Oli Sykesin mukaan Bring Me The Horizonin tuore albumi on konseptialbumi
Metalcore-suosikki Bring Me The Horizon julkaisi menneenä perjantaina odotetun uuden albuminsa ”Post Human: Nex Gen”. Kyseessä on seuraaja vuoden 2020 EP:lle ”Post Human: Survival Horror”.
Kyseessä on tavallista albumia syvempi tuotos yhtyeen diskografiassa, sillä laulaja Olli Sykesin mukaan kyseessä on konseptialbumi.
”Se on todellinen konseptialbumi, jossa on kokonainen tarina, joka liittyy ensimmäiseen levyyn, mutta se konsepti on piilotettuna ja haudattuna. Joitakin ihmisiä se ei kiinnosta, mutta joillekin ihmisille se voisi olla kuin self-help -kirja. Siinä on paljon asioita, joista osa on melko selkeitä, mutta suuri osa on kryptisiä ja piilotettuja. Ihmisten on selvitettävä se itse”, Sykes kertoo.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Voit kuunnella bändin uuden albumin alhaalta.
Yhtye nähdään kesällä sekä Tuskassa että Provinssissa.