Oulun Rock In The Cityn päätöspäivä tarjosi maailmanluokan metallia, veteraanipunkkia ja paljon muuta – osa 2/2

Kirjoittanut Petri Klemetti - 16.7.2022

Kaksi päivää Oulun Rock In The Cityä on takana, ja lauantain sääennusteet lupaavat taivaalta monenlaista tarjontaa. Aurinko helottaa, ja päivän kääntyessä illaksi saattaa vettäkin pudota niskaan. Bänditarjonta sen sijaan jatkaa jokaiselle jotakin -linjaansa. Tälle päivälle on luvassa muun muassa metalia, rockia ja punkkia. Ja ei kun nokka kohti festarialuetta!

Allekirjoittaneen saapuessa paikalle ruotsalaisen heavy metal -poppoon Sister Sinin keikka oli jo loppusilausta vaille taputeltu, ja bändi oli täydessä työntouhussa pienemmällä lavalla. Bändin keulakuva Liv Jagrell oli erittäin pirteää katseltavaa, ja musiikki kuulosti hyvältä, vaikkakaan ei ollut entuudestaan tuttua. Esitys jäi kohdallani parin biisin mittaiseksi, mutta silti se ehti antaa positiivisen signaalin. Tähän pitää tutustua lisääkin.

Doro
Doro

Saksan Doro on vanhan heavy metalin uranuurtajia. Bändin ainoa alkuperäisjäsen ja perustaja Dorothee Pesch on melkoinen metallikuningatar, jolla on ikää 58 vuotta. Hänen Warlock-yhtyeensä oli suosittu jo ollessani ala-asteella muutama vuosikymmen sitten. Doro porskuttaa edelleen ja on erittäin hyvissä voimissa, eikä hiipumisen merkkejä ole havaittavissa, sillä vieläkin neiti jaksaa heilua kohtalaisesti lavalla ja viihdyttää yleisöään. Tuntuu, ettei Doro ole vanhentunut yhtään, ja hän on näyttänyt samalta koko ikänsä – maskeerauksella saa ihmeitä aikaan.

Rock In The Cityssä bändille lankesi aikainen soittoslotti jo kello 14. Tämä ei kuitenkaan tuntunut häiritsevän ketään. Monen aamukahvit jäivät juomatta, kun oli lähdettävä fanittamaan heavy metalia. Doron setti koostui varhaisista Warlock-biiseistä sekä myöhempien aikojen kuumimmista hiteistä. Sen lisäksi soitettiin varma cover, joskin uusin sovituksin, eli Judas PriestinBreaking the Law”. Kokoonpano toimi hyvin yksiin, ja tyypeillä näytti olevan kivaa lavalla. Yleisöä koitettiin saada mukaan taputuksin ja hey-huudoin, mutta hieman nihkeästi oululaisyleisö vielä vaikutti innostuvan tässä vaiheessa päivää.

Ohjelmamuutoksia tuli vastaan yllättävän monta, vieläpä aivan viimehetkillä. Torstain pääesiintyjä brittiläinen Saxon perui pari päivää ennen tapahtumaporttien aukeamista. Tilalle saatiin Marko Hietala soolomateriaalinsa sekä covereiden turvin. Kotimainen rockryhmä One Desire vaihtui vielä muutama tunti ennen keikkaa rovaniemeläiseen I Am Your God -bändiin, ja viimeinen muutos saatiin kokea lauantaina, kun metalcore-yhtye One Morning left jätti saapumatta Ouluun, ja tilalle pikapestattiin samasta genrestä nokialainen Atlas.

Atlas

Atlaksen anti oli periaatteessa ihan mielenkiintoinen sekä musiikillisesti että visuaalisesti, vaikka henkilökohtaisesti en näistä pomppujyristä pidäkään yhtään. Laulaja Patrik Nuorteva saapui lavalle pitkä toppatakkimainen asu päällä, eikä luopunut siitä koko keikan aikana, vaikka aurinko paistoi kuumasti suoraan lavalle. Lämpöhalvaus oli varmasti lähellä. Atlaksen harmiksi viereisellä toisella lavalla tehtiin Stam1nan soundcheckiä noin puoli tuntia ennen keikkaa, Atlaksen vielä paiskoessa musiikillista taidettaan kansalle. Tokaisipa Nuorteva yhdessä spiikissäänkin: ”täällä soittaa Stam1na”. Mahtoi jäädä melko tympeä muisto omasta vedosta Oulussa.

Stam1nan soundit ruuvattiin siis kohdalleen ylimielisesti toisen bändin soittaessa. Täällä ei soundcheckejä oikeastaan kenelläkään ollut pieniä säätöjä lukuun ottamatta. Tässä vaiheessa ei jäänyt epäselväksi, mitä porukka on tullut katsomaan. Kummasti nämä kotimaiset bändit tuntuvat kiinnostavan ihmisiä enemmän kuin kaukaa vaivalla hankitut suuruudet. Vokalisti Antti Hyyrynen hämmästeli myös näkemäänsä, että ollaan kaukaa tultu ja täällä tähän aikaan tämmöinen meininki. Keikka soitettiin siis alkaen klo 16, ja bändiä oli saapunut tsekkaamaan monituhatpäinen ihmisjoukko. Stam1nan pikametali toimii parhaiten nimenomaan livenä. Pitti laitettiin pyörimään monta kertaa tämänkin esityksen aikana, ja yleisö sai kehuja osakseen tuon tuosta. Bändi ja yleisö nauttivat mahtavasta metallisesta iltapäivästä aurinkoisessa säässä.

H.E.A.T.

Stam1nan poistuttua poistui myös osa ihmisistä muiden siirryttyä nauttimaan anniskelualeen tarjonnasta. Valveutuneet musadiggarit siirtyivät viereisen lavan eteen asemiin, sillä ruotsalainen hard rock -suuruus H.E.A.T. oli saapuva Rock In The City -yleisön eteen tuota pikaa.

H.E.A.T.
H.E.A.T.

Porukasta kuitenkin katosi jättimäinen osuus Stam1nan mukana – harmi. H.E.A.T. on länsinaapurissamme iso nimi. Bändi on aloittanut jo vuonna 2007 ja soittanut lukuisilla suurilla festareilla. Tuotantoa on tullut jo seitsemän studioalbumin, parin livelevyn sekä pienempien julkaisujen verran. Tällä festivaalilla perjantaina esiintyneen Skid Row’n nykyinen hurja vokalisti Erik Grönwall tuli alkujaan tutuksi nimenomaan H.E.A.T.-vokalistina. Mutta nyt on nyt. Kyllähän H.E.A.T.-musisointi rokkaa pirun lujaa, ja soundikin oli mainio. Bändi on pysynyt energisenä lavaryhmänä, ja anti oli kaiken puolin viihdyttävää seurattavaa.

Avantasia

Sitten tuli hiljaista. Sitä jatkui ja jatkui. Vartin kuluttua oli jo aavistus ensimmäisen peruutuksen toteutumisesta tapahtuman aikana. Avantasian vuoron piti olla klo 18.00, mutta hiljaisuutta jatkui kauan. Vasta noin kolmen vartin kuluttua lavalla käytiin kertomassa teknisistä ongelmista. Keikka starttasi hieman yli tunnin verran aikataulusta jäljessä, ja tässä vaiheessa oli selvää, että loppuillan ohjelma-ajat eivät pidä. Aikaa lopulta kurottiin jonkun verran kiinni, taukoja bändien välillä ei enää ollut, vaan kaikki illan loput neljä keikkaa vedettiin läpi ihan putkeen.

Avantasia
Avantasia

Saksalaisen Avantasian metalliooppera toimi oikein mallikkaasti, ja olikin onni, ettei koko keikkaa peruttu, sillä moni oli saapunut katsomaan juuri heitä. Tunnin viive ei juuri haitannut ja oli pienempi suru kuin keikan peruuntuminen kokonaan.

Avantasia

Pikkulavalle nousi seuraavaksi ruotsalainen metalcore-yhtye Dead by April. Tässä vaiheessa Kaaoszinen klaani vetäytyi Kuusisaaren nurmialueen perälle lepuuttamaan seisomisesta ja kävelystä kipeytyneitä jalkojaan. Jossain vaiheessa on vaan pakko istua. Kuten aiemmin kerroin, nämä pomppumetallibändit eivät puhuttele allekirjoittanutta millään tasolla, muuta kansaa tuntui kiinnostavan kuitenkin enemmän. Lavan edusta oli täynnä pakkoliikkeen lailla sätkiviä päitä. Päivän ensimmäiset pyrotkin poksahtelivat.

Battle Beast
Battle Beast

Taivas alkoi synkkenemään, juuri niin kuin sääennusteet uumoilivat. Battle Beastin noustessa päälavalle oli yleisömeri tähän asti valtavin ja porukka pakkautunut aivan toisiinsa kiinni. Koronasuosituksia ei enää kukaan muistanut. Lyhyimmät eivät varmasti nähneet enää muuta kuin viereisten ihmisten selkiä. Bändin aloittaessa meininki oli mellevä. Vettä roiskahti taivaalta päivän ainoaksi jääneen sadekuuron muodossa niskaan. Ihmiset pukeutuivat nopeasti kertakäyttösadeasuihin näyttäen kaikki samalta. Settilista keskittyi uudempaan kamaan, jota on vaikea luonnehtia sen tarkemmin. Olen seurannut bändiä kolmeen ensimmäiseen levyyn asti, ja siinä se. Jengi tykkäsi ja hyvin tykkäsikin. Battle Beast on kasvanut ammattimaiseksi metallikoneeksi ja maailmanluokan vientituotteeksi. Se osaa viihdyttää, he tietävät millainen on hyvä show. Vokalisti Noora Louhimo oli pukeutunut keliin nähden kevyesti, vaan ehkäpä siinä heiluessa ja pyrojen loimussa pysyy lämpimänä.

Battle Beast

Battle Beastin myötä lähti taas useampi ihminen pois festivaalialueelta, vaikka pari komeaa eri tyylistä orkesteria vielä valmistautui illan esitykseen.

Stiff Little Fingers
Stiff Little Fingers

Pohjoisirlantilaisen Stiff Little Fingersin jäsenet olivat selkeästi tämän tapahtuman vanhimmasta päästä. 77-punkkia esittävä yhtye on niin ikään perustettu jo vuonna 1977 ja on näin ollen ollut toiminnassa jo 45 vuotta. Jotkut olivat tulleet katsastamaan nimenomaan näitä, mutta suurinta osaa Rock In The Cityn yleisöstä kiinnosti enemmän ryyppääminen. Onneksi on vapaus valita. Joka tapauksessa tämäkin yhtye tuli todistettua viimein livenä, vaikka ei ihan suurinta lempimusiikkia ole koskaan ollutkaan. Stiffit soittivat Oulun Kuusrockissa vuonna 1979, eli nyt heti perään toinen kerta samassa paikassa.

Five finger Death Punch
Five Finger Death Punch

Five Finger Death Punch oli tapahtuman odotetuin vieras. Samalla Oulun keikka oli bändin 10. konsertti Suomessa sen uran aikana. FFDP-paitoja tuli vastaan koko tapahtuman ajan. Tähänkään bändiin en ole tutustunut koskaan, sillä musiikki ei puhuttele minua. Joka tapauksessa näytti kelpaavan muille, ja bändi keräsi valtaisan kauas alueen perälle asti ulottuvan ihmismeren. Nyt tuntui ensimmäistä kertaa tässä tapahtumassa siltä, että todelliset ammattilaiset ja rockstarat olivat areenalla. Se on se varmuus, mikä toiminnasta välittyy. Pyrot paukkuivat ja jengi lauloi biisien mukana. Vokalisti Ivan Moody tuntui olevan oikea showmies vaihtaen esiintymisasuakin useaan otteeseen keikan aikana. Hän otti myös kivasti kontaktia yleisöön, etenkin eturivin porukkaan. Kyllähän tällaisia monitaitureita ja alan guruja on ilo seurata, vaikkei ihan omaa kamaa olisikaan. Tämän keikan jälkeen oli ehdottoman tyytyväinen fiilis lähteä vaeltamaan yöhön kohti seuraavia tapahtumia.

Five Finger Death Punch
Five Finger Death Punch

Kokonaisuutena tämänvuotinen Oulun Rock in The City oli oikein onnistunut ja iloinen kokemus. Pientä purnattavaa aina löytyy, mutta eipä kaiken tarvitse festareilla ollakaan niin tiptop.

Rock In The City -kiertue jatkui Oulusta Rovaniemelle.

Kuvat: Tanja Kyngäs