Øutline julkaisi uuden singlen “925” – Paluu 2000-luvun alun hard rockin ja nu-metallin juurille
Jyväskylästä ponnistava hard rock -yhtye Øutline on viiden parikymppisen kundin projekti, jossa rikotaan genre-rajoja ja yhdistellään uutta, sekä vanhaa. Yhtye julkaisee talven aikana useamman singlen maaliskuussa julkaistavalta EP:ltä.
Øutlinen toinen ja toistaiseksi raskain single “925” palaa suoraan 2000-luvun alkuvuosille koukuttavalla paketilla modernia hard rockia ja nu-metallia. Viisiminuuttinen kappale ei jätä taatusti kylmäksi, sillä alusta alkaen kuulijalle tarjotaan moshpitin arvoista kitarariffiä, nopeita lyriikoita, viiltäviä scream-osuuksia ja kappale huipentuu breakdownin jälkeen euforiseen kitarasooloon. Tämä kappale on todettu livenä hitiksi, joka vaatii huomiota!
”925:sen” (nine to five) agressiivisen laulannan taustalla sanoituksissa käsitellään työelämän oravanpyörästä johtuvaa burnouttia ja pyrkimystä päästä tästä eteenpäin. Kappaleen edetessä loppuunpalamisen aiheuttama väsymys muuttaa kaiken elämässä harmaaksi ja merkityksettömäksi, mutta pohjalta löytyy lopulta toivoa tulevasta.
Kappale on Øutlinen toinen single maaliskuussa julkaistavalta EP:ltä, jonka tarkoituksena on antaa maistiainen yhtyeen tuoreesta soundista ja katalogista. Kaikki EP:n kappaleet on miksannut Sami Niittykoski ja masteroinut Miro Kiiski. Uusi single kuullaan Øutlinen kevään 2026 keikoilla, joista yhtye tiedottaa tarkemmin omissa sosiaalisen median kanavissaan.
