Optimistisuuden ja surun köydenveto – arvostelussa Deftonesin kymmenen vuotta täyttänyt mestariteos ”Diamond Eyes”
Yhdysvaltalaisen Deftonesin kuudennen studioalbumin oli tarkoitus olla jotain täysin muuta kuin mitä yhtye lopulta julkaisi. Kun yhtye oli aluksi kokeillut musiikissaan entistä enemmän shoegaze-tyylisiä aineksia vuoden 2006 ”Saturday Night Wrist” -albumillaan, oli yhtye alkanut työstää vuonna 2007 seuraavaa levyänsä.
”Eros”-nimen saanut projekti tuli kuitenkin jäämään yhtyeen ja fanien mieleen traagisena rupeamana, sillä vuonna 2008 yhtyeessä alusta asti mukana ollut basisti Chi Cheng joutui vakavaan auto-onnettomuuteen. Cheng vaipui koomaan, minkä jälkeen yhtye keskeytti albumin työstämisen ja alkoi tiedottaa faneilleen Chengin kohtalosta netissä blogin kautta.
Mainos päättyy
Vuonna 2009 yhtye päätti lopulta uuden basistinsa, Sergio Vegan, kanssa aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä ja siirtää ”Eroksen” pöytälaatikkoon odottamaan parempaa aikaa, jota ei vielä tätä arvostelua kirjoitettaessa ole selvästi tullut, sillä ”Eros” on pysynyt julkaisemattomana kaikki nämä vuodet, vaikka bändi onkin soittanut muutamia sille tehtyjä kappaleita joissakin konserteissaan.
Albumi, jota yhtye alkoi työstää vuonna 2009, oli ”Diamond Eyes” – Deftonesin ensimmäinen askel kohti 2010-lukua.
Musiikiltaan ”Diamond Eyes” on raskas ja tunnelmallinen pelinavaus modernin metallin rikkaimman aikakauden alussa. Albumi tuntuu yhdistelmältä bändin ylistettyä ”Around The Fur” -levyä groovellaan ja vapautuneisuudellaan, ja mukaan on heitetty vuoden 2003 nimikkoalbumin raskaus riffien ja aggressiivisempien hetkien muodossa.
Mainos päättyy
Stephen Carpenterin kitaroista löytyy levyllä kolme hallitsevaa yleisilmettä. Carpenter soittaa välillä todella kauniita, kaikuun upotettuja ja tunnelmallisia melodioita, kuten esimerkiksi kappaleissa ”Sextape” ja ”Beauty School”, ja välillä miehen soitto tihkuu riitasointuisuutta ja sahalaitaa, joka tulee esille kappaleissa kuten ”Prince” ja ”This Place Is Death”.
Mukana on kuitenkin myös todella paljon mureita ja ilkeitä riffejä, jotka Carpenter soittaa F#-vireisellä, kahdeksankielisellä kitarallaan. Murskaavimmillaan Carpenterin soitto on nimikkokappaleessa sekä kappaleessa ”CMND/CTRL”, jolla solisti Chino tulee vastaan omalla karjunnallaan. Meshuggah-henkiseen grooveen yhtye taipuu kappaleessa ”You’ve seen the butcher”, jonka triolifeel saa yleisön nykimään vastustamattomasti mukana.
Silloin kun Carpenter soittaa matalassa vireessä, hänen riffinsä ovat rytmikkäämpiä ja perustuvat yhden kielen hakkaamiseen, mutta silloin kun hän päättää käyttää moniäänisempiä riffi-ideoita ja sointuja, syntyy bändille tyypillinen riitasointuinen ja kirskuva tunnelma. Nuo raskaat ja matalavireiset riffit ovat antaneet ”Diamond Eyesilla” bändille fanien keskuudessa lempinimen ”Djentones”, joka on osuva kutsumanimi, sillä kyseessä on bändin ensimmäinen levytys vuosikymmenellä, jota djent tulisi hallitsemaan.
Bändin yhteensoitto on kadehdittavan soljuvaa ja tiukkaa. Levyn musiikista kuulee, miten kappaleet on harjoiteltu yhdessä bändin kesken huippuunsa niin, että lopputuloksessa kuulija voisi keskittyä nauttimaan niistä lukuisista riffeistä, melodioista ja tunnelmista, joiden rakentamsiessa bändi on täysin omaa luokkaansa. Chinon ääni ei ole levyllä samalla tavalla likainen ja hallitsematon kuin aikaisemmin, joten tiettyä rujoutta on varmasti tippunut vuosien varrella pois, mutta miehen vokaalit ovat sitä vastoin äärimmäisen vahvat ja tulkinnaltaan monipuoliset. Moreno kykenee karjumaan kuin teurastettava eläin ja viettelemään pehmeämmällä tulkinnallaan.
Mainos päättyy
”Diamond Eyesilta” on hankalaa löytää huonoa kappaletta – kuten Deftonesin tuotannosta ylipäätään. Vaikka albumi ei olekaan yhtä luomun ja orgaanisen kuuloinen kuin bändin 2000-luvun klassikkoalbumit, on se tuotannoltaan rapea ja raikas niin, että bändille ominainen groove, tunnelmallisuus ja aggressiivisuus elävät tasapainossa. Emotionaalisesti ”Diamond Eyesilla” ajatusten perukoilla valvova suru ja optimistinen katse tulevaan vetävät köyttä tavalla, joka saa kaiuttimet värisemään uuden vuosikymmenen tuomaa odotusta ja sitä painolastia, jota yhtye varmasti kantoi sydämellään noihin aikoihin.
Chi Chengin sydän pysähtyi vuonna 2013, ja näin ollen ”Eros” on viimeinen albumi, jolle miehen soittoa on tallennettu. Chengin sielu kuitenkin elää edelleen bändin tuotannossa, Deftonesin jäsenten sydämessä ja fanien mielessä.
Lepää rauhassa, Cheng.
Mainos päättyy