Orbit Culture, Gaerea ja Atlas isännöivät tyylikkään ja tummanpuhuvan spektaakkelin loppuunmyydyllä Kulttuuritalolla

Marraskuun viimeinen viikko alkoi tänä vuonna tummanpuhuvissa merkeissä, kun Kulttuuritalo täyttyi maanantai-iltana metallin ystävistä Orbit Culturen kiertueen kokoamana. Koen suurta riemua siitä, miten vuonna 2013 perustettu bändi on kasvanut, muovannut soundiaan ja saavuttanut nopeassa aikataulussa suuret lavat yleisöineen sekä luonut ympärilleen rautaisen uskollisen fanikunnan. Illan vierailevat artistit tukivat toistensa soundia kukin tavallaan, ja kollektiivia voisi sanoa yhdistävän synkkyys ja taidokkaat melodiat yhteisinä tekijöinä. Siinä missä Atlas ratsastaa metalcoren rouheimmalla aallonharjalla erinomaisella lavakarismalla, tarjoili Gaerea helsinkiläiselle yleisölleen täyteläisen kaadon synkkää eleganssia, jossa yllätyksellisyys, visuaalinen tarinankerronta ja mystisyys olivat iltaan täydellisiä herättelijöitä, muistuttaen metallin genrejen moninaisuudesta ja musiikista performatiivisena taiteenmuotona. Orbit Culture, tavalleen ominaisesti, kruunasi illan terävällä, brutaalilla ja tahdikkaalla show’llaan, jossa ”Death Above Life” -albumin tuotanto sai kannat kattoon koko yleisöltä ansaituin suosionosoituksin – Niklas Karlssonin sanoin, toiseen kotimaahan oli helppoa, ja sitäkin mukavampaa palata.

Atlas

Tamperelainen Atlas on niittänyt kotimaassa ja jo kansainvälisestikin mainetta tunnuksenomaisilla moshpittejä herättelevillä riffeillään, raskaalla soundillaan ja tarttuvilla ”anthem”-kaltaisilla kertosäkeillään. Festareilla Atlas on ollut aina toivottu ja odotettu vieras, ja kokoonpano on monitaituruudessaan osoittanut olevansa yleisönsä raikuvien aplodien arvoinen. Tuotannosta monelle tuttu ”Ukko” on kuin lekan kaltaisesti (ja kuuloisesti) takonut muun tuotannon ohessa polun bändille suuremmille lavoille, ja kylläpä olikin upeaa päästä kuulemaan klubikeikalla satoa siitä työstä, jota tänä vuonna on julkaistu. Tapansa mukaan Atlas aloitti illan jämäkin ammattimaisin ottein, ja illan ensimmäisen artistin paikasta huolimatta bändi näytti erinomaista esimerkkiä siitä, miten energisesti ja tyylikkäästi klubikeikan voi polkaista käyntiin. Bileet alkoivat uuden tuotannon parissa julkaisemattomalla kappaleella nimellä ”Tower”, jonka jälkeen Patrik Nuorteva huudahti ”nyt laitetaan nämä bileet käyntiin, mä haluan nähdä kun se tukka heiluu!”

Setti jatkui uuden tuotannon parissa, ja Kulttuuritalo kuuli muunmuassa ”Salt & Sulfurin” ja upean ”Anodynen” raikuvien aplodien kaikuessa hallin jokaisesta suunnasta. Erityisesti uudessa tuotannossa ”I Whispered Your Name Like a Curse” -kappale teki itseeni vaikutuksen dynaamisella ja puhtaalla soundillaan, ja tuntuu siltä että Atlas ottaa itselleen uusia sävyjä kokeiluun särmikkäällä ja freesillä otteella pohjoisesta mytologiasta inspiroituneeseen maailmaansa. Moshpit raivosi jo alkuillasta, ja erityisesti ”Salt and Sulfurin” aikana kannat olivat korkealla katossa yleisön hyppiessä mukana kappaleen takoessa tannerta. ”Ukko” sai perinteisesti nyrkit takomaan taivasta, ja moshaukselta ei tässä spektaakkelissa voinut välttyä. Atlaksella on näkemykseni mukaan erinomainen ote yleisönsä kanssa vuorovaikuttamiseen, ja bändi onkin uuttera tehtävässään saada yleisö liikkeelle illan ajankohdasta riippumatta: Esimerkillisesti setin loppupuolella yleisö saatiin mukaan wall of deathiin kappaleen ”Uhri” aikana, bändin liikkeelle luotsaamana. Kokonaisuutena pidin Atlaksen tarjoilemaa, djentillä maustettua core-starttia loistavana lähtölaukauksena illalle. Vaikka Kulttuuritalon akustiikka puhututtaa aina, en antanut tilan akustisten rajoitteiden haitata omaa elämystäni Patrik Nuortevan (laulu), Leevi Luodon (kitara, laulu), Kevin Apostolin (basso), Tuomas Kurikan (kitara) ja Aku Karjalaisen (rummut) isännöimänä.

Gaerea

Voi Gaerea, mikä portugalin lahja metallimusiikille! Vaikka oma makuni ylittääkin useita eri genrerajoja, voin valehtelematta todeta, että olen kuunnellut ”Coma”-albumia satoja tunteja sen herkkyyden, brutaaliuden ja musikaalisen dynamiikan pauloissa. Tässä post-black metal kokoonpanossa on mystiikkaa, eleganssia ja syvyyttä täydellisessä tasapainossa, ja jokainen minuutti Gaerean tuotannon parissa oli immersiivinen ja unen kaltainen. Bändin solisti Guilherme Henriques tervehti suomalaisyleisöään toivottaen settinsä alussa ”Hyvää iltaa!”, ja totesi ytimekkäästi ”It’s so good to be back”. Tämä toteamus merkkasi elämyksellisen startin vajaan tunnin mittaiselle matkalle bändin oudon kauniiseen, synkkään ja transsia elättelevään maailmaan.

Gaerea on julkaissut tänä vuonna faniensa suureksi iloksi uutta musiikkia kappalein ”Hellbound” ja ”Submerged” jotka kuultiin setin alussa kuulijoiden taajuuksia viritellen, ja todellinen myrsky nousi ilmoille, kun ”Coma” -albumilla rajoja rikkoneen ”Hope Shatters” -kappaleen blastbeatit alkoivat halkoa ilmaa kuin ukkosen lailla. Ennen siirtymää vanhemman tuotannon pariin, julisti Henriques yleisölleen ”It´s time to go back to another era, Coma, where Hope Shatters!”, jolloin moshpit avautui todella raivokkaaseen pyörteeseen ja vauhtiin, jonka jälkeen bändi totesikin: ”This is the Helsinki we remember, you guys are f**king crazy!”.

Gaerean soundin moniulotteisuus kiehtoo ja lumoaa raskaan metallin ystäviä, ja lavashow’sta todella erityisen tekee keikan sijainnista riippumatta bändin tummat asut ja naamiot, Guilherme Henriquesin tanssilliset ja teatraaliset liikkeet emootiota ohjaavina eleinä, sekä raaka tulkitseminen, jossa jokainen hetki Gaerean setistä tuntuu tarkasti valitulta ja samettisen kuratoidulta. ”World Ablaze” -kappale tuotti töitä niskalihaksille, ja setin kasvaessa kohti tuotannon synkimpiä sävyjä oli ilmassa yleinen konsensus siitä, että tämä bändi todella tietää mitä tekee, ja suorittaa sen kiistattomalla eleganssilla ja tyylikkyydellä. Gaerean settiin mahtui monta moshpittiä, herkkä hetki puhelimien valossa kappaleen ”Wilted Flower” kaikuessa salin kaikilta pinnoilta, ja wall of death jylisten täydessä raivossaan setin päättyessä kappaleeseen ”Laude”. Bändin karisma ja lahjakkuus on henkeäsalpaavaa, ja saa parhaimmissa tapauksissa kuulijansa täydelliseen immersioon melodioiden ja rumpujen julinän siivin. Gaerean keikat ovatkin tapahtumia, joille kannattaa lähteä edes kerran. Vaikka itsessään black metal ja post-black metal voivat tuntua joistain luoltaantyöntäviltä, on Gaerean seteissä sellaista magiaa, jonka tunnelmaan on lähes mahdotonta olla uppoutumatta. Kesällä 2025 Gaerean Saarihelvetissä ensi kertaa nähtyäni livenä en todellakaan odottanut vähempää tältä kollektiivilta – Obrigada Gaerea, tämä oli kaikkeudessaan upea ja unohtumaton show.

Orbit Culture

No mutta, entäpäs Niklas Karlsson kumppaneineen? Sanomattakin on selvää, että ”Death Above Life” on albumina saanut osakseen kiitosta niin faneilta kuin kriitikoiltakin Kerrang! -lehteä myöden, ja vaikka osa kriitikoista onkin nostanut esille kappaleiden toisteisuuden ja samankaltaisuuden tuotannossa, mutta uskaltaisin väittää, että jos jokin todella toimii, niin miksi lähteä sitä muuttamaan? Siinä missä ”Descent” albumi teki itsessään nimeä suomalaisilla keikoilla niin festareilla kuin klubillakin suurilla yleisöillään ja uskomattomalla meiningillään, oli tunnelma tällä erää sitäkin energisempi, suurempi ja vihaisempi kuin aikaisempi tuotanto. Luoja, miten tyylikästä mutta samalla brutaalia Orbit Culturen esiintyminen olikin, ja miten äärettömän energisen yleisön he saivat aikaiseksi.

”Death Above Life” -albumi on ollut selkeä askel raskaampaan ja säröisempään soundiin Orbit Culturelta, ja tähän syitä voidaan löytää muun muassa siitä, että Buster Odeholm (Humanity´s Last Breath, Vildhjarta, Thrown) on tuottanut albumin. Siinä missä ”Descentiltä” (2023) tutut ”Vultures of North” ja ”Black Mountain” ovat tarjoilleet raakoja moshpittejä, unohtamatta ”Nijan” (2020) ”Nensha” ja ”Northstar of Nija” kappaleita, oli tämän setin aloitus odotuksieni mukainen uuden albumin tuotannon perusteella. Lavashow oli mahtipontinen suurine taustatehosteineen ja valoineen, ja Karlssonin mieltymys elokuvalliseen soundiin tuntui ja kuului albumin nimikkokappaleen kajahtaessa ilmoille yleisön raikuvien suosionosoitusten täyttäessä Kulttuuritalon. ”How the f**k are we doing, Helsinki?”, kysyi Niklas Karlsson, johon yleisö huusi keuhkojensa täydeltä toivottaen bändin tervetulleeksi ”toiseen kotimaahansa”. ”We are Orbit Culture from Sweden”, ja setti jatkui mahtipontisella ”The Storm” kappaleella tiukassa tahdissa. Uudesta tuotannosta omia korviani hivellyt ”Tales of War” sai aikaan suuren moshpitin, ja kaukaa istumakatsomosta vaikutti siltä, että koko permanto oli kuin tulessa koko kappaleen ajan. Näen harvoin keikkoja, joilla yleisö hyppisi, hurraisi ja taputtaisi näinkin paljon, ja hymy kaartui useaan otteeseen kasvoilleni todistaessani keikkakulttuuria sen parhaimmissa olosuhteissa. ”Northstar of Nija” jatkoi pittien pyörittämistä hulppealla soundillaan, ja settiä jatkoi ”I, The Wolf”, pitäen huolta siitä, ettei ”Rasen” (2016) -albuminkaan tuotanto jäänyt huomioimatta. Kun ”From the Inside” alkoi soimaan, oli itselleni selvää, että tämän kappaleen kertosäettä tullaan laulamaan mukana, ja kylmät väreet olivat todella läsnä, kun loppuunmyyty Kulttuuritalo tulkitsi kappaletta säestäen bändiä. Havaitsin jopa pientä herkistymistä Karlssonin kasvoilla tämän katsoessa yleisömerta edessään mukana laulaen.

Uuden tuotannon pariin palattiin täydellä rysäyksellä ”Bloodhound” kappaleen takoessa Kulttuuritaloa, ja two-stepille oli tässä erinomainen paikka jenkkipiteistä tuttuun tapaan. ”Bloodhound” on suorastaan hurmosta herättävä biisi, joka saa pään moshaamaan ja jalat liikkumaan, ja uskaltaisinpa sanoa, että tämä kappale edustaa monen suosikkia ”Death Above Life” -albumin sadosta. Kappaleessa on kaikki tarvittava erinomaiseen keikkaenergiaan: Tarttuva kertosäe, raskaat ja napakat rummut sekä brutaali emootio, jonka energialla voisi vaikka halkoa kivenlohkareen palasiksi. ”Nerve” jatkoi temmossaan energistä settiä yleisön tanssijalkoja nostatellen, mutta kun oli aika soittaa ”While We Serve”, joutui helsinkiläisyleisö näytön paikkaan. Karlsson kysyi ”Nerven” päätyttyä, ”Helsinki, are you ready to serve?”, johon yleisö hurrasi lujaa, muttei vielä tarpeeksi Niklaksen odotuksiin verraten. Aimon huudatuksen ja maanittelun jälkeen, sekä ennenkuulumattoman lujaäänisten suosionosoitusten jälkeen Karlsson palasi lavalle todeten ”Helsinki has the finest metalheads! Are you ready to serve? Bring all your friends and family to the circle pits!” Myös toive crowdsurfaajista kuultiin, ja niitähän myös toimitettiin bändille oiva liuta, kun ”While We Serve” raikui salissa moshpittien raivotessa. Havahduin pohtivani tässä kohtaa iltaa, että jos Orbit Culturelle kuvattaisiin promovideo, olisi tässä erinomainen keikka fiiliksen perusteella suorastaan elokuvalliselle materiaalille bändiä varten – niinkin uskomattoman upeaa tätä oli todistaa.

Setin päätti ”Descent” -albumin ”Vultures of North” jossa sarvia todella piti varoa wall of deathin ja pittaajien täyttäessä permannon. Kokonaisuutena Orbit Culture piti huolen siitä, että heidän toisen kotimaansa fanit saivat sylin täydeltä kaikkea sitä, mitä bändiltä voi odottaa. Orbit Culture on ilmiönä bändi, joka on ikäryhmästä riippumatta suosittu kokoonpano suomalaisten metaheadien soittolistoilla. Tummanpuhuva ja hyväntuulinen yleisö oli esimerkillinen, ja sen kaltaisesta energiasta voi mikä tahansa bändi unelmoida. Orbit Culture osoitti jälleen kerran olevansa maineensa ja suosionsa ansainnut, ja uskoisinpa, että tällä vedolla on asetettu monelle bändille ”benchmark” siitä, kuinka keikkailu tulisi toteuttaa. Jäänkin odottamaan jälleen bändin paluuta Suomeen – Karlsson sanoi, että he haluavat palata tänne joka vuosi, ja toivoikin, että bändi näkee suomalaisfaninsa jälleen ensi kesänä festareiden parissa. Tusen tack, Orbit Culture – vi saknar er redan!

Settilista:

1. Death Above Life
2. The Storm
3. The Tales of War
4. North Star of Nija
5. I, the Wolf
6. From the Inside
7. The Shadowing
8. Bloodhound
9. Nerve
10. While We Serve
11. Hydra
12. Vultures of North