Oranssi Pazuzu kolmen keikan mittaiselle Suomen-kiertueelle helmikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.10.2021

Kansainvälistä suosiota nauttiva Oranssi Pazuzu käynnistää Euroopan-kiertueensa kolmella kotimaisella klubikeikalla alkuvuodesta. Omintakeinen psykedeelisen ja vaihtoehtoisen metallin yhtye aloittaa kiertueensa viikonlopun mittaisen Suomi-osuuden torstaina 10. helmikuuta Tampereen Klubilta, josta se suuntaa Jyväskylän Lutakon kautta Helsingin Tavastialle 12. helmikuuta. Keikkojen avausartistina nähdään kokeellista elektronista musiikkia esittävä Kaukolampi. Keikkojen liput ovat nyt myynnissä kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.

Vuonna 2007 perustetun Oranssi Pazuzun musiikki on harvinaislaatuinen kudelmaa black metallin sekä psykedeelisen ja progressiivisen rockin aineksia. Kieroutuneen synkkyyden ja hypnoottisen tunnelmallisuuden omaperäinen yhdistelmä toimii pohjasoundina yhtyeen alati uudistuvalle tuotannolle, jota ryydittävät äärimetallille uskolliset raa’at suomenkieliset vokaalit.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen läpimurtoalbumi ”Värähtelijä” julkaistiin vuonna 2016. Sen seuraajaksi viime vuonna ilmestynyt Nuclear Blastin julkaisema ”Mestarin kynsi” oli kansainvälinen arvostelumenestys, joka keräsi pitkiä tähtiriviä niin Metal Hammerin, Distorted Soundin kuin Kerrangin arvioissa.

Vuosien uran mm. Opel Bastards– ja K-X-P-yhtyeissä tehneen Timo Kaukolammen soolotuotanto on tummanpuhuvaa ja dystooppista analogiteknoa ja ambientia. Minimalistisen elektronisen tuotannon superosaajan sävellyksiä kuullaan myös useissa menestyselokuvissa ja -sarjoissa kuten kansainvälisessä Mister8- ja kotimaisessa Jälkeläiset-sarjoissa. Kaukolampi työstää paraikaa toista soololevyään.

Oranssi Pazuzu + Kaukolampi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

To 10.2.2022
Tampere, Klubi
Liput: ennakkoon Tiketistä alk. 22,50 EUR, ovelta 25 EUR

Pe 11.2.2022
Jyväskylä, Lutakko
Liput: ennakkoon Lippupisteestä alk. 21,50 EUR ja Jelmu.net 20 EUR (Jelmun jäsenet 18 EUR), ovelta 22 EUR

La 12.2.2022
Helsinki, Tavastia
Liput: ennakkoon Tiketistä alk. 24,50 EUR, ovelta 27 EUR

https://oranssipazuzu.com
www.instagram.com/oranssipazuzu
www.facebook.com/oranssipazuzuband

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat