”Ottaisit iisisti!” – klassikkoarviossa Radiopuhelimien 20-vuotias ”Tänään!”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 25.4.2022

Oulun oman nyrkkifunk-hardcore-punk-jazz & blues-maailmanmusiikkiryhmän, Radiopuhelimien kymmenes studioalbumi ”Tänään” julkaistiin huhtikuussa 2002. Oulun Soundmix-studiolla Riku Mattilan, Pentti Dassumin ja Mika Jussilan hoteissa äänitetty albumi ei ehkä tyrmää aggressiivisuudellaan eikä vauhdillaan, mutta sisältää lukuisia ärhäkästi svengaavia, virtaviivaisesti eteenpäin notkuvia biisejä sekä syviä, ennalta arvaamattomia näkökulmia ja ajatuksia tarjoavia sanoituksia.

Silkkaa mielipuolista uhkarohkeutta huokuva ”Jäätie” rokkaa ja nykii vimmatusti mutta hallitusti. Vokalisti J.A. Mäki ja kitaristi-taustalaulaja Esa ”Katz” Nissi uhmaavat merenpohjukan heikoille kevätjäille hurauttamista nelipyöräisellä. Kunnolla funk-kenkää persauksille tarjoaa heti sen perään ”Elon kehä”, joka oli ensimmäisiä allekirjoittaneeseen todella suuren vaikutuksen tehneitä Radiopuhelimet-biisejä. Videobiisi ”Mikä planeetta?” Jatkaa taivalta sähäkällä funk-rockillaan. Monikerroksista elämän kummastelua ja hämmästelyä sisällään pitävä teksti sulautuu itsetutkiskelun dysfunktionaalisuuteen.

Itsensä ahdistuneeksi saamisen ABC, jäykillä raiteillaan vedelty reggae ”Maanantaita!” saa väliosassaan hienoisia motown-kaikuja Pekka Jääskeläisen saksofonin ja kitaristien Jarno Mällisen, Katzin ja basisti Antti Annusen jylhästi raivaaman hidasteluriffin ansiosta. Biisin antaumuksellinen loppuosa onkin sitten Mäen inhorealistisen terapeuttista purkautumista ja rumpali Jyrki Raatikaisen groove-soitannan ilotulitusta.

Tuomari Nurmion Viidennen Kolonnan mieleen tuova, iloisesti rallatteleva, vääntynyt vanhakantaisen iskelmällissävytteinen rock ’n roll, ”Tivolissa” avaa ensimmäisen maailman haasteiden ja ongelmien kanssa kamppailevan kansanosan elämän haavoittuvuutta ja epävarmuustekijöitä ratkiriemukkaan makaaberilla tavalla. Kappale on ehdoton albumin helmi, mutta valitettavasti myös sittemmin unohtunut sellainen.

Välisoitonomaisena MC5:n riffittelyn mieleen tuovana instrumentaalina eetteriin sinkoava funkahtava protopunk ”Hindustan” sätkii taas hyvin totuttuun Radiopuhelinten malliin, kunnes loppuosan raskaspoljentoinen bluesosuus lyö entistä enemmän sähköpaimenesta latinkia sormille. Jos koskaan voidaan puhua ’voimaannuttavasta’ biisistä tai ’voimabiisistä’, niin täs siul’ on sellane. Raikkaasti rämistelevä, jamihenkinen ”Luonto on puhdas pahasta” funkkaa ketterästi ja määrätietoisena kohti petetyksi tulemisen jälkeistä uutta ja taakatonta elämää. Mällisen rustaamassa tekstissä kiteytyy viisaus ja armollisuus itseä ja omanarvontuntoa kohtaan.

Radiopuhelimien levytysuran kulmakiven, ”Maasäteilyä”-albumin (1995) ”Sakramentti-Jaakon” ja ”Hiljaista!” -levyn (1998) ”Hän katoaa” -biisien serkku, höpöheinän tuoksuinen stoner-vivahteinen tunnelmointi ”Heinäkuu” on albumin eteerisin ja verkkaisimmin eteenpäin lipuva kappale. Progressiivissävytteisesti nykivä klenkka-funk ”Vain ihminen” tuo sopivaa kulmaa muuhun albumin suoraviivaisemmin pyörittävään rytmimusiikkimyllytykseen. Mäen tekemä sanoitus tavoittaa ja läpivalaisee kappaleessa ihmisyyden pimeimmätkin sopukat suoruudellaan ja umpirehellisyydellään.

Mikä on tuo ihminen, joka ei näe valoa missään. Keskellä kauneinta päivää kantaa pimeyttä sisällään.

Albumin päätösraita ”Mulla menee liian lujaa” on suvereeni jokamiesluokan jazzin ja hysteerisen happorockin takomisen taidonnäyte puhaltajilla täydennetyllä orkesterilta. Alati voimistuvan kuusiminuuttisen, jo lähtökohdissaan epäonnistuneen rauhoittumisyrityksen kuvauksen jälkeen rento ja soulahtava outro toimii rauhoittavana jatkumona tekstissä aiemmin kuvaillulle, pakonomaiselle oireilulle pitkähkön ryyppyputken jatkumisen mahdollistumisen kuvauksena. Jimi Tenorin soittaman poikkihuilu ja Jääskeläisen saksofoni täydentävät eri osissa kappaleen tunnelmaa olennaisesti. Siinä sivussa lähipiirin huolehtiminen kliseisine ”ottaisit iisisti!” – tsemppaamisineen alkavat hykerryttää. Mäen ja Mällisen yhdessä laatimassa tekstissä kuvataan tapahtumien kulkuja ja tilannekuvaa ihailtavan neutraalisti tuomitsematta tai ylistämättä ajantajunsa menettänyttä, delireistä huolimatta heti taas aamusta baariin astelevaa hahmoa.

”Tänään!” On tuotannollisesti huoliteltu, Mikko Karmilan ja Mällisen yhteistyönä kiitettävän tuhtisoundiseksi miksattu ja vivahteikkasti sovitettu, hyvin svengaava kokonaisuus. Musiikillisesti se on äänitysajankohdassaan kypsään 16 vuoden ikään ehtineen yhtyeen eniten itseluottamusta huokuvia albumeja. Toistaiseksi se on myös ainoa Radiopuhelimet-albumi, jota ei ole aiemmin julkaistu vinyylinä. Onneksi korjaus asiaan on tulossa piakkoin, kun albumin ensimmäinen vinyylipainos ilmestyy tuplavinyylinä loppuvuodesta 2022 If Societyn toimesta.