Oulun Kuusisaareen uusi kansainvälinen North Of Hell -metallifestivaali elokuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.1.2021

Jo legendaariseksi tapahtumapaikaksi muodostunut Oulun Kuusisaari saa tänä vuonna uuden festivaalin, kun North Of Hell -metallifestivaali järjestetään 13.-14. elokuuta. Metallikesän päättävässä tapahtumassa nähdään kahden päivän aikana noin 20 artistia, ja ensimmäiset kansainvälisiin huippuihin lukeutuvat esiintyjät julkaistaan 16. helmikuuta.

”Olimme miettineet tapahtuman järjestämistä jo parin vuoden ajan, mutta viime kesänä korona puuttui peliin, ja jo suunniteltu tapahtuma peruuntui. Tavoitteena on tehdä tapahtumasta jokavuotinen kasvava festivaali, joka hakee metallinnälkäistä yleisöä muualtakin Skandinaviasta”, kertoo tapahtuman promoottori Kalle Keskinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Keskinen kiittelee metallikansan olevan musiikilleen uskollista porukkaa, ja toivoo pohjoisen suurilukuisen metallifanien joukon ilahtuvan uudesta tulokkaasta.

”Mietimme pitkään missä päin tämä tulisi järjestää, mutta aika nopeasti Oulu ja Kuusisaari ottivat paikkansa”, Keskinen lisää.

Ohjelmistosta vastaavan Teemu Mäntysen mukaan North Of Hellin ohjelmisto pyrittiin rakentamaan siten, että uusi festivaali ei astu jo olemassa olevien alueen festivaalien varpaille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Ohjelmistoa rakennettiin ei kilpailemaan, vaan täydentämään. Halusimme tuoda perinteisten artistien sekaan myös esiintyjiä, jotka ovat tärkeitä sellaisille musadiggareille, jotka voisivat käydä esimerkiksi Roadburnissa tai Hellfestissä”, Mäntynen kertoo.

North Of Hell -festivaalin ennakkoliput tulevat myyntiin ensi viikon torstaina 4. helmikuuta.

www.northofhell.fi
www.facebook.fi/northofhell

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat