Oulu jälleen maailmankartalle – Metal Capital 17.-18.6.2022, osa 2/2

”Parhaan säätiedotteen saa kun katsoo ikkunasta pihalle”, kuuluu vanha viisaus, joka todisti jälleen voimansa Metal Capitalin jälkimmäisenä päivänä. Ennakkoon tarkistamani säätiedot lupasivat puolipilvistä ja poutaa, minkä sijaan saatiin lähes koko päivä sadetta. Siinä missä edeltävänä päivänä olin sisätiloissa katsonut koko joukon mielenkiintoisia bändejä, osui sateisena lauantaina kiinnostavin kattaus luonnollisesti ulkolavoille. Kostealla kelillä yleisön mielialaa kohensivat mm. Ruoska, The Unguided, Before the Dawn, Iron Savior, Soilwork, Kreator, KYPCK ja Amaranthe.

Toinen toimittajistamme oli pelipaikoilla heti ensimmäisten joukossa, koska Verikalpaa oli odotettu. Harmillisesti se soitti pääosin päällekkäin Ruoskan kanssa ja tarkoituksena oli Verikalvalta kuunnella vain muutama biisi, mutta heilutettiinkin nyrkkiä siellä koko keikan ajan. Mielestäni loistava aloitus toiselle päivälle eikä mikään helpoin paikka olla ihan ensimmäinen esiintyjä, mutta bändi suoritti hienosti. Yleisöäkin oli sopivasti kertynyt sisätilaan ja hyvin oli poårukka mukana edellisestä päivästä huolimatta. Bändi tuntui nauttivan ja pieni hymykin nousi jatkuvasti mörököllin (eli laulajan) huulille. Ensimmäistä kertaa kuulin Verikalpaa livenä eikä mitään valittamista: bändi soitti hyvin, settilista oli kova ja sen kruunasi odotettu ”Pahan laulu”, yleisö otti ensimmäisen bändin hyvin vastaan ja tästä oli mukava jatkaa kohti päivän muita esiintyjiä.

Keskustasta pelipaikoille kulkeneen festaribussin aikatauluista johtuen oli Ruoska jo ehtinyt viuhua hyvän tovin päälavalla lompsiessani alueelle. Ruoska julkaisi 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä melko tiivistahtisesti viisi pitkäsoittoa, mutta sittemmin toiminta taantui on-off tasolle kohti pysyvämpää horrostilaa. Bändin toiminta on kuitenkin parin viime vuoden aikana alkanut taas elpyä, ja syksyllä uutta musiikkia olisi taas albumin verran tulossa. Metal Capitalissa yhtyeen asema lauantain ensimmäisenä ison lavan esiintyjänä ei ollut kiitollisin mahdollinen, mistä huolimatta Ruoska veti settinsä läpi hyvällä sykkeellä yleisöä kiitettävästi herätellen. Musiikkinsa ja sanoitustensa puolesta Ruoska herätti mielleyhtymiä ainakin Turmion Kätilöihin, mikä ei ole kummankaan kannalta lainkaan epäedullinen vertaus. Kymmenen biisin settiin mahtui vanhojen rallien ohella syssymällä julkaistavaa albumia edustanut ”Kade”.

Ruoskan jälkeen festarit jatkuivat Inferno-lavalla ruotsalaisen The Unguidedin tahdissa. Yhtyeen perusti aikoinaan neljä niin ikää ruotsalaisesta Sonic Syndicatesta tuttua hahmoa, mikä ei voi olla kuulumatta myös The Unguidedin musiikissa. Jälkimmäinen kuitenkin kairaa menemään omannäköistään metalcorea sukulaisorkesteriaan raskaammalla otteella, mikä sopi Metal Capitalin profiiliin varsin hyvin. Vaikka normaalisti olen melko avarakatseinen metallimusiikkiin sekoitettavien mausteiden suhteen, on The Unguidedin ulosanti omaan makuuni liian muovista ja puuduttavaa. Bändi kuitenkin soitti Metal Capitalissa ensimmäisen Suomen keikkansa neljään vuoteen, joten faneille jälleennäkeminen oli varmasti odotettu ja mieluisa.

Yksi viikonlopun mielenkiintoisimmista nimistä oli 1990-luvun lopulla alkunsa saanut Before the Dawn, joka sai soittaa vajaan tunnin settinsä asiaankuuluvasti festareiden päälavalla. Yhtye julkaisi viime vuonna kappaleen verran uutta musiikkia, ja ”The Final Storm” soikin nyt komeasti ensimmäistä kertaa livenä vanhojen klassikoiden ohessa. Bändi soitti Metal Capitalissa kenties tunnetuimmalla kokoonpanollaan, johon Tuomas Saukkosen lisäksi kuuluvat Lars Eikind, Juho Räihä ja Atte Palokangas. Kaksi jälkimmäistä ovat viime vuosina nousseet pykälää suurempaan maineeseen Swallow the Sunissa ja Beast in Blackissa. Metal Capitalin keikalla työnjako oli selvä: Räihän ja Saukkosen kitaratyöskentely kuljetti kappaleita tunnelmasta toiseen, ja Eikind sävähdytti puhtailla lauluillaan ja välispiikeillään. Wolheartista tutulla tyylillään Saukkonen keulahahmon asemastaan huolimatta jätti lähes kaikki spiikkaukset bänditoverilleen, joka hoitikin tehtävän kunnialla. Suoraviivaisuudestaan huolimatta Before the Dawnin tuuttaama melodinen death metal piti hyvin mielenkiintoa yllä tunnin keikalla, jonka päätyttyä monet jäivät vielä vaatimaan lisää. Tuleeko lisää vai ei on moneen kertaan kuopatun Before the Dawnin kohdalla kiperä kysymys, ja Metal Capitalinkin settiä mainostettiin bändin ainoana ”comeback juhlakeikkana”.

Metal Capital-lauantai oli todellinen toiveiden täyttymysten päivä, sillä seuraavaksi esiintynyt Iron Savior ei sekään ole liian tuttu näky Suomen kamaralla. Vuonna 1996 perustettu yhtye on julkaissut urallaan kaksitoista studioalbumia, ja viime viikonloppuinen veto taisi olla Suomessa toinen bändin uralla. Sattumoisin Iron Saviorin edellinen Suomi-visiitti ajoittuu kesään 2012, jolloin bändi soitti niin ikää Oulussa. Harvakseltaan keikkailevan bändin fanikanta ei Suomessa ole päässyt paisumaan kovin suureksi, mikä puolestaan näkyi Metal Capitalin keikalla merkittävänä yleisökatona. Osansa saattoi toki olla jatkuvalla sateellakin, joka taatusti sai Pub Äimänkäen uumenista löytyvän baarin ja KaaosZine-lavan vaikuttamaan erittäin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Vähälukuisen yleisön ohella Iron Saviorin keikkaa vaivasivat nokkamies Piet Sielckin kitara- ja lauluongelmat, joista toisaalta löytyi myös hauskaa jutunjuurta välispiikkejä varten. Ongelmista huolimatta Iron Savior tykitti tunnin keikan ehtaa vanhan koulukunnan heavy metalia, josta ei hienoja riffejä ja mieltäylentävää paatosta puuttunut.

Ruotsalainen Soilwork oli Oulun lauantai-illassa sikälikin mielenkiintoinen vieras, että yhtyeen mittava ja loistelias diskografia on parin kuukauden päästä saamassa jatkoa ”Övergivenheten”-pitkäsoiton myötä. Uuden albumin julkaisun kynnyksellä Soilworkin keikalta uskalsi odottaa kuultavaksi uutta materiaalia, ja sitä myös saatiin. Keikka alkoi elokuussa julkaistavan albumin nimikkokappaleella, jota bändi oli selvästi treenannut live-ensi-iltaa varten. Tämän lisäksi ensisoittonsa sai ”Nous Sommes La Guerre”, jonka bändi oli julkaissut verkossa vain päivää ennen Metal Capital-keikkaansa. Tätä kappaletta laulaja Björn Strid näytti jännittävän kaikista eniten, enkä itse huomannut suorituksessa valittamista. ”Stabbing the Draman” ja ”Nerven” kaltaisten takuuvarmojen täsmäiskujen seassa harvinaisempaa osastoa edusti ”Death Diviner”. Bändin toinen kitaristi ja pääasiallinen säveltäjä David Andersson oli jäänyt kotiin ja hänet korvasi tuntemattomaksi jäänyt tuuraaja. Soilworkin festarikesä ei ole kovin pitkä, mistä huolimatta bändin voi todistaa Suomessa vielä toistamiseen tänä kesänä Tuska-festivaaleilla.

Aika taas toisen toimittajan kertoa; tässä välissä oli sateen ropistessa hyvä siirtyä sisätilaan tsekkaamaan Mors Subita. ja voi pojat, että oli tämäkin hyvä keikka! Bändi on nosteessa ja jäsenet sen verran nuoria, että jaksavat vielä hienosti vetää energisen setin koko keikan läpi. Keikalla oli yleisön puolella loistava meininki, pitti pyöri pienessä tilassa muutamaankin otteeseen ja tunnelma oli katossa. Tyyliltään Mors Subita on itselle vähän liian energistä, kun taivun enemmän melankolian puolelle, mutta joka kerta olen heidän keikkaa ilolla seurannut. Bändi vetää sellaisella rytinällä keikat läpi Eemeli Bodden loistavan huutolaulun säestämä, ettei toiselle häviä. Tämä nostatti hyvin tunnelmaa illan loppuja keikkoja odotellessa.

Ohikiitävän hetken harkitsin saksalaisen Kreatorin ainakin osittaista skippaamista, mutta jo Soilworkin aikana päälavalta pilkottaneet lavasteet ja ilmeisesti varmuuden vuoksi testatut pyrot tekivät nuo ajatukset tyhjiksi. Kiusaavasta sateesta huolimatta näiden thrash-veteraanien livekunnon todistamista ei tarvinnut katua, sillä Kreator tarjoili oululaisyleisölle maailmanluokan show’n. Keikka polkaistiin käyntiin vastaansanomattomasti vuoden 2001 klassikolla ”Violent Revolution”, joka teki askelmerkit selväksi: seuraavan 75 minuutin aikana lavalta vyöryisi saksalaisthrashia parhaimmillaan ja tanner pehmenisi raivoisasti eläytyvän yleisön jaloissa. Lavaa verhonneet syvän punaiset kankaat ja yleisöä toistuvasti valaisseet pyrot tarjosivat hyvää visuaalista tukea keikalle. Yhtye ei keikkasetissään aivan vielä ole siirtynyt parisen viikkoa sitten julkaistulle ”Hate Über Alles”-aikakaudelle, sillä parhaiten soittolistalla oli edustettuna vuonna 2017 ilmestynyt edellislevy ”Gods of Violence”. Setissä ei muuten ollut valittamista, mutta parin vuoden takainen ”666 – World Divided” kuoroineen soi omissa korvissani hieman liian kornina. Kreator konsertoi Suomessa seuraavan kerran reilun viikon päästä Tuskassa, sekä loppusyksystä Oulussa ja Helsingissä.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli Kreatorin jälkeen suunnata viereiselle lavalle Dragonforcea todistamaan, mutta tässä vaiheessa lämpimän sateensuojan seireeninkutsu kävi liian voimakkaaksi ja askeleni kävivät Pub Äimänkäkeen. Valinta ei siinäkään mielessä ollut huono, että parhaillaan sisälavalla soitti kotimainen KYPCK. Yhtye luonnehtii musiikkiaan tuomiopäivän metalliksi, mikä ei painostavan raskasta riffivyöryä kuunnellessa vaikuttanut lainkaan hullummalta kuvaukselta. Venäjänkielisyydessään orkesterin sanoituksellinen puoli jäi itselleni arvoitukseksi, mutta musiikki puhui puolestaan sitäkin voimakkaammin.

Sisätiloissa hyvän tovin lämmiteltyäni koitti aika festareiden loppuhuipennuksen, kun länsinaapurimme ikioma Amaranthe sai kunnian toimia päälavan viimeisenä esiintyjänä. Kaksipäiväisen tapahtuman päätös ja hiljalleen hiipuva sade pilvisen harmaassa illassa saivat minut muistelemaan omaa polkuani Amaranthen kanssa, joka alkoi jo varhain vuonna 2012. Kymmenessä vuodessa bändistä on kasvanut supersuosittu nimenomaan Suomessa, ja Oulun illassa bändi pistikin parastaan kattavan settilistan, pommien ja pyrojen avulla. Bändiltä tusinan verran keikkoja todistaneena en ehkä muuten olisi odottanut niin suurella mielenkiinnolla Oulun vetoa, mutta Amaranthessa pitkään örinälauluja hoitaneen Henrik Wilhelmsson astuttua sivuun tuuraavana murisijana toimii toistaiseksi muuan Samy Elbanna. Mies ottikin paikkansa yhtyeen keulilla todella luontevasti, eikä hän uutta tilannetta näyttänyt ujostelevan lainkaan. Ja olihan se Suomessa soitettavalla keikalla omanlaisensa etu, että yksi laulajista kykeni puhuttelemaan ja inspiroimaan yleisöä näiden omalla kielellä. Syksyllä 2020 julkaistun viimeisimmän ”Manifest”-albuminsa tiimoilta Amaranthe ei sattuneista syistä ole soittanut kuin hyppysellisen keikkoja, mikä ei bändin otteissa näkynyt, vaan soitto oli tiukkaa ja esiintyminen ammattimaisen varmaa. Hetkeksi yhtyeen askelmerkit menivät sekaisin, kun ”That Songin” yhteydessä oli ilmeisesti tarkoitus vetää pätkä Queen-klassikkoa ”We Will Rock You”, mutta muusikoiden ajatukset eivät vain pelanneet yhteen. Kyse oli kuitenkin sympaattisen mitättömästä kömmähdyksestä muutoin virheettömässä puolentoista tunnin hittikimarassa.

Sosiaalisessa mediassa Metal Capital on saanut kävijöiltään hyvinkin kiittävää palautetta, ja vaikka kokonaisuus vietiinkin maaliin onnistuneesti, kehittämisvaraakin allekirjoittaneen mielestä jäi. Eniten risuja voisi jakaa tiedottamisesta, joka ei ensimmäisenä päivänä tuntunut pelaavan ollenkaan sisälavan aikataulujen suhteen, ja sama meno jatkui seuraavanakin päivänä. Ainakin tapahtuman Facebook-sivulla olisi ollut hyvä olla reaaliaikaista infoa aikataulumuutoksista. Vaikka olinkin ennakkoon päättänyt suorittaa festarit vesilinjalla, tuli juomien hintoja tutkimusmielessä vilkuiltua ja karua luettavaahan se oli. Olut- ja lonkeroannoksista sai maksaa yhdeksän euroa, eikä tuollakaan hinnalla saanut Hartwallin aitoa tavaraa. Ja taaskin oli olutvalikoima yliedustettuna, kun tarjoiltavana olisi suotavaa olla muutakin. Erityiskiitosta festari ansaitsee kahden ulkolavan sijoittelusta, joihin kumpaankin oli rinteeseen nousevan katsomoalueen puolesta jatkuvasti erinomainen näkyvyys. Metal Capitalin kaltaisen tulokasfestivaalin menestyminen ilahduttaa kovasti siksikin, että onnistumisen myötä järjestäjillä uskoisi riittävän itseluottamusta suunnitella tapahtumalle jatkoa tulevaisuudessa. Tästä on hyvä jatkaa kaikkien aikojen festarikesää 2022.

Teksti: Ossi Kumpula, Heidi Kohonen (Verikalpa, Mors Subita)

Kuvat: Jari Huttunen