On The Rocksissa alkaa uusi teemoihin perustuva Silmien Takana -lauluntekijäklubi

Lattiasta kattoon remontoidussa On the Rocksissa alkaa syyskuussa uusi olohuonemainen Silmien Takana -klubi. Kuukausittain vaihtuviin teemoihin, haastatteluosioon ja riisuttuihin esityksiin perustuva klubi kattaa syksyllä neljä torstai-iltaa, ja esiintyjinä nähdään Matti Johannes Koivu, Pelle Miljoona, Antti Autio ja Iisa duo.

Silmien Takana -iltojen kantava ajatus on syventyä eturivin artistien tuotantoon tietystä näkökulmasta. Artistit räätälöivät klubia varten teemaa myötäilevän settilistan, mikä erottaa keikan normaalista klubivedosta. “Artistin tuotannon lähestyminen tietyn teeman kautta avaa kuulijalle mahdollisuuden syvempään keikkakokemukseen, ja samalla tarjoaa artistille itselleen uuden virkistävän tulokulman omaan musiikkiin, minkä uskon näkyvän ja kuuluvan myös yleisölle”, kertoo Silmien Takana -klubin isäntä Mika Niemi. ”Tavoitteenamme on räätälöidä klubi-illat kokonaisuudessaan teeman mukaisesti. Jokaiselle teemaillalle on tulossa jopa oma nimikkodrinkkinsä.”

Myös On the Rocksin uusi klubi muutetaan Silmien Takana -iltojen ajaksi intiimiksi keikkatilaksi. “Tarkoitus on luoda kiireetön ja rauhallinen ilmapiiri. Lippuja myydään rajallinen määrä, jotta tila ei käy liian ahtaaksi, ja suurin osa paikoista on istumapaikkoja”, Niemi kuvailee.

Syksyn Silmien Takana -illat ja teemat:
To 6.9. Matti Johannes Koivu – Onni, liput alk. 13/14€
To 4.10. Pelle Miljoona – Matkalla, liput alk. 13/14€
To 1.11. Antti Autio – Muutos, liput alk. 11/12€
To 13.12. Iisa Duo – Omakohtaisuus, liput alk. 13/14€

Liput tulivat myyntiin keskiviikkona 15. elokuuta klo 9.00 Tikettiin.

Kommentit