Opeth – Heritage
Opeth palaa pöytään tarjoten tulikuuman, ja eksoottisen levyllisen musiikkiaan nimeltään ”Heritage”, ja taas vanhemman koulukunnan fanin suu palaa sekä vatsaa vääntää. Loistokkaan ”Watershedin” jälkeen oli jo aistittavissa yhtyeen seuraava suunta, mutta menevätkin sitä aavistusta pidemmälle. Mutta kuunnelkaa nyt ensin tämä uusi levy, ennen kun poltatte vanhat, riippumatta siitä onko levy hyvä vai huono.
Ensimmäisellä kuuntelukerralla meinaa levy jäädä kesken jo toisen kappaleen kohdalla – Opeth laulamassa ”God Is Dead”?! Kiusaantuminen muuttuu kappaleiden edetessä tylsistymiseksi ja outron soidessa, sitä miltei unohtaa kuunnelleensa uuden Opeth-levyn ja muistaa jälleen pettyä, kun odotukset ovat katossa jo valmiiksi. Tunne tuhlatusta tunnista kuumottelee niskavilloissa ja silti levy jättää pienen ärsykkeen kuuloaisteihin. Opethin tuntien mikään ei aukene helpolla, varsinkaan ensimmäisellä kuuntelulla, joten mielellään antaa levylle uuden mahdollisuuden. Kuuntelukertojen toistuessa, huomaakin olevan jälleen hyvän albumin äärellä.
Levy lähtee liikkeelle miltei elokuvamaisella pianointrolla. Pari ensimmäistä kappaletta ovat melko vaarattomia ja tutustuttavat kuulijan saundimaailmaan sekä kepeään, mutta erikoiseen tunnelmaansa. Kappaleet kuulostavat ensin normaaleilta Opeth-biiseiltä, ilman raskasta metallirumpalointia, kitaravalleja tai säröjä. Mieleen tulee samantyyppinen suunnan muunnos vanhasta tuotannosta uudelle albumille, joka Pain Of Salvationillakin on uusilla ”Road Salt”-levyillään. Kitarasaunditkin tulevat stratocastereilta soitettuina, jotka on pistetty äänitysvaiheessa ja miksauspöydällä niin, että jättävät muille soittimille enemmän tilaa mitä muilla levyillä on totuttu kuulemaan. Varsinkin rummut tuntuvat olevan suuremmassa roolissa, joka ei ole huono asia. Albumi on myös ensimmäinen levy sitten ”Damnationin”, jossa on ainostaan puhdasta laulua. Kenties olisi toivonut sen brutaalimman laulutyylin jäädessä pois, Åkerfelfilta enemmän jotain uutta puhtaaseen antiinsa. Kyllähän tällä tutullakin tyylillä on ennen pärjätty paremmin kuin hyvin.
Mainos päättyy
Levyn edetessä ei ole enää oikein varma, kuunteleeko Opethia ollenkaan. Musiikki on kuin 70-luvun rock/heavy/progessa, mutta nykypäivään tuotuna. Mieleeni tulee jopa kotoinen Kingston Wall väliajoin. Esimerkkinä myös otettakoon kappale ”Slither”, joka soi kuin Deep Purplen sävelkynästä. ”Famine” taas lähtee liikkeelle perkussiosoololla, kuin Gojira-kappale konsanaan, kunnes se ottaa jopa Mastodon-henkisen otteen kappaleen käynnistyessä, ja sekaan mahtuu vielä puupuhallin-soolokin. Tosin noihin kahteen edellä mainittuun yhtyeeseen on sinänsä hölmö verrata, kun ovat tulleet reilusti Opethin jälkeen, mutta tulipa nyt mieleen, joten siellä hurjimmat metallitosikot ja -pätijät repikööt sen mulkun otsastaan ja ottakoot rauhassa. Mainitaan tähän nyt vielä se, että kappale ”Folklore” on juuri sen kuuloinen, jonka nimiseen kappaleeseen Opeth musiikillaan vastaisi.
”Heritagesta” sain sellaisen vision, kuin se olisi ”Damnationin” ja ”Ghost Reveriesin” yhteinen lapsi, jonka on kasvattanut ”Watershed”. Tämän luota se on hiipien karannut rakentamaan omaa elämäänsä. Se ei tahdo toistaa mitään menneestä, muttei myöskään täysin irtautua siitä. ”Heritage” on silti mielenkiintoisin ja yllättävin levy heiltä pitkään aikaan. Kappaleet ovat omalaatuisia, kiinnostavia, vaihtelevia ja täynnä elämää, mutta jostain syystä silti tuli ikävä sitä brutaalimpaa puoliskoa yhtyeestä. Kaikki tutut, loistavat palaset ovat kohdallaan ja enemmänkin, mutta silti levystä jäi se säröinen, raaka puoli pois. Kenties tähän on hankalampi nyt suhtautua ilman vastapainoa, kun esimerkiksi ”Damnation” olisi ollut vaikeampi sulattaa ilman ”Deliverancea”. Heikkoa kohtaa ei silti oikein saa levystä revittyä, päinvastoin. Otan ja herkuttelen tämän nyt sellaisena herkkuna, kun se on eteen nätisti tarjottu, enkä ala repimään hyönteisestä nautaeläintä.
Mutta mihin Opeth tästä seuraavaksi suuntaa, sitä ei taida edes yhtye itse tietää.
Mainos päättyy
9/10
Kappalelista:
1. Heritage
2. The Devil’s Orchard
3. I Feel the Dark
4. Slither
5. Nepenthe
6. Häxprocess
7. Famine
8. The Lines in My Hand
9. Folklore
10. Marrow of the Earth
Kirjoittanut: Ville Syrjälä
Mainos päättyy