Oodi musiikille, elämälle ja itsensä rakastamiselle: Devin Townsendin ”Empath” on massiivinen ja inspiroiva teos

Musiikki on värähtelyä. Kehomme ja korvamme havaitsevat tuon värähtelyn, josta aivomme muodostavat erilaisia tulkintoja. Pohjimmiltaan niinkin fysikaalinen ilmiö on kuitenkin jotain sellaista, jolla on potentiaali parantaa, viihdyttää, yhdistää ja lohduttaa. Ei siis ole ihme, että jotkut suorastaan elävät ja hengittävät musiikkia. Maailmaan on mahtunut lukuisa määrä musiikillisia neroja ja edelläkävijöitä: Beethoven, Igor Stravinsky, Arnold Schönberg, Leonard Bernstein, Miles Davis, Jacob Collier ja Devin Townsend.

Huolimatta siitä, vihaako Townsendia vai rakastaako häntä, niin kuin valtava määrä ihmisiä tekee, ei voi kieltää sitä, etteikö kyseessä olisi yksi aikamme lahjakkaimmista ja monipuolisimmista muusikoista. Metallia, ambienttia, countrya, poppia, new agea – metallin hullun tiedemiehen repertuaari on hämmästyttävän monipuolinen. ”Empath” on jälleen sydäntä lämmittävä osoitus tuosta musiikillisesta monipuolisuudesta. Townsendin ensimmäinen täysverinen sooloalbumi sitten vuoden 2007 on valtava luovuuden monoliitti, gargantuaaninen todiste musiikillisista mahdollisuuksista. Townsendin vuonna 1993 aloitettuun musiikkiuraan on mahtunut paljon kaikenlaista. Kaikki kattilan kolistelut, extreme metallit, poppikertosäkeet, kahvia hamuavat avaruusolennot ja massiiviset orkesterisovitukset ovat johtaneet tähän albumiin ja tähän hetkeen. ”Empath” kulminoi kaiken sen, mitä Townsend on uransa aikana tehnyt.

Albumi toivottaa kuulijansa tervetulleeksi kutsuvalla ja rauhallisella ”Castawaylla”, jonka lämpimien laineiden yllä kimmeltää lumoava ja kauniisti sovitettu naiskuoro. Albumin toinen raita ja ensimmäinen kappalenäyte ”Genesis” on jo itsessään riittävä todiste albumin musiikillisesta monimuotoisuudesta. Kyseessä on vuoristorata, joka heittää kuulijansa läpi mitä monimuotoisempien äänikollaasien, tekstuurien, blast beattien ja massiivisten orkesterisovitusten. Samassa hengessä kulkee myös ”Evermore”, joka vie kuulijaansa läpi ilahduttavien ja jännittävien musiikillisten teemojen. ”Borderlands” on puolestaan hivenen ristiriitainen kappale. Siinä yhdistyvät pomppiva ja leikkisä pääriffi, jonka päällä on alakuloinen laulumelodia. Kappale tuntuu sekoitukselta albumeita ”Ghost” ja ”Transcendence”. Ja jos kuvittelee Townsendin tehneen jo kaiken mahdollisen, tulee takuulla yllättymään kappaleesta ”Why?”. Kyseessä on lähes oratoriomainen teos, jossa Townsend tulkitsee ja eläytyy täysillä pelkkää orkesteritaustaa vasten nojautuen.

Albumilta on  mahdollista nostaa esiin joitakin ontuvia ratkaisuja niin halutessaan. ”Spriten” kertojaääni ja tarina linnusta ovat hivenen huvittavia, ja ”Hear Me” on puolestaan monella tapaa kliseinen ja turvallinen Strapping Young Lad -metallirunttaus, joka kuulostaa ”Deconstructionin” leikkuujätteeltä. 23-minuuttinen päätöskappale ”Singularity” tuntuu puolestaan yliampuvalta ratkaisulta lopettaa jo muutoinkin hankala ja eeppinen albumi. On mahdoton kiistää sitä, etteikö albumi olisi omalla tavallaan turboahdettu kaikella mahdollisella. Mutta toisaalta Townsend ei ole koskaan päästänyt kuulijoita kovin helpolla.

”Empathin” sydän sykkii elämälle ja rakkaudelle, josta emme uskalla usein puhua – nimittäin itsensä rakastamiselle. Kaiken musiikillisen ilotulituksen, koukeroisuuden ja pompöösien sovitusten takana on jotain sellaista, jota Townsend on aina ruumiillistanut taiteellaan. Massiivinen voimaballadi ”Spirits Will Collide” lienee malliesimerkki siitä. Devin haluaa meidän ottavan oman mielenterveytemme ja jaksamisemme vakavasti, sekä rakastavan itseämme ja taistelevan läpi elämän myrskyjen. Kuten alussa höpisin on musiikilla valtavan parantava voima. Uskon vakaasti, että Townsend yrittää ”Empathilla” välittää tuota voimaa omalla tavallaan. Joku voi kokea sen naiivina tai epäaitona, mutta albumin musiikki puhuu toista kieltä.

Townsendin tuotanto on sellainen kuin se on, koska hänen musiikkinsa on suorassa yhteydessä hänen omaan persoonaansa ja mielentiloihinsa. Hänen musiikkinsa kuulostaa paikoitellen iloiselta, yliampuvalta, juustoiselta, vihaiselta, rauhalliselta ja humoristiselta siksi, että hän on myös itse tuota kaikkea. Siitä syystä tuntuu hyvin aseettomalta ja ristiriitaiselta arvioida hänen musiikkiaan. Monien mielestä voi myös olla laiskaa ja epärehellistä ylistää Townsendia, joka saa musiikkimedialta ja faneilta jatkuvasti täysiä pisteitä ja hehkutusta. Tuntuu kuitenkin turvalliselta ja rehelliseltä sanoa, että ”Empath” on sydämellinen, luova, jännittävä ja eeppinen albumi. Kyseessä on mielestäni monella tapaa kypsin ja rehellisin Townsendin julkaisu ”Transcendencen” ohella. Tämä massiivinen ja täyteen ahdettu albumi ei todellakaan ole kaikkien kuppi teetä, mutta se avautuu niille, jotka lähestyvät sitä ajan kanssa avoimin mielin. Itse en voi muuta kuin ihailla ja antaa aplodit.

∞/10

Kappalelista:

  1. Castaway
  2. Genesis
  3. Spirits Will Collide
  4. Evermore
  5. Sprite
  6. Hear Me
  7. Why?
  8. Borderlands
  9. Requiem
  10. Singularity

Kirjoittanut: Samuel Järvinen

Kommentoi julkaisua