Oulun hard rock -ylpeys Temple Balls kiertää Englantia marraskuussa: kuuntele liveversio ”Distorted Emotions” -kappaleesta

Kirjoittanut Marko Syrjälä - 27.10.2024

Oulusta ponnistava hard rock -yhtye Temple Balls matkaa marraskuun alussa kohti Brittein saaria. Bändi soittaa siellä tällä erää yhdeksän keikan mittaisen kiertueen, jossa bändi nähdään lauteilla muun muassa The Beatlesin kotikaupungissa Liverpoolissa ja Black Sabbathin kotikonnuilla Birminghamissa. Bändi esiintyy toki myös Lontoossa, jossa se esiintyy tällä kertaa nyt jo legendaariseksi muodostuneella Blackheart -klubilla. Tulevan kiertueen kunniaksi bändi on virallisesti julkistanut myös liveversion aiemmin julkaistusta ”Distorted Emotions” -biisistään. Kiertueen ja syksyn muiden keikkojen jälkeen bändi alkaa keskittymään tulevan viidennen studiolevynsä tekemiseen.

KIERTUEEN KEIKAT

Nov.1 – Newport/Crumlin, Wales-Patriot Home of Rock
Nov.2 – Liverpool, England-Zanzibar
Nov.3 – Wrexham, Wales-XS Wrexham (Above Penny Black)
Nov.5 – Newcastle, England-Little Buildings
Nov.6 – London, England-The Black Heart
Nov.7 – Leeds, England-Santiago Bar
Nov.8 – Birmingham, England-Scruffy Murphy’s
Nov.9 – Manchester, England-Satan’s Hollow
Nov.10 – Edinburgh, Scotland-Bannermans

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

TEMPLE BALLS

Temple Balls on energinen hard rock -yhtye Suomesta. Viime vuosien aikana Temple Balls on ollut kiireinen sekä studiossa, että lavalla. Yhtye on esiintynyt muun muassa Sonata Arctican, Queenin, Deep Purplen ja Uriah Heepin kanssa, ja bändi onkin osoittanut pystyvänsä hallitsemaan minkä tahansa kokoisia lavoja, olipa kyseessä sitten suuri festivaali tai paikallisen klubin lava. Vasta nähtyäsi bändin livenä, ymmärrät mistä hommassa on todellakin kyse.

Temple Ballsin ensimmäinen virallinen single, ”Hell and Feelin’ Fine”, julkaistiin syyskuussa 2016 ja se sai runsaasti soittoaikaa mm. Radio Rockilla. Yhtyeen debyyttialbumi, ”Traded Dreams” äänitettiin Karma Sound Studioilla (Thaimaa) toukokuussa 2016 ja se näki päivänvalon 24. helmikuuta 2017. Albumin tuotti Tobias Lindell, joka tunnetaan yhteistyöstään mm. Europe-yhtyeen, Mustaschin ja H.E.A.T.:n kanssa. Syksy 2017 alkoi loppuunmyydyllä kiertueella Battle Beastin kanssa ympäri Suomea. Yhtye esiintyi silloin myös ensimmäistä kertaa Japanissa ja teki viiden päivän kiertueen Ukrainassa. Japanin kiertueen jälkeen maan suurimman rock-lehden Burrn! lukijat äänestivät Temple Ballsin ”toiseksi kirkkaimmaksi toivoksi”, ja yhtye valittiin ”Vuoden tulokkaaksi” Masa Iton Rock TV:ssä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Toinen albumi, ”Untamed” julkaistiin maaliskuussa 2019 ja se sai paljon ylistäviä arvosteluja musiikkimedioilta, kuten Soundi ja Burrn! -lehdiltä. Yhtye kiersi myös Eurooppaa Sonata Arctican lämmittelijänä, mikä vahvisti sen mainetta loistavana live-esiintyjänä. Bändin kolmas albumi, ”Pyromide”, oli yhtyeen ”Frontiers” debyyttinsä ollen melodisen hard rockin hieno taidonnäyte, joka nosti yhtyeen tulevasti maailmanlaajuiselle näyttämölle. Albumin tuotti Jona Tee, ja se on täynnä melodisia koukkuja, voimakkaita rytmejä ja antheemista rock ’n’ rollia, kuten sen kuuluukin olla. Toukokuussa 2022 yhtye teki kolmen viikon kiertueen Euroopassa ruotsalaisen melodisen metallin mestareiden H.E.A.T.in kanssa ja jatkoi keikkailua Suomessa festivaalikauden aikana.

Single ”Death Weight” julkaistiin maailmanlaajuisesti 2. lokakuuta 2023, ja se sai loistavan vastaanoton faneilta ja medialta. Neljäs albumi, ”Avalanche” näki päivänvalon 10. marraskuuta 2023, ja sitä seurasi kiertue keväällä 2024. Kiertueen kohokohtiin kuului legendaarisen Iron Maiden -laulajan Bruce Dickinsonin lämmitteleminen Helsingin Kulttuuritalolla. Tällä hetkellä yhtye jatkaa edelleen kiertämistä ”Avalanche” levyn tiimoilta. Marraskuussa 2024 bändi soittaa yhdeksän päivän mittaisen kiertueen Iso-Britanniassa, jonka jälkeen yhtye alkaa työstää seuraavaa albumiaan, joka julkaistaan vuoden 2025 jälkipuoliskolla.

TEMPLE BALLSIN KOKOONPANO

Jimi Välikangas – Bass
Jiri Paavonaho – Guitars
Arde Teronen – Vocals
Antti Hissa – Drums
Niko Vuorela – Guitars

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

TEMPLE BALLS VERKKOLINKKEJÄ

OFFICIAL TEMPLE BALLS WEBSITE

TEMPLE BALLS FACEBOOK PAGE

OFFICIAL TEMPLE BALLS INSTAGRAM

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

TEMPLE BALLS OFFICIAL X (ex-Twitter)

TEMPLE BALLS SPOTIFY