Ondskapt syöksyy ”Grimoire ordo devuksella” keskelle pahuuden ja painjaisten syvintä olemusta

Kirjoittanut Antti Mikkolainen - 17.12.2020

Ruotsalainen Ondskapt ei liioin esittelyjä kaipaa, mutta sanottakoon sen verran, että juuri ja juuri uudella vuosituhannella perustettu yhtye on luonut itselleen maineen tinkimättömänä ja todellisena black metalina sekä paholaisen palvontana yhdessä Watainin ja Ofermodin kanssa. Allekirjoittaneen pääsi yllättämään tieto, että Ondskapt on julkaisemassa uutta levyä kymmenen vuoden tauon jälkeen. Pitkäksi venyneen tauon aikana yhtyeen miehistö on kokenut täysvaihdoksen. Tätä kirjoittaessa ”Grimoire ordo devus” on ollut jo jonkin aikaa julki. Julkaisijana toimii arvostettu Osmose Productions. Astu siis keskelle painajaismaista pahuuden syvintä olemusta, kuten yhtye uutta levyä luonnehtii.

Ondskaptin black metal ei ole sieltä suoraviivaisemmasta päästä, ja pieniä jippoja viljellään ihan kattavasti. Mistään teknisestä tahi kokeellisesta tavarasta ei sentään puhuta ja ihan hyvä niin. Kuitenkin, kitaristi J.Megiddo, basisti Gefandi Ör Andlät ja rumpali Daemonum Subeunt ansaitsevat erityismaininnat mainioista suorituksistaan. Bändin ainoa alkuperäinen jäsen, vokalisti ja pääpomo Acerbus, on yhtä pahaenteisen vakuuttava kuten aina. Tuotanto on ammattimainen, pahaenteinen ja synkkä. Sopivaa rosoa löytyy myös. Taattua Necromorbus -tavaraa siis. Yhtye, tuotanto sekä ulkomusiikilliset seikat pelaavat hyvin yhteen ja näin ”Grimoire ordo devus” onkin erittäin hyvä esimerkki siitä, kuinka jokainen pala on kutakuinkin kohdillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Grimoire ordo devus” kipuaa vuoden 2020 parhaimpien black metal -albumien joukkoon leikiten. Tiukka kahdeksikko arvosanana antaa kuitenkin vielä mahdollisuuden viedä jalat totaalisesti alta tulevaisuudessa. Toivottavasti seuraavaa levyä ei tarvitse odottaa kymmentä vuotta.

8/10

Kappalelista:

1. Prelude
2. Semita sinistram
3. Ascension
4. Devotum in legione
5. Animam malum daemonium
6. Opposites
7. Paragon Belial
8. Possession
9. Old and Hideous
10. Excision

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ondskapt Facebookissa