Orchid – The Mouths of Madness

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 23.6.2013

”Capricorn”-debyyttialbumillaan vuonna 2011 vakuuttanut, varsin Black Sabbath –vaikutteista, vanhan koulukunnan heviä soittava Orchid on saanut valmiiksi uusimman levynsä, joka kantaa nimeä ”The Mouths of Madness”. Yhtye on tosin saanut perustamisestaan, vuonna 2007, lähtien aikaiseksi myös kolme EP:tä: vuonna 2009 julkaistu ja bändin ihmisten tietoisuuteen nostanut ”Through the Devil’s Doorway”, vuoden 2012 loistava ”Heretic” ja viimeisimpänä vain joitain kuukausia sitten julkaistu, tästä arvosteltavasta albumista hieman esimakua antanut ”Wizard of War”.

Levy alkaa ilman sen kummempia introja sopivasti groovailevalla stoner-riffitelyllä ja vahvoilla laulumelodioilla varustetulla nimikkokappaleella ”Mouths of Madness”. Levyä jatkaa vihainen ”Marching Dogs of War”, joka on aloituskappaletta hieman raskaampi niin sävellykseltään, kuin tunnelmaltaankin. ”Silent One” särähtää korvaan heti kättelyssä, sillä kappaleen aloittava riffi on otettu suoraan Black Sabbathin ”Into the Void”-kappaleesta. Yhteneväisyys on niin ilmeinen, ettei kyseessä voi olla vahinko. Tiedä sitten, onko tarkoituksena näpäyttää nillittäjiä, joiden mielestä Orchid on vain köyhän miehen Black Sabbath. Toki Sabbath-vaikutteet ovat vahvoja varsinkin kitaroiden osalta, mutta on Orchidissa myös ne omat juttunsa, jotka erottavat nämä kaksi yhtyettä toisistaan.

Tunnelma muuttuu entistä haikeammaksi ”Nomad”-kappaleen myötä. Myös tässäkin kappaleessa täysin omanlaisensa äänen omistava laulaja Theo Mindell käy välillä lähes huimaavan korkealla ja osoittaa olevansa mies paikallaan. Aluksi tuttua menoa jatkava ”Mountains of Steel” tarjoaa myös hieman vaihtelua tunnelmallisella piano-säestyksellä parissa kohtaa biisiä. Myös kappaleen kitarasoolo on yksi levyn parhaista. ”Leaving It All Behind” karkaa hieman pirteämpiin tunnelmiin duurivoittoisuudellaan ja astetta nokkelammilla rakkauslaulu-sanoituksillaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aika pitkälti rauhallisesta bassoriffittelystä ja kitarasooloilusta rakennettu ”Loving Hand of God” rauhoittelee menoa hetkeksi, kunnes bändin edellisen EP:n nimikkokappale ”Wizard of War” palaa bändille ominaiseen riffitulitukseen. Albumin tyylikkäästi viimeistelevä ”See You On the Other Side” kertoo tarinan miehestä, joka saa elämästä tarpeekseen ja antaa periksi. Kitaransoitto on tuttuun tapaan erinomaista, mutta tällä kertaa se osoitetaan myös akustisella kitaralla soitetulla kauniilla soololla.

Orchid on vielä suhteellisen tuntematon yhtye ainakin täällä päin maailmaa, mutta tuskin enää kauaa, sillä ”The Mouths of Madness” on tähän mennessä bändin mahdollisesti jopa paras levytys. Tämän tasoisella musiikilla pitäisi olla vain ajan kysymys, milloin bändi saadaan myös Suomeen keikkailemaan ja kun se päivä tulee, niin tulen varmasti olemaan paikalla.

8½/10

Kappalelista:
1. Mouths of Madness
2. Marching Dogs of War
3. Silent One
4. Nomad
5. Mountains of Steel
6. Leaving It All Behind
7. Loving Hand of God
8. Wizard of War
9. See You on the Other Side

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.facebook.com/orchids/

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat