Omilla ehdoillaan Erakossa – haastattelussa Niko Ailamo

Erakossa on oman tiensä kulkijan Niko Ailamon yhden miehen studiokokoonpano, joka laajenee keikkatilanteissa jopa viisimiehiseksi bändiksi. Toinen Erakossa-pitkäsoitto ”Lopputekstit” näki päivänvalon 17. huhtikuuta. Kyseessä on niin energinen punkin, hiphopin ja poprockin symbioosi, että Ailamoa on syytä jututtaa pitkän kaavan mukaan.

Puhuttavaa riittää, sillä biisien kirjoittamisen lisäksi Ailamo soittaa levyllä kaikki instrumentit, vastaa tuotannosta, ja on myös kuvannut ja leikannut kaikki albumin musiikkivideot. Ailamolla on painavaa sanottavaa myös kokemuksistaan musiikkiteollisuuden rattaissa.

 

Niko Ailamo, miltä tuntuu olla Erakossa?

– Omalla kohdalla ihan kotoisalta ja varsin loogiselta. En tota artistinimeä joskus 8 vuotta sitten keksiessä edes tajunnut kuinka hyvin se lopulta tähän juttuun ja mun elämään istuu. Ehkä se kertoo jotain, että oon varmaan 15 vuotta halunnut ottaa mahaan tekstitatuoinnin, mutta en oo keksinyt mikä teksti siinä pitäis olla. Tän vuoden alussa homma tuli taas mieleen ja oli suht selvää, että siinä täytyy lukea Erakossa.

Mikä sai lähtemään Erakkoon – ja mitä pitäisi tapahtua, että tulisit pois Erakosta?

– Lyhyesti vois sanoa, että halu oppia uutta mut sinne ajoi. Ei enää tuntunut siltä, että voisin perinteisellä bändikaavalla, jota olin tossa vaiheessa sen 15 vuotta harrastanut, oppia hirveesti enää mitään uutta. Joskus pitää luopua asioista, jotta on taas tilaa löytää uusia. Ihan ajallisesti ja myös ajatusmaailmallisesti.

Kyllä mä jo nyt tiedän, että oon Erakossa for life ja sen takia ton tekstin tohon mahaankin pystyin ikuistamaan, mutta ei se tarkoita, ettenkö voisi taas käydä oppimassa uusia asioita jossain muissa projekteissa siinä vaiheessa, jos tämä alkaa joskus tuntua väsyneeltä tai itseään toistavalta. Kyllä mä aina välillä esimerkiksi ikävöin bändissä soittamista, mutta toisaalta mä voin senkin toteuttaa ihan tän Erakossa projektin puitteissa soittamalla taas keikkoja Erakossa -live-bändin kanssa.

 

Mitkä olivat ne nimet, jotka saivat sinut aikoinaan aloittamaan musiikinteon?

– Jos ihan alkuun mennään, niin musiikkikanava MTV (ei se tosi-tv-kanava) ja siellä pyörineet musavideot oli varmaan se alkuperäinen kipinä musahommiin. Rage Against the Machine, Nirvana, Metallica, Green Day, Offspring, Bad Religion ja vastaavat kolahtivat kovaa. Se bändisoitannan visuaalinen puoli oli tärkeä osa juttua. Metallican live-videoita tuli kateltua todella paljon ja varmaan se Hetfieldin Explorer (ei nettiselain) oli sellainen soitin, jonka takia kitara piti saada.

Yleensäkin laulajakitaristit on aina ollut mun juttu ja siihen roolin aina bändeissäkin ajauduin. Varmaan omien laulujen kannalta kuitenkin se merkittävän roolimalli oli 90-luvun loppupuolella Toni Wirtanen, jolta tuli apinoitua ensimmäiset maneerit ja sävelkulut. Tavallaan sitä Apulannan alkuvuosien tee-se-itse-mentaliteettia ja me vastaan muut -ajatusmallia tässä on itsekin koko musauran sittemmin harjoittanut.

Toki sittemmin musamaku ja idolit ovat laajentuneet aika urakalla. Rock’n’roll iski jossain vaiheessa kovaa. Tavallaan rytmin korostamiseen mut opetti AC/DC (basari ja virveli on melodian ohella tärkeimmät). Myös punkimmat ja enemmän coreen viittavat jutut innosti jossain vaiheessa. Ihan historiallisesti oon kuitenkin aina tykännyt eniten sellaisista artisteista, jotka on vähän siinä genrejen välissä. Hip hop -jutuissakin lempikamaa oli ja on crossover-jutut eli tyylin Run D.M.C:t ja Beastie Boyssit.

Ovatko jotkin noista nimistä edelleen ajankohtaisia eli kulkeneet matkalla mukana koko taipaleen?

– No oikeastaan kaikki, koska kuten tutkimuksetkin sanoo, niin kyllä ne rakkaimmat suhteet musaan syntyy silloin teinivuosina ja sit myöhempinä aikoina siihen vaan rakennetaan ympärille lisämaustetta ja piristettä. Toki mä ihan aktiivisesti kuuntelen myös uutta musaa, koska oon kiinnostunut varsinkin tuotantopuolen asioista ja sinänsä musatrendeistä, mutta ei mussa vaikkapa toi DJ-kuvio herätä mitään suurta kiinnostusta. Se maailma tuntuu aika vieraalta ja muoviselta, kun siinä ei ole sitä paskaisten treenikämppien tuoksua yhtään mukana.

Toisaalta se mitä oon nykymusakuviolta saanut ja oppinut on tän päivän tuotantomenetelmät eli digitaaliset työkalut kyllä mahdollistaa vielä enemmän kokeellisuutta kuin analoginen juttu. Nautin todella paljon esimerkiksi oikean biisirakenteen ja soundien ”metsästämisestä”, vaikka usein päädynkin hyödyntämään aika perinteisiä bändimusaelementtejä.

 

Onko ”Lopputeksteille” olemassa jotain referenssilevyjä?

– Mulla ei ole Erakossa-musalle yleensäkään mitään referenssiä tai esikuvaa, koska en rehellisesti oikein tiedä muita sellaisia artisteja, jotka tekis tällaista musaa. Jos joku tietää, vihjatkaa ihmeessä, koska ois kiva kuulla. Jos nyt kuitenkin jotain tuoreempia juttuja mainitsee, jotka on inspiroinut, niin nekin on tällaisia crossover hybridiartisteja. Esimerkiksi YUNGBLUD ja Yelawolf on kovia, koska niistä kuuluu se analogimaailman tatsi yhdistettynä digirytmimusajuttuihin. Kuuntelen kuitenkin pääasiassa himassa kaikkea sitä samaa musaa mitä oon viimeiset 20 vuotta kuunnellut höystettynä uusilla jutuilla.

 

Mikä on yksin työskentelemisen paras ja mikä huonoin puoli ”normaaliin” bänditoimintaan verrattuna?

– Mun mielestä kautta aikain parhaita yhtyeitä on ollut sellaiset, joilla on ollut yksi selkeä lauluntekijä, joka ohjaa koko laivaa. Siinä pysyy visio mahdollisimman kirkkaana ja sä kuulet lauluista sen henkilön tarinan. Vähän sama ku laittais kaks kokkia maustamaan safkaa, niin lopputulos voi olla sekava, vaikka ne kokit yksinään oiskin oman juttunsa parhaita.

Oon aina rehellisesti ite nauttinut yksin tekemisestä, koska ryhmäduuneissa tuntuu, että muiden jahkailu, ylianalysointi ja hidastelu vain vie fokuksen pois maalista. Yksin kun tekee, niin lopputulos on just sitä mitä sä kelasit, eikä ikinä mikään kompromissi. Vieläkin tavallaan kismittää jotkut vanhojen bändijuttujen päätökset, missä joku hyvä idis jäi tekemättä, koska jonkun muun bändiläisen mielestä se oli liian korni tai vastaavaa.

Huonoin puoli on tietysti se, että sä teet kaiken itse eli kaikkeen menee paljon enemmän aikaa ja jos sä et tee jotain, sit kukaan ei tee. Toisaalta kun nauttii siitä tekemisestä, niin enpä tiedä onko tuokaan pelkkä miinus. Toki tää on myös hetkittäin aika yksinäistä hommaa, kun ei ole sitä ryhmää siinä ympärillä, mutta oon hommannut muita harrastuksia paikkaamaan ton aukon elämässä.

Oletko harkinnut kokoonpanon laajentamista studio-oloissa?

– Viitaten edeltävään vastaukseen: en ole. Kyllä mä jotain feat-juttuja varmaan jatkossakin harkitsen ja teenkin, koska onhan se välillä kiva saada ulkopuolista osaamista piristämään sitä omaa prosessia, mutta ei se mulle mikään itseisarvo ole. Pääfokus on omien ajatusten tallentamisessa itseäni miellyttävällä tavalla.

Entä jos haluat Erakossa-levylle instrumentin, jota et kerta kaikkiaan hallitse ja jonka opettelu vie vuosia – muutatko äänityssuunnitelmaa vai taivutko ottamaan levyyn vierailijan?

– Riippuu vähän instrumentista. Totuus on kuitenkin se, että mallintavat digi-instrumentit on mennyt viime vuosina niin paljon eteenpäin, että lähes kaikki soittimet on ”soitettavissa” tietokoneen nappeja painelemalla – varsinkin siinä määrin kuin mun musa niiltä vaatii. Sarjassamme asioita, jotka oon tässä projektissa vaan hyväksynyt, mutta mikä ei siis puritanistiseen bändikuvioon sopinut. Tietysti jos tässä jotain sinfonialevyä innostuis tekemään, niin sit täytyis varmaan miettiä asiaa uudestaan!

 

”Lopputekstit” pitää sisällään monenlaisia tunnelmia ja ihmiselämän eri aspekteja, mutta jonkinlaisena kantavana teemana vaikuttaisi olevan oman tien kulkemisen halu ja oma vapaus iloineen ja suruineen?

– Niin levyn päätöskappaleessa taidan laulaa, että vapaus on mulle kallein valuutta ja se on kyllä varmaan oman elämäni kantavin teema ollut jo pitkän aikaa – vapaus ajatella, vapaus olla oma itsensä, vapaus toteuttaa itseään. Toki vapauden vastapainona on sitten tietysti vastuu, josta varmaan vois tehdä yhden levyllisen biisejä, ellei se kuulostais teemana suht kuivalta – ei toisaalta ihan huono idea noin haastemielessä!

Tämä kaikkihan liittyy olennaisesti Erakossa-taipaleeseen, jonka dramaattisiin käänteisiin kuuluu monikansalliselle levymerkille signaus ja sitten omille teilleen lähtö. Käänne on aika radikaali, kun ottaa huomioon, kuinka kovaa kilpailu musiikkialalla on, ja kuinka tiukka seula suurilla levy-yhtiöillä on – eli kovin paljoa et ilmeisesti laskeskellut lähdön taloudellista merkitystä itsellesi?

– Jos ihan suoraan sanotaan, niin levy-yhtiöltä lähtö on näin jälkikäteen ollut myös taloudellisesti hyvä ratkaisu, mutta en kieltämättä sitä aspektia miettinyt yhtään tota päätöstä tehtäessä. En tiedä millaisia rahoja jengi kelaa artistien isoilta levy-yhtiöitä saavan, mutta ei mun sellaisella diilillä kannata enää ikinä mennä mihinkään lafkaan millään alalla. Tietysti homma on mun kohdalla vähän erilainen, kun pystyn suht todistetusti tekemään ison osan levy-yhtiöiden tarjoamista duuneista myös itse. Sen puuttuvan osaamisen takia kyllä mietin aktiivisesti levy-yhtiölle palaamista eli käytännössä musa-alasuhteet on näin Erakossa toimiessa hyvin ohuet ja sehän tarkoittaa sitä, että radioon ei oo mitään asiaa ja en pääse esim. live-puolella sellaisiin tapahtumiin esiintymään, joissa mielellään olisin. Mutta jos puhtaasti euroja mietitään, niin mun kuuntelumäärät on jotain kymmenkertaistuneet siitä mitä ne major-lafkan aikaan oli ja kun streamaus-tuloista lähes kaikki tulee nykyään itselle, niin kyllä mä oisin todennäköisesti vaan hävinnyt rahaa jäämällä sinne majorille.

Knoppitietona mainittakoon, että ne kyseisen monikansallisen lafkan julkaisemat ja tuottamat biisit on tänä päivänä mun vähiten streamaavia biisejä, joten mun on aika helppo ihan Excelistä katsoa, että päätös oli oikea ja se juttu ei ollut mua ja mun yleisöä varten.

 

Mikä mätti eniten yhteistyössä ison yhtiön kanssa?

– Odottelu. Jos sulla itellä on selvä visio jostain biisistä ja et vaan pääse moneen kuukauteen julkaisemaan sitä syistä x, y ja z, niin kyllähän se syö miestä. Siellä oli ko. lafkalla esimerkiks ”Hylky” –kappale yli vuosi ennen sen julkaisua kuuntelussa – ja julkaisin sen siis omakustanteena sen jälkeen, kun olin päässyt siitä diilistä eroon. Nyt on se mun suosituin biisi, jota on kuunneltu viimeisen kuukauden aikana 100 000 kertaa Spotifyssä. Kolme vuotta vanhaa biisiä. Ja sitä ei edes kelattu julkaistavaksi biisiksi siellä missään vaiheessa.

Olin siellä täysin ymmärrettävästi (!) kolmosketjun artisti, jolle ei viitsitty avoimesti vaan sanoa, että oot kolmosketjun artisti. Ja olihan se aika kankeaa touhua, jossa suurin osa mun vahvuuksista jäi hyödyntämättä. Ite koen, että just tää ketteryys ja monipuolisuus on mun suurimpia vahvuuksia, joita pitäis vaan boostata, eikä koittaa monistaa mua siihen perus Idols-formaattiin.

Monille uudemman polven artisteille urakehityksen maalitolpat näyttäisivät olevan Voice of Finland ja Vain elämää. Biisinkirjoittajien haavemaailma näyttää taas liittyvän hyvään biisintekotiimiin pääseminen – onko tämä ulkopuolisen arvio täysin väärä?

Ei mulla oo suoraan sanottuna mitään hajua, mitä uudemman polven artistit kelaa, mutta sen voin sanoa, että noi asiat ei kiinnosta mua lauluntekijänä hirveästi. En sano, ettenkö mä vois tollaseen osallistua, mutta ei se ole mun osaamisen ytimessä. Mä pidän itseäni ennen kaikkea laulujen tekijänä ja siihen ympärille oon luonut nää kaikki muut taidot. Ei mua vapaa-ajallakaan kiinnosta karaoke tai muiden tekemien laulujen esittäminen nuotiolla. Mun tyyliselle laulujen tekijälle ei artistina ole tän ajan musabisneksessä hirveästi sijaa, koska mainitsemallasi tavalla artistit haetaan laulukisoista ja laulujen tekijät tekee sit heille niitä tarttuvia kappaleita biisileireillä. Se ei vaan sovi mun lauluntekotapaan yhtään.

 

Sinä valitsit toisin – oletko katunut?

– Tällä hetkellä mulla menee artistina paremmin kuin koskaan ja nautin musan tekemisestä varmaan enemmän kuin koskaan aiemmin, joten en voi sanoa katuvani. Oon täysin riippumaton ja vapaa tekemään just sitä mitä haluan ja ihmiset tuntuu tykkäävän ja ennen kaikkea saavan mun tekeleistä paljon, mistä olen todella onnellinen. Mielellään siis tänkin haastattelun lopetan siihen, mitä varmaan jonkun mielestä teen ihan liikaa eli kiittämällä mun kuuntelijoita. Heidän ansiostaan tässä kaikessa on ollut järkeä.

Kommentoi julkaisua