Opeth-yhtyeen Mikael Åkerfeldt palkattu tulevan Netflix-sarjan musiikin säveltäjäksi – ohjaajana sarjalla toimii muuan Jonas Åkerlund

Kirjoittanut Jani Lahti - 13.5.2020

Tuleva Netflix-sarja nimeltä ”Clark” on saanut tekijätiimiinsä kovan luokan nimiä aina näyttelijöistä muusikoihin. Uutislähteet kertovat, että kuusiosaisen sarjan musiikit säveltää Opeth-yhtyeen keulahahmo Mikael Åkerfeldt. Ohjaajana sarjalla tulee olemaan useita musiikkivideoita sekä muun muassa mielipiteitä jakaneen ”Lords Of Chaos” -elokuvan ohjaaja Jonas Åkerlund.

Sarja tulee perustumaan ruotsalaisen rikollisen Clark Olofssonin elämäkertaan, jonka rikollisura alkoi jo 1960-luvulla, päätyen yhdeksi Ruotsin puhutuimmista ja kyseenalaisimmista hahmoista. Olofssonin edesottamuksista pankkiryöstöjen saralla kerrotaan saaneen alkunsa myös niin sanottu ”Stockholm syndrome” -ilmiö, jonkalaisessa psykologisessa tilanteessa panttivangiksi otetut alkavat luomaan myötämielistä suhtautumista kaappaajaansa. Clark Olofssonina sarjassa tullaan näkemään erityisesti kirjalija Stephen Kingin teosten filmatisoinneista tuttu Bill Skarsgård, joka on näytellyt muun muassa legendaarista Pennywise-nimistä klovnia ”It”-elokuvissa sekä Castle Rock-sarjassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

’Clark’ is the story about the most politically incorrect man, who lived the most politically incorrect life. These are the kinds of stories I always look for. It’s an ultra-violent, witty, emotional, real and surreal biography to put a face to the name Stockholm Syndrome, but it isn’t just about the Norrmalmstorg Robbery. It’s about his whole life and what made him who he is, the truth and lies of his incredible career. Bill Skarsgård is the perfect match for this and he will bring the Stockholm Syndrome to the role. And Netflix is the perfect platform, they are not just the biggest streaming service, they also have the boldness to tell this incredible story.” – Jonas Åkerlund

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat