“Olispa Nummirock” – mitä olisimme voineet kokea tänä juhannuksena, osa 1
Nummirock ei ole vain festari, Nummirock on instituutio. Se on mielentila, johon ei välttämättä tarvita edes bändejä. Monet kerrat olen jonkun festaritutun maininneen juhannuksen jälkeen: “Näin sitten puolitoista bändiä tänä vuonna.” Mutta tätä ei ole sanottu negatiivisessa mielessä vaan tyytyväisenä myhäillen. Mitä kaikkea meillä olisi ilman koronavirusta ollut mahdollisuus tänä vuonna missata ja kokea?
Nummirockiinhan on jo muutaman vuoden ajan menty keskiviikkona ennen juhannusta – tai siis onhan siellä telttailemassa innokkaita varmasti jo edellisestä viikonlopusta asti. Liekö tämä perintöä niiltä ajoilta, kun Provinssirock ja Nummirock olivat kesäkuussa lähes peräkkäin. Tällöinkin jonkin verran löytyi sitä porukkaa, joka siirtyi Seinäjoelta suoraan Kauhajoen Nummijärvelle jatkamaan festarikuukauttaan. Mutta viime vuosina jo virallinenkin ohjelma on alkanut keskiviikkona.
Nummirockissa käyneet tietävät kyllä sen festareille saapumisen fiiliksen. Tampereen suunnalta paikalle saavuttaessa Parkanon jälkeen tiet muuttuvat entistä pienemmiksi ja mutkikkaammiksi. Muutama pikkukylä matkalle vielä mahtuu – ja näissä täytyy vielä tarkastaa, olisiko kaupasta hankittava jotakin, koska sellaista ylellisyyttä kuin marketti ei enää tämän jälkeen vastaan tule. Oma aikansa siinä ajellaan keskellä Etelä-Pohjanmaan autioituneita seutuja. Jokunen vino heinälato ja navetta tien varressa vielä häthätää pystyssä pysyy, ja kyllä siellä viljeltyjä peltojakin riittää. Maisema muuttuu jossain vaiheessa kangasmetsäksi, ja silloin tietää jo olevansa lähellä. Yhtäkkiä – kun toivo on jo hiipumassa – jostain katajan katveesta vastaan taivaltaakin festariväkeä ja tutut punaiset festarialueen aidan häämöttävät edessä. Nummirock, täällä ollaan taas! Pikaisesti majapaikka kondikseen ja jonottelemaan ranneketta. Joka vuosi keskiviikkokin on tuntunut vetävän entistä enemmän väkeä paikalle, vaikka tuolloin vielä lämmitellään muutaman bändin voimin anniskelualueella.
Keskiviikko olisi varmasti mennyt perinteiseen tapaan tuttujen kanssa turistessa. Yksi kerrallaan paikalle valuu yleensä vanhoja festarituttuja, jotkut heistä sellaisia, joita tulee tavattua vain kerran vuodessa Nummirockissa. Ja aina kun mietitään, ketähän paikalle on tulossa, tietää jo valmiiksi, että kyllähän “se yks Masa siellä taas varmasti on”. Festarit olisi varmasti avannut tuttuun tyyliin henkilökunnan Nummirock Ensemble -poppoo, jota en ole tainnut keretä katsomaan vielä kertaakaan jumittuani joko oman mökin terassille tai festarileirintään jonkun puolitutun teltan eteen istuskelemaan. Melkein arvaan, että näin olisi saattanut käydä tänäkin vuonna. Tai mistäs sen tietää, jos olisinkin yllättänyt kaikki. Mutta sitten yhtäkkiä siinä huomaisi ajan rientäneen ja kauhealla hosulla sutisi kohti festarialuetta, jotta ehtisi todistamaan Vornan keikkaa anniskelualueen pienellä lavalla eli omalla nimikkopaikallamme Kaaosklubilla.. Tässähän on bändi, jonka jäsenistö on totuttu näkemään useammin festarivieraina kuin lavalla. Mutta tänä vuonna Vornan tahdissa olisi voinutkin fiilistellä heti festarin avausiltana. Varmasti livenä olisi kuultu uusimman “Sateet palata saavat” -levyn matskua. Voi, olispa Vornan keikalla!
Ensimmäinen festaripäivä näkyisi myös siinä, että porukka silminnähden humaltuisi niin fiiliksestä kuin virvokkeistakin illan kääntyessä kohti yötä. Tämä jos mikä olisi ollut oiva ilmasto laittaa sakki tanhuamaan virolaisen Metsatöllin tahdissa. Ilakoiva folk metal sopii suomalaiseen juhannukseen täydellisesti – ja näin varmasti olisi sopinut myös eteläisen naapurimme musiikki. Yksi Viron kuuluisimpia metalliyhtyeitä on suomalaisillekin hyvin tuttu, joten kyllä siinä supikkaat olisivat nousseet anniskelualueen teltan kattoon, kun Nummirock olisi laittanut jalalla koreasti vaikkapa “Äion” tahdissa.
Kovimpaan Nummirock-ikävään suosittelen tietenkin juhannuksen iloksi striimattua Nummirockia. Ei voi tietää, mitä yllätyksiä siellä on luvassa.
