”Open Club Day” Seinäjoen Rytmikorjaamolla tarjoili useamman yhtyeen kattauksen

 

Euroopan laajuinen ”Open Club Day” järjestettiin jälleen perinteisesti helmikuun ensimmäisenä lauantaina. ”Open Club Dayn” ideana on päästää yleisö tutustumaan ilmaiseksi ja ikärajattomasti klubitilojen kulisseihin opastettuine kierroksineen. Usein päivätapahtumaan liittyy muutakin oheistoimintaa. Näin tapahtui myös Seinäjoen Rytmikorjaamolla, jossa tapahtuma oli jaettu siten, että iltapäivällä katseltiin muun muassa Rytmikorjaamosta kertova tuore dokumentti, ja illalla esiintyi muutama lähiseudun nouseva yhtye. Myös perinteiseksi muodostunut ”Rytmisbingo” veti hyvin osallistujia, sillä palkintona oli ainakin ilmaislippuja kevään keikoille ja pääpalkintona sisäänpääsy yhdelle jokaiseen kevään live-iltaan.

Illan varsinaiset live-esiintymiset alkoivat klo 19.00 jälkeen. Paikalla olleet saivat seurailla vapaasti myös yhtyeiden sound checkejä, joten klubin puolella sai oleilla varsin matalalla kynnyksellä. No Tune Brothers aloitti esiintymisensä hieman eriskummallisella spiikillä kertoen, miten se aikoo vastata kritiikkiin siitä, ettei se yleensä soita omaa materiaaliaan. Keikka oli siinäkin mielessä eriskummallinen, että laulaja vaihtui miespuoliseen ilman mitään ilmoitusta alun kahden pop-coverin jälkeen, valot alkoivat välkkyä kiivaalla tahdilla, ja musiikki oli yhtäkkiä täyttä thrash metal punkia. Haloo Helsinki! -coveroinnista melkeinpä Rytmihäiriö-yhtyettä muistuttavaan paahteeseen sai ilman varsinaista ennakkovaroitusta melkoisesti intoa muutamaan paikallaolijaan allekirjoittanut mukaan lukien. Toisin kuin Rytmihäiriöllä kappaleiden sanoitukset taisivat sivuta jonkinlaista kristillistä tai jumalallista teemaa, mikä toimi aivan sopivana ja ihmeellisenä starttina iltaan. Outoa tunnelmaa lisäsi kieltämättä myös se, että kappaleiden välissä ja lopun lyhyiden taputusten jälkeen yleisössä oli tovin aivan hiiren hiljaista. Toisaalta tapahtuman luonne oli tavalliseen lauantai-illan massatapahtumaan verrattuna muutenkin hieman erilainen.

Kauan eivät minuutit ehtineet kellossa kulua, kun lavalla olikin jo tykittämässä jurvalainen Advent Of Fire; jonkilaista paatoksellista mutta tunnelmallista black metaliin hieman kallellaan olevaa death metalia suomenkielisillä sanoituksilla. Musiikista nousivat mieleen niin Moonsorrow kuin osittain vanhempi Sentenced-materiaali, mutta valkomustissa puvuissaan yhtye lähenteli Bloodbathin kaltaista hillityn tyylikästä tekoverenpunasta ammentavaa teatraalisuutta. Muutamassa kappaleessa oli kuultavissa miellyttävää omaperäistä särmää, eikä ole ollenkaan turha ajatus, etteikö Advent Of Fireä voisi parhaassa tapauksessa nähdä joskus kotimaisilla metallifestivaaleilla, mikäli se jatkaa sinnikkäästi yhteiseloaan.

Divine Apocalypse Kurikasta oli lavapresenssiltään aikaisempia yhtyeitä enemmän läsnä yleisölle. Sopiva määrä uhoa myös välispiikeissä, eikä aivan jokaisessa onneksi karjuttu pelkästään ajatuksia ilmoille. Thrash/death-metal oli pitkälti homman nimi. Yhtyeestä tuli jollain kummalla tavalla mieleen Stone, vaikka Divine Apocalypsen laulun ilmaisu onkin potenssiin möreämpää ja vireet matalammalla. Etenkin laulaja/kitaristi Saku Lintalan moshaaminen oli paikoin raivokasta ja vaikuttavaa. Kappalemateriaali ammensi pitkälti genren peruselementeistä, ja yhteissoitto oli vakuuttavasti hallussa. Täysin uutena nimenä Divine Apocalypse löi esiintymisellään jopa aavistuksen ällikällä. On varsin hieno nähdä, että maakunnissakin osataan ärhäkän metallin soittaminen. Vaikka kuviot olisivatkin pienemmät, riittää, että intohimo tekemiseen on kohdallaan.

Seuraavaksi olikin illan itseoikeutettujen pääesiintyjien vuoro. Niistä ensimmäisenä oli vuorossa Memoremains. Hyvissä ajoin ennen yhtyeen esiintymistä näytti salissa ja varsinkin sen rajaavan anniskelualueen sisäpuolella olevan jopa hieman tungosta. Arviolta 200-300 hengen yleisössä alkoi lauantai-illan nousuissa olla siis tunnelmaa. Illan aikana sujuvasti vain pari tärkeää janojuomaa juoneena ei karsinassa ollut pakko hengata koko aikaa, joten Memoremainsin alun sopi hyvinkin katsoa hieman kauempana olut- ja viinihälinästä. Bändin esiintyminen oli vakuuttavaa ja alusta alkaen tietyllä tavalla maailmanluokan show’ta. Lavalla pompittiin, moshattiin ja tehtiin näyttäviä eleitä yleisön suuntaan. Laulaja Johanna Ahosen olemus näytti koko kolmen vartin keikan ajan siltä, miltä esiintyjä näyttää, kun hän on luonnonlahjakkuus. Muu yhtye viestitti yleisöön täyttä nautintoa olla lavalla, juuri siinä hetkessä. Popimman ja tanssittavamman heavyn kategoriaan väkisinkin menevä yhtye, joka ei häpeillyt tekemäänsä. Oli se sitten menneiden vuosien pop-hiteistä koostettu potpuri ilman laulajaansa keskellä settiä, jossa kultiin ainakin metallisempaa otetta Beverly Hills kyttä -elokuvan tunnarista, O-zonen ”Dragostea Din Tei” -rallattelusta ja Eiffel 65:n ”Blue”-fiilistelystä tai Memoremainsin edellisenä vuonna julkaistu sekä raskaampana jopa paremmin toimiva Madonna-coveri ”Sorry”, on todettava, että yhtye tekee jatkossakin varmasti sitä, mitä se haluaa.

Memoremainssista on sanottava, että vaikka keikka tuntui painottuvan cover-biiseihin, joilla yleisö saatiin lämpenemään, oli sillä omastakin takaa parikin rokkaavaa kappaletta heti alkuun, jotka eivät ole suoraan niin ”poppia”, että potentiaali rajoittuisi täysin pelkkään ”tanssiheavyn” työstöön. Mutta kuten sanottu oli meno energistä, ja yleisö piti sekä näkemästään että kuulemastaan. Meiningin voisi kuvitella uppoavan yhä enemmän myös Suomen rajojen ulkopuolella, hieman Amaranthen tyyliin. Vaarana saattaa olla silti se kuuluisa matkijan maine, mikäli meno alkaa olla liiaksi esikuviinsa nojaavaa.

Illan päättänyt ja myös syksyllä 2019 tuoretta materiaalia ulos puskenut Segmentia sai osakseen jähmettyneemmän vastaanoton ensimmäisen kappaleen jälkeisistä huudatuksista huolimatta. Osasyy siihen saattoi olla, että yleisö, joka oli tullut näkemään ja kuulemaan ainakin Memoremainssin, oli osittain vähentynyt. Olutkarsinassa ei ollut enää tungosta, ja paikalla oli ehkä enää vaivaiset sata henkeä Segmentian aikana. Meininki ei ollut kuitenkaan mitenkään vaisu loppua kohden. Lämpeneminen tapahtui jo kolmannen kappaleen jälkeen, kun yleisössä muutaman sopivan alkoholiannoksen nauttineet huutelivat eturivistä kovalla äänellä. Esimerkiksi läpi keikan kuuluneet ”sementtiä!”-huudot olivat huuruisen hupaisia jäädäkseen vain kuivemmiksi kuin lavalla ollut illan päättänyt yhtye. Segmentiassa on näyttävyyttä, eloa ja voimaa, eikä ainakaan vähiten kantavan ja kirkkaan äänen omaavan laulaja Laura Morganin ansiosta. Kappaleet, joita kuultiin, olivat pääasiassa syksyllä julkaistulta ”Shanghai”-EP:ltä. Melodisia ja paikoin ärsyttävänkin tarttuvia kertosäkeistöjä, mutta samanlaiseksi yhtyeeksi sitä ei voi luokitella aiemmin soittaneen Memoremainsin kanssa. Vaikka molemmat bändit menisivät helposti samaan ”popimman raskaan rockin” kategoriaan, on Segmentialla kappaleissa enemmän herkkyyttä ja keskitempoisuutta kuin Memoremainsin paikoin discoksikin yltävässä rokkaavuudessa. Molempien bändien musiikissa on silti nykyajassa ajateltuna tiettyä tavanomaisuutta, jonka vuoksi vain aika ja sinnikkyys näyttää, nouseeko niistä vieläkin suurempien areenoiden ja kiertueiden katraaseen valikoituvia yhtyeitä.

Segmentia soitti täsmähiteiksi kaavailluista kappaleistaan koostuvan settinsä varmuudella ja ammattitaidolla, ja olipa paikalla myös kameramies kuvaushommissa. Ennakkoon ja jälkeenpäin yleisön kannalta ajateltuna olisi ollut loogista, että kahden viimeisen yhtyeen esiintymisjärjestys olisi ollut toinen, vaikkei Segmentia  jää oman kappalemateriaalinsa laadussa yhtään Memoremainsille jälkeen. Ehkä toisaalta jopa päinvastoin. Isommin mediassa esillä ollut ja mainetta jo laajemmin niittänyt Memoremains olisi silti yleisönsä koon puolesta kuulunut illan päättäväksi esiintyjäksi. Mutta toisaalta valomerkki oli merkitty tulevaksi jo klo 23.00, joten ison massan paikalle jäämiselle ei keikkojen jälkeen olisi toisaalta ollut puitteita. Segmentia sai silti illan ainoana yhtyeenä encoren, kun muutama eturivin ihminen vaati yhtyeeltä lisää. Setin päättänyt ”Fame And Fortune” onkin helposti Segmentian parhaita biisejä, ellei jopa mielekkäin.

Onnistunut ilta sai hienon päätöksen, eikä yleisöllekään jäänyt varmasti valittamisen varaa. Harvemmin näkee näin kovaa ja onnistunutta viiden esiintyjän kattausta missään vapaalla sisäänpääsyllä, jos edes jokavuotisen Open Club Dayn merkeissä. Ammattitaitoa oli havaittavissa ja kuultavissa äänentoistoa hoitavan tekniikankin osalta, millä on varsin usein iso merkitys siinä, miltä yhtyeet kuulostavat yleisön näkökulmasta.

Kommentoi julkaisua