Triumph of Death - Tavastia 13.4.2022

Oodi black metalin ensimmäiselle aallolle – Tom G. Warrior ja Triumph Of Death tulkitsivat Hellhammeria Tavastialla

Kirjoittanut Teemu Esko - 16.4.2022

”Ilman teitä olisin edelleen samalla haisevalla treeniksellä kuin vuonna 1983”, kiittää muuan äärimetallipioneeri fanejaan lähes täydellä Tavastia-klubilla huhtikuisena arki-iltana. ”Olemme saapuneet Suomeen asti, ja ainut mitä täytyy sanoa on ’Ugh!'” Legendaarinen huuto kuullaankin moneen otteeseen niin artistin itsensä kuin yleisön toimesta. Ja miksipä ei – ollaanhan nyt kuulaalla aikamatkalla black metalin ensimmäisen aallon syövereihin.

Lavalla on kukas muukaan kuin mm. Hellhammerista, Celtic Frostista ja Triptykonista tuttu Thomas Gabriel Fischer, tuttavallisemmin Tom G. Warrior, joka on saapunut Suomeen esittämään ensiksi mainitun yhtyeen tuotantoa Triumph Of Death -nimisellä kokoonpanolla. Tätäkin iltamaa on saatu odottaa, sillä keikan piti alun perin toteutua jo vuonna 2020, mutta sattuneesta syystä sitä siirrettiin kahteen otteeseen. Huhtikuun 13. päivä 2022 sveitsiläislegenda toivotettiin viimein tervetulleeksi Pohjolaan myös viranomaisten taholta, ja yleisöä odotti reilu tunti pelkkää mustaa kultaa.

Triumph Of Death – Tavastia 13.4.2022

Kuten illan isäntä totesi, oltiin hyvin lähellä alkuperäisen ristiinnaulitsemisen vuosipäivää. Niinpä Tavastialla otettiin varaslähtö pitkään perjantaihin Hellhammerin ”Crucifixion”-kappaleen tahdissa. Häijy ja primitiivinen energia tunkeutui yhtyeestä soittimineen koko Tavastian jokaiseen nurkkaan. Oli kyse sitten infernaalisesti kohkaavista rummuista, uljaan alkukantaisesti suhisevista kitaroista ja bassosta tai vihaisista vokaaleista, koko bändi soitti äärimmäisen tiukasti ilman turhaa kikkailua. ”Crucifixion”, kuten niin moni muukin 80-luvun helmi tänä iltana, oli silkkaa vanhan koulukunnan metallin euforiaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Niin paljon kuin kyseessä olikin Tom G. Warriorin show, on pakko kehua koko bändiä. Hellhammerin tuotanto tuotiin eläväksi juuri sen ansaitsemalla tavalla, ja soittajien kemia oli lähes käsinkosketeltavaa. Ei mitään ylimääräistä lavalla riehumista, mutta ei myöskään liian staattista. Vielä enemmän tämä tuntui koko bändin ponnistukselta, kun otetaan huomioon, miten nöyrä ja maanläheinen Tom G. Warrior on. Hän käänsi kehut yleisöön ilmeisen vilpittömästi ja kehui fanejaan moneen otteeseen. Jotain kertoo sekin, että yhtye ei soittanut yhtäkään encorea, vaikka sekä yleisö että muusikot olivat selkeästi odottaneet tätä keikkaa. Joku voisi tulkita tuon loukkauksena yleisöä kohtaa, mutta minun silmissäni se on ainoastaan merkki siitä, että Tom G. Warrior haluaa pitää ylimääräisen rokkistarailun täysin nollissa.

Triumph Of Death – Tavastia 13.4.2022

Keikan todellinen ydin oli tietysti Hellhammerin musiikki, jota ei turhan usein pääse kuulemaan varsinkaan Tom G. Warriorin esittämänä. Hellhammer oli lyhytikäinen äärimetalliyhtye, joka ehti aktiivisina vuosinaan 1982-1984 julkaista kolme demoa, yhden EP:n ja yhden splitin mm. Helloweenin ja Running Wildin kanssa. Tänä lyhyenä aikana ja näillä harvoilla julkaisuilla, joissa on jonkin verran samoja biisejä, yhtye ehti jättää erottamattoman jäljen erityisesti black metaliin. Hajoamisesta seuraavana päivänä perustettiin ylistetty Celtic Frost, jonka tuotannosta kuultiin tänä iltana kappale ”Visions Of Mortality”.

Triumph Of Death – Tavastia 13.4.2022

Aikanaan Tom G. Warrior ja Hellhammer saivat monelta osin penseän vastaanoton, mutta nyt hän voi tulla lähes täydelle klubille esittämään kymmeniä vuosia vanhoja demobiisejä ja silti soittaa suohon suuren osan muista yhtyeistä. Maailma ei ollut vielä täysin valmis Hellhammerille, mutta nyt yhtyeen tuotannossa on jotain ajatonta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Keikka oli lähestulkoon käsittämättömän hieno, eikä kritiikkiä ole kovin helppoa keksiä. Moni kappale noudatti tietysti samaa kaavaa, mutta se oli täysin odotettavissa ja osa Hellhammerin viehättävyyttä. Toisaalta esimerkiksi viimeisenä esitetty ”Triumph Of Death” muistutti, että Hellhammerin musiikki on hyvää myös hitaammalla tempolla. Vaikka yhtye soitti yli tunnin, keikka tuntui lyhyeltä. Tämäkin lienee ennen kaikkea merkki siitä, että on ollut hauskaa.

Triumph Of Death – Tavastia 13.4.2022

TuskaLive ja Grey Beard tekivät todellisen kulttuuriteon tuodessaan Triumph Of Deathin Suomeen. Voin vain toivoa, että tänne tuodaan jatkossakin vastaavia äärimetallin harvinaisuuksia. Varmaa on ainakin se, että kesällä Helsingin illan valtaa toinen black metalin ensimmäisen aallon pioneeri Mercyful Fate, joka on yksi Tuskan pääesiintyjistä.

Settilista

  1. The Third Of The Storms
  2. Massacre
  3. Blood Insanity
  4. Decapitator
  5. Crucifixion
  6. Reaper
  7. Aggressor
  8. Revelations Of Doom
  9. Messiah
  10. Visions Of Mortality
  11. Triumph Of Death

Kuvat: Thomas Frankton. Kaikki kuvat voit katsoa täällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

https://www.facebook.com/HellhammerTriumphOfDeath

https://www.facebook.com/TuskaLive

https://www.facebook.com/greybeardconcerts

https://www.facebook.com/tavastia

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy