässä onkaan teille ehtinyt tapahtua ensimmäisen EP:n ja esikoisalbumin välillä?

Heikki: Tässä välissä on ehtinyt tapahtua aika paljon. Bändin jäsenet ovat opiskelleet ja bändin suhteen on ehditty viettää myös pientä hiljaiseloa, kun asuimme eri puolilla Suomea. Nyt on löydetty kaikki taas tiemme tänne Keski-Suomeen. Tosin ei kovin pitkään oltu tekemättä kokonaan mitään, vaan kyllähän me pari biisiä julkaistiin ja heitettiin muutamia keikkoja. Elämässä oli vain välillä muutakin kuin nämä bänditouhut.

Juho: Itselleni tulee ensimmäisenä mieleen se, kun julkaistiin tuo EP, josta lähti aivan älyttömän hyvä pöhinä liikkeelle. Ikävä kyllä sitten tuli pandemia, joka luonnollisesti vaikutti kaikkeen. Keikkakalenterikin alkoi täyttymään eli näin ollen kevät ja alkukesä 2020 näytti todella hyvälle. Samalla Rise of Insanity pääsi algoritmijumalien suosioon ja saatiin puolessa vuodessa se 100 000 striimausta rikki ”Dark Figure” -EP:llä. Sitten kesällä 2020 koronarajoituksia taas tiukennettiin. Kun ei ollut oikein muutakaan, niin teimme sillä aikaa demoja, jotka julkaistiin 2021 eli ”Chainsaw Boogie” ja ”Far Away”. Vuoden 2021 joulukuussa jo aloitettiinkin tekemään debyyttipitkäsoiton demoja.

Heikki: Kyllä, eli noin puolitoista vuotta aikaisemmin kaikki esikoislevyn biisit oli sävelletty lähes kokonaan. Meni vain oma aikansa, että saatiin kaikki nauhalle ja valmiiksi.

Juho: Vuosi 2022 oli sitten sellaista rämpimistä, jolloin ei tehty varsinaisesti mitään ainakaan puoleen vuoteen. Jokaisella oli yksityiselämässään niin paljon menoja, että bänditouhu joutui hetkeksi väistymään. Syksy 2022 oli kuitenkin keikkojen puolesta antoisaa aikaa.

Heikki: EP julkaistiin muistaakseni joko helmikuun 1. tai 2. päivä 2020. Siitä sitten puolitoista kuukautta, niin buukatut keikat ynnä kaikki muukin peruttiin. Kaikki meni aivan uusiksi ja juuri tuo Juhon mainitsema hyvä pöhinä kaatui. Nyt yritämme saada samanlaista meininkiä päälle.

Juho: Kyllä, rautaa on yritetty uudelleen saada tuleen niin sanotusti.

Heikki: Olimme kuitenkin siitä onnellisessa asemassa, että meistä kukaan ei tee tätä työkseen. Pandemian alkaessa ei käynyt kateeksi niitä, jotka koettavat saada musiikilla ja keikoilla toimeentulonsa. Toki se oli raskasta aikaa.

Jutellaanpas sitten tarkemmin tuosta debyyttilevyn teosta. Löytyisikö sieltä joku sellainen mieleenpainuva hetki  – kömmähdys tai hyvä muisto, jonka voisitte jakaa?

Juho: Itselläni tulee ainakin ensimmäisenä mieleen se, kun viime vuonna esiinnyimme kotikentällä Jämsässä Akuliinan lavalla. Sain juuri paketista tulleen, aivan uuden Explorer -kitaran ja pääsin sitä heti keikalla käyttämään. Tottakai siinä tuli sitten heti teknisiä ongelmia, ja ilman muuta juuri kitarasoolon kohdalla. Hihnalukko lähti irti ja jouduin vaihtamaan kitaraa – eli siinä oli ainakin kömmähdys!

Heikki: Siinä oli lavalla hieman sellaista Spinal Tap -tunnelmaa hetken ajan, että mitäs tässä oikein tapahtuu. Mutta hyvin meni!

Juho: Ja paras oli, kun Heikki spiikkasi mikkiin että ”Pidetään hiljainen hetki Juholle”. Siinä sitten paineen alaisena koetin nopeasti vaihtaa kitaraa kesken biisin ja yleisö vain katsoo hiljaa vierestä. Eihän siinä oikeasti mennyt varmaan montaakaan minuuttia, mutta se tuntui hyvin pitkälle hetkelle!

Heikki: Itselleni tuli levyn teosta mieleen sellainen hetki, kun toisen kitaristimme Matin kanssa äänitettiin lauluraitoja kotonani. Meillä oli yksi biisi vielä sanoittamatta, ja itselläni oli idea, mistä biisi tulisi kertomaan, mutta ei vielä sen enempää sanoja mielessä. Eräänä lauantai-iltana saunomisen lomassa ryhdyimme sitten porukalla sanoittamaan biisiä ja lopputuloksesta tulikin sitten oikein hyvä. Tästä jäi mukava muisto ja meillä oli erittäin hauskaa tätä tehdessä.

Tästähän päästäänkin sitten sopivalla aasinsillalla seuraavaan kysymykseeni, eli mikä teillä on työnjako biisejä tehdessä? Osallistutteko kaikki niiden tekemiseen, vai onko päävastuu jonkin tietyn henkilön harteilla?

Juho: Kaikilla on vapaus tuoda ideoita ja kaikki pääsevät osallistumaan mukaan. Tämän levyn tiimoilta pääsääntöisesti minä ja toinen kitaristimme Matti sävelsimme riffit, joita sitten on yhdessä sovitettu lopulliseen muotoonsa. Sanoituksien puolella sitten Heikki taasen tekee enemmän. Kaikki kyllä heittelemme ideoita ilmaan.

Heikki: Käytännössähän se menee niin, että joko Juho tai Matti, tai he porukalla tekevät biisin rungon, ja sitten treeneissä porukalla sovitetaan se soitettavaan kuntoon. Eli periaatteessa Juho ja Matti säveltävät ja sitten porukalla veistetään biisi valmiiksi. Sanat tulevat keneltä tulevat, viime aikoina pääsääntöisesti minulta, mutta on siellä Juhonkin sanoituksia.

Mutta se mistä minä olen tykännyt, niin mitään sellaistahan me emme tee, mistä joku toinen ei pidä ollenkaan. Eli jos joku biisintekovaiheessa ehdottaa jotain, mistä joku ei tykkää, niin kyllä se jää sitten siihen. Sen verran haluamme kunnioittaa toistemme mielipiteitä ja tehdään vaan sellaisia biisejä, joista kaikki tykkäävät.

Juho: Ja niitä on sitten kiva keikallakin soittaa, kun kukaan ei joudu soittamaan sellaista mistä ei pidä.

Heikki: Tavoitteena olisi soittaa vielä vuosia tästä eteenpäin, niin olisi ihan kiva, että ne olisivat jokaiselle bändin jäsenelle mukavia biisejä soittaa.

Kutsutte musiikkianne mehtäläisten metalliksi. Kertokaas, mistä näin mieleenpainuva luonnehdinta on saanut alkunsa.

Juho: Rehellisesti sanottuna en ihan muista, mistä termi sai alkunsa. Vietettiin treeniksellä iltaa, ja aloimme miettimään, että kaikilla bändeillä on se oma juttunsa – mikä olisi meidän? Muistaakseni Heikki sen siellä sanoi.

Heikki: Rytmihäiriö on kehittänyt kokonaan oman musiikkigenren eli he soittavat surmacorea ja Kalmahilla on oma suohommansa. Mietittiin että joku vastaava täytyy keksiä, joka on meidän juttu. Sitten lähdettiin miettimään, että mikäs tämä meidän juttu oikein onkaan – ollaan pienen kylän poikia ja tehdään omaan lukuun mitä halutaan. Siitä ajatus lähti muotoutumaan pikku hiljaa. Mietittiin että ei tämä mitään mehtämiesten metallia ole, kun se taas kuulostaa sille, että olisimme kaikki metsureita. Sen jälkeen tuli mieleen ajatus, että jos joku oikein viimeisen päälle kaupunkilainen katsoo meitä, niin hän ehkä ajattelee meitä pikkuisen mehtäläisinä. Ja me olemme vähän ylpeitä siitä! Sekä koska ollaan jämsäläisiä, niin se ei ole metsäläisten vaan nimenomaan mehtäläisten metalli! Jotenkin näin se syntyi ja kuulosti hauskalle, joten mennään tällä. Toisaalta hieman haettiinkin sitä, että termi jäisi ihmisten mieleen. Eli jos meitä ei muusta muisteta, niin ainakin omalaatuisesta genren nimestä.

”Suicide Ride” -pitkäsoittoa pohjustettiin useammallakin singlellä. Näistä ”Mania” oli sellainen, joka poikkeuksellisesti onkin suomeksi. Mistä tämä idea syntyi?

Heikki: Tästä päästäänkin siihen, että se oli juuri ”Mania”, joka sanoitettiin Matin kanssa tuona iltana, josta jo aikaisemmin mainitsin. Silloin kun Rise of Insanity perustettiin ja aloimme tekemään omia biisejä, niin olisin halunnut laulaa suomeksi. Pojat kuitenkin halusivat toisin, joten jouduin sitten taipumaan siihen. ”Mania” on tosin pieni statement sille, että suomeksikin voi tehdä hyvänkuuloista musiikkia. Tosin tämä meni siinä hieman pieleen, että jos katsotaan Spotifyn statistiikkaa, niin ”Mania” on soinut todella vähän!

Juho: En näe mitenkään outona juttuna sitä, että ”Mania” on suomeksi. Koska jos katsoo meidän sanoituksia, niin kyllähän niistä käy ilmi, että ne ovat suomalaisen tekemiä. Heikin ideasta tämä lähti liikkeelle.

Heikki: Mulla oli nimenomaan selkeä visio, että tiesin mistä biisi tulee kertomaan. En ollut kuitenkaan vielä saanut mitään valmiimpaa aikaiseksi, ennen kuin Matin kanssa lähdettiin tätä viemään eteenpäin.

Voisiko jatkossa olla enemmänkin materiaalia tulossa suomeksi?

Heikki: En lähde tätä ainakaan kieltämään. Suomeksi sanoittaminen on kieltämättä hieman vaikeaa, vaikka se on oma äidinkieli. Sekä sitä on itse hirveän kriittinen oman äidinkielensä suhteen. Tottakai haluamme tehdä myös hyviä englannin kielisiä sanoituksia, mutta englantia ei osaa kuunnella yhtä kriittisellä korvalla kuin suomea. Tosin emme halua päästä kovin helpolla, joten mikä ettei jatkossakin voisi olla tulossa suomeksikin sanoituksia.

Juho: Jos biisissä on hyvä koukku, niin kielellä ei ole mitään väliä. Kunhan se jää kuuntelijoiden korviin, niin se on se pääasia.

Nyt kun biiseistä puhutaan, niin kuvitellaan että olisi joku henkilö, joka ei ole aikaisemmin kuullut teidän musiikkia. Mikä olisi se yksi kappale, josta aloittaa Rise of Insanityyn tutustuminen ja joka kuvaisi teitä kaikkein parhaiten?

Juho: Minun mielestä missä kuulee kaikki bändin elementit, on eka sinkkubiisi uudelta albumilta eli ”Battle Anthem”. Siinä on erittäin paljon tiukkaa riffittelyä, melodioita, iso kertosäe, jossa on vuoroin hidasta ja vuoroin nopeaa. Eli siinä kuulee bändin koko kaavan kerralla. Tai jos tykkää hieman popimmasta soundista, niin sitten ”Victory March” on hyvä lämmittely Rise of Insanityn maailmaan.

Heikki: Mulla on samat perusteet, mutta eri biisi. Mietin tätä tänään, ja samoin perustein ”The Hangman”. Siinä on samoin tarttuvaa kitarariffiä: tiukkaa sahausta, hyvää sooloa ja kaikki mitä hyvältä metallibiisiltä saattaa toivoa. Luottoteknikkomme, jonka nimi jääköön sanomatta, sanoi tämän biisin kuullessaan, että jos Rise of Insanityn soundi pitäisi jotenkin määritellä niin se olisi tämä. Hän ymmärtää hyvän musiikin päälle ja luotan häneen myös tässä, joten sanon ”The Hangman”.

Mutta jos haluaa päästä helpommalla, niin sitten uudella levyllä on toiseksi viimeisenä varsinaisena biisinä kappale nimeltä ”Happy Nation”. Se on aika rauhallinen ja melodinen, eli jos haluaa helpon lähestymistavan meidän musiikkiimme, niin suosittelen sitä. Jos taas tahtoo kerralla päästä syvään päätyyn, niin sitten se on ”The Hangman”.

Mille lähitulevaisuus näyttää nyt levyn ilmestymisen jälkeen – onko esimerkiksi keikkoja tulossa? Entä mille tuntuukaan nyt, kun levy on valmistunut ja julkaistu?

Juho: Eräs kaveribändi on kysellyt meitä keikalle tuonne Keski-Suomeen. Päivämäärää ei ole vielä lyöty lopullisesti lukkoon, mutta alustavasti on puhuttu kesästä mahdollisena ajankohtana.

Heikki: Valmiiksi ei ole buukattu vielä mitään. Mutta niin sanotusti naruja on vedessä ja diilejä kesken, joten katsotaan mihin ne johtavat. Keikkojen myyminenkin on loppujen lopuksi oma hommansa, kun tässä meistä osa käy töissä ja osa opiskelee, niin kaikkea ei ennätä mitenkään.

Juho: Eli jos joku keikkamyyjä näkee tämän, niin saa ottaa yhteyttä! Helpottaisi myös meidän tekemistä, kun kaikkea ei tarvitsisi tehdä itse.

Heikki: Juuri näin, saa ottaa rohkeasti yhteyttä ja kaikki yhteydenotot huomioidaan!

Juho: Mutta noin muuten tämän hetken tunnelmista: levyn tekeminen oli toki pitkäjänteinen prosessi, joka ei ollut ihan hetkessä ohi. Ensimmäinen huojennus tuli siinä, kun saatiin kaikki äänitettyä, mutta onhan sen jälkeen vielä riittänyt tekemistä. Esimerkiksi uuden bändilogon ja levyn kansitaiteen tekemistä. Ja omakustanteisena bändinä tähän toki on mennyt myös merkittävä summa rahaa.

Heikki: Piti tässä välissä ihan tarkistaa, miten paljon tähän onkaan mennyt aikaa. Eli vuoden vaihteessa 2021–2022 Juho ja Matti alkoivat säveltää levyn biisejä ja nyt puolitoista vuotta sen jälkeen levy ilmestyi. Päällimmäisenä fiiliksenä on toki helpotus, koska soittaminen ja säveltäminen on ilman muuta mukavaa, mutta äänityssessioiden raivaaminen kalentereihin ei olekaan sitten aina niin helppo juttu. Nyt kun tästä kaikesta on päästy ja albumi on valmis, niin on erittäin helpottunut olo.

Kuvailkaa Rise of Insanitya kolmella sanalla?

Juho: Haluaako Heikki kertoa, vai sanotaanko vuorotellen?

Heikki: Valmistauduimme tähän kysymykseen etukäteen miettimällä yhteisen vastauksen, ja tulimme siihen tulokseen, että ne ovat rehellinen, maanläheinen ja ennalta-arvaamaton. Nämä sanat aika hyvin läpi leikkaavat sitä, mitä meidän meininkimme oikein on.

Ja vielä viimeinen kysymys: mitä terveisiä haluaisitte lähettää Kaaoszinen lukijoille?

Juho: Kiitos kaikille kavereille, jotka kuuntelette bändiämme! Ja sitten yleisesti: ostakaa levy ja tulkaa ihmeessä keikoille! Olisi mukavaa nähdä siellä lisääkin porukkaa.

Heikki: Jos pidät meidän musiikista, niin muista että Rise of Insanity on ennen kaikkea livebändi. Eli tule meidän keikoille! En siis väitä, etteikö musiikkimme toimisi kuunneltuna levyltä tai suoratoistostakin, mutta panostamme live-esiintymisiin. Sekä lukekaa Kaaoszinea, niin minäkin teen.

Rise of Insanity on:

Heikki Rantanen – laulu, basso
Matti Martinmäki – kitara
Juho Vuorenpää – kitara
A-P Heino – rummut

Tutustu bändiin lisää näistä linkeistä: Instagram, Facebook, Spotify, YouTube

”Suicide Ride” -albumin pariin pääset puolestaan suoraan tästä: