Omnium Gatherum – Grey Heavens

Kirjoittanut Tuomas Saari - 11.2.2016

Arviossa olisi tällä kertaa death metalia aikuiseen makuun, eli Omnium Gatherumin uusin albumi ”Grey Heavens”. En tiedä, kuinka vakavissaan yhtye on ollut genrettäessään itsensä ”Adult Oriented Death Metal” –nimikkeen alle, mutta kyllähän tuossa huumoriarvon lisäksi tuntuisi jotain totuuspohjaakin olevan.

Ilmava, melodinen, toiveikas. Tällaisia adjektiiveja tulee mieleen ”Grey Heavensia” kuunnellessa. Omnium Gatherum on kuin Insomniumin elämäniloisempi velipuoli. Heti albumin avausraita ”The Pit” tekee kuitenkin kuuntelijalle selväksi, että kyse on vankasti melodiseen death metaliin pohjaavasta ilmaisusta. Kappale sisältää aggressiivisinta paahtoa, mitä tältä levyltä löytyy. Keskitempoinen ja yksinkertainen ”Skyline” tuo kovasti mieleen vuosituhannen vaihteen In Flamesin ja onkin kaikessa hittihakuisuudessaan kelpo ralli. Loppulevy sukeltaa silti tätä monipuolisempiin kuvioihin, ja hyvä niin.

”Frontiers” sisältää muun muassa leijailevan kertsin, härskin kasarirock-riffin ja puhdasta stemmalaulantaa, joten kovin huolissaan OG:n kaverit eivät metalliäijä-uskottavuudestaan tunnu olevan. Kappale onkin melodinen täysosuma ja hyvä valinta videobiisiksi. ”Majesty and Silence” tuo lyijynraskauden ja höyhenenkeveyden yhdistelmällään mieleen ranskalaisen kenkiintuijottelumetallin kruununjalokiven, Alcestin. Ihan vastaavaa, kaiken alleen peittävää tunnelmaa Omnium Gatherum ei sentään saa kudottua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Rejuvenate!” vie levyä perinteisimmille melodeath-laduille totutusti tikkaavan riffittelyn saattamana ja tuo täyteraitamaisen maun kielelle. Myös ”Foundation” on vähän tasapaksumpi esitys, mutta onneksi ”The Great Liberation” kohottaa lässähtämässä ollutta meininkiä levyn tykeimmän riffin muodossa, eikä kappale jätä muutenkaan moitteen sijaa. ”Ophidian Sunrisen” keinuvat melodisoinnit lukeutuvat myöskin levyn kohokohtiin. Joku ennakkoluuloton metallihenkinen pariskunta saisi tästä itselleen vaikka häävalssin, sen verran hieno on tunnelma.

”These Grey Heavens” kuulostaa alusta alkaen kuin tribuutilta Sentencedille. Epäilemättä Omnium Gatherum, kuten niin moni muukin suomalainen raskasmetallipartio, on velkaa Muhoksen jöröjukille. Instrumentaalikappaleen kitaraleadit mehukkaine legatoineen ovat, jos eivät nyt tenkulamaista tasoa, niin komeasti soitettuja joka tapauksessa. Päätöskappale ”Storm Front” käynnistyy otsikkoonsa sopivasti myrskyisällä pauhulla. Muljuttelevan syntikkakuvion ja kitaroiden yhteistyö toimii tässä saumattomasti.

Koskettimien oivaltava käyttö koko levyn mitalta pitää nostaa vielä erikseen esille. Soundit ovat sopivan moderneja, mutta ei ärsyttävällä tavalla, eivätkä syntikat lievitä kitaroiden raskautta liikaa. Omnium Gatherumin vahvuudet ovat toisaalta kokonaisuudessa, mutta toisaalta yksityiskohdissa, ja eritoten kitaramelodioissa. Tässä on myös omat haasteensa. Levy tuntuu tasaiselta ja heikommistakin kappaleista löytyy hyviä kohtia, mutta täysin potin korjaavia biisejä ei tunnu löytyvän, jos ei ”Frontiersia” sellaiseksi sitten laske. Toisaalta selkeiden täkybiisien puute houkuttaakin kuuntelemaan levyn kokonaisuudessaan, kaikessa ylenpalttisessa melodisuudessaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen