”One More Light” vie Linkin Parkin juuristaan kauemmaksi kuin koskaan

julkaisi hiljattain seitsemännen studioalbuminsa “One More Lightin”, joka ei ole jäänyt huomiotta. Jo ensimmäinen singlelohkaisu ”Heavy” aiheutti kummastusta ja närkästystä yhtyeen faneissa, ja lisää bensaa liekkeihin kaatoivat ”Battle Symphony” sekä ”Good Goodbye”. Singlejulkaisujen myötä oli sanomattakin selvää, että Linkin Park on tuonut esille kevyempää musiikkityyliä. Tästä huolimatta harva tuskin osasi odottaa koko albumin olevan kevyempää.

”One More Light” on uusi luku yhdysvaltaisyhtyeen urassa. Vaikka Linkin Parkin tuotannosta löytyy kevyitäkin kappaleita, kuten vastikään kymmenen vuotta täyttäneestä ”Minutes To Midnightista”, on uusin albumi aivan eri ulottuvuudesta. ”One More Light” on alusta loppuun kevyttä, tasaista ja jopa unettavaa poppia. On täysin luonnollista että jokainen ihminen kasvaa ja kehittyy elämänsä aikana ja siinä sivussa musiikkimaku muuttuu, joten miksei yhtyeenkin kohdalla voisi olla näin? Sitä ei voi kuitenkaan kiistää, etteikö Linkin Parkin hyppääminen nu metalin ja rockin perustasta puhtaaseen poppiin olisi raju muutos. Genrehyppy olisi ollut siedettävämpi, jos se olisi tehty pikku hiljaa useamman albumin aikana tai jos ”One More Light” ei olisi niin kehno kokonaisuus.

Jo albumin ensihetkistä lähtien on selvää, että tämän levyn kuuntelu tuottaa tuskaa. Aloitusraita alkaa känisevällä, käsitellyllä äänellä, johon sydämen sykkeen mukaisesti pumppaava basso yhtyy. Chester Bennington laulaa niin pehmeästi kuin pystyy ja kappaleen soundi on todella rentoa, jota sormien napsutukset rytmittävät. Sanoitukset kuulostavat pinnallisille, juuri sellaisille joita monissa -kappaleissa käsitellään. Ainut piirre mikä alkuperäisen Linkin Parkin äänestä on jäänyt jäljelle, ovat tietenkin Chesterin ja Mike Shinodan äänet – äänet ovat tunnistettavissa vaikka levyä kuunnellessa tuleekin ikävä heidän murinoitaan ja vihaisempaa laulutyyliä. ”Good Goodbyessa” ei pelkästään kuulla Chesteriä vaan myös Pusha T:ttä ja Stormzyä. Kumpikaan nimistä ei sano itselleni mitään, enkä heidän kohtalaisten suoritustensa takia ole kiinnostunut tutustumaan heihin lisää.

Suurin ongelma ”One More Lightin” kohdalla on se, ettei se ole hyvä poplevy. Kappaleet eivät erotu toisistaan vaan muodostavat yhden tasaisen, suhteellisen mitäänsanomattoman kokonaisuuden. Levyä kuunnellessa tuntuu sille, että Linkin Park on halunnut tehdä hyvän poplevyn, mutta pätevistä tuottajista ja miksaajista huolimatta ei ole osannut tehdä sellaista. Levyn kappaleet ovat juuri sellaisia, joita Music TV:ltä tulee aamuisin – ne pyrkivät joko kauniisiin ja apaattisiin melodioihin tai toistavat kohtuuttomasti kertosäkeitä sen toivossa että jäisivät kuuntelijoiden päähän. ”One More Light” kallistuu enemmän ensimmäisen puoleen. ”Invisible” pyrkii koukuttamaan kuulijan hokevuudellaan, mutta toistuvuuden suhteen Linkin Park ei pääsee lähellekään sitä tasoa, jota esimerkiksi Ed Sheeran toteuttaa ”Shape Of Youn” muodossa. Kertosäkeiden jankuttamisen suhteen Linkin Park on vielä keltanokka.

”Battle Symphony” ja Shinodan laulama ”Sorry For Now” ovat albumin harvoja hetkiä, jolloin levy kuulostaa hyvälle. ”Heavyn” kohdalla raskainta ovat ainoastaan imelät sanoitukset, joita Chester ja Kiiara yhdessä vuodattavat. Albumin hienoimmaksi teokseksi nousee nimikkokappale – ”One More Lightista” huokuu melankoliaa, surua ja tuskaisuutta, joita Chester tuo hienosti esiin. Kappale on kaunis ja luulen, että juuri tämän kaltaista musiikkia yhtye on halunnut jo pidemmän aikaa tehdä. Siksihän Linkin Park on toteuttanut näin radikaalin muutoksen. Levyn viimeinen kappale, ”Sharp Edges”, ei valitettavasti tuo levylle enää mitään uutta, vaan on täytettä.

”One More Light” ei ole täysi susi albumiksi, mutta ei sitä voi onnistuneenakaan pitää. Pisteitä on annettava Linkin Parkille rohkeudesta siirtyä näinkin erilaisen musiikin pariin, vaikka yhtye tietää sen varmasti aiheuttaneen pettymystä. Toisaalta koskaan ei voi pitää kaikkia tyytyväisinä ja kun yhtye on halunnut tehdä erilaisen levyn niin kuuntelijat joutuvat tyytymään siihen. Silti voi miettiä, olisiko yhtyeen jäsenten kannattanut perustaa sivuprojekti kevyempää musiikkia varten ja pitää Linkin Park erillään popista? Ehkä olisi, mutta ainakin näin yhtye varmisti että saa levyjään myytyä. Ja onhan yhtye saanut ”One More Lightin” ansiosta entistä enemmän huomiota. Ja varmasti myös uusia kuuntelijoita menetettyjen tilalle.

Kaikesta spekuloinnista huolimatta ”One More Light” on tässä ja nyt – levy ei yllä edellisten julkaisujen tasolle ja muutaman onnistuneen kappaleen johdosta albumi ei ole kokonaisuutena kiinnostava. Levy on liian turvallisesti tehty ja persoonaton. Jos Bennington ja Shinoda eivät laulaisi albumilla ei sitä tunnistaisi Linkin Parkiksi. Huolimatta yhtyeen pitkästä urasta, ei Linkin Park osaa – ainakaan vielä – tehdä hyvää poplevyä. Jos yhtye jatkaa popmusiikin parissa, pitäisi sen tuoda enemmän omaa persoonaansa ja särmikkyyttä esiin. Toivon kuitenkin ”One More Lightin” olleen taiteellinen kokeilu, jonka jälkeen yhtye palaisi tutumpaan soundiinsa.

4½/10

Kappalelista: KaaosZine levyt

  1. Nobody Can Save Me
  2. Good Goodbye
  3. Talking To Myself
  4. Battle Symphony
  5. Invisible
  6. Heavy
  7. Sorry For Now
  8. Halfway Right
  9. One More Light
  10. Sharp Edges

Linkin Park Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Kommentoi julkaisua