Overcome – The Great Campaign Of Sabotage

Yhdysvaltalainen hardcore-yhtye Overcome oli yksi Facedown Recordsin kulmakivistä sen alkuaikoina 90-luvun loppupuolella. Levy-yhtiön perustajan Jason Dunnin sanoin Facedownia tuskin edes olisi olemassa tänä päivänä ilman tätä yhtyettä. Hiljattain paluun tehnyt yhtye solmi uuden sopimuksen FD:n kanssa ja uusi albumi ”The Great Campaign Of Sabotage” onkin kunniakkaasti Facedown Recordsin sadas julkaisu.

Overcome sai alkunsa vuonna 1994 ja eli kulta-aikaansa aina 2001 vuoteen asti jolloin he pistivät pillit pussiin. Yhtye teki pikaisen paluun vuonna 2003 esiintymällä Facedown festeillä, mutta todellisen paluun he tekivät kuitenkin vasta 2010 loppuvuodesta uuden kokoonpanon kera.

Taustalla on paljon kehuja, suuria tunteita ja suuria puheita. Mutta mitä tarjoileekaan yhtyeen neljäs albumi ”The Great Campaing Of Sabotage”? Ei juuri mitään mullistavaa tai mitään mikä kannattelisi sitä kovinkaan pitkälle, mutta on sillä silti omat nautinnolliset hetkensä. Täytyy myöntää, että itseltäni on yhtyeen aiemmat tuotokset menneet kokonaan ohi. Pienen tarkastelun jälkeen huomasin, että albumilla onkin muutamia uudelleen nauhoitettuja/kirjoitettuja kappaleita joiden perusteella tyyli ei ole kovinkaan paljon muuttunut vuosien saatossa.

Vaikka kokemusta löytyykin reippaat määrät, niin aivan rautaisiksi ammattilaisiksi näitä herroja ei kuitenkaan voi kehua. Yhtyeeltä löytyy toki rehellisen agressiivinen ote metallisen hardcoren veivaamiseen. Biisirakenteet toimivat ja ne ovat keskimääräisesti varsin monipuolisia, eikä levykään jää missään vaiheessa vain tasapaksun paahtamisen tasolle. Mutta teknisellä puolella suoritus kaatuu liki alkumetreillä epävireisiin kitaramelodioihin, jotka eivät toimi millään tavalla useammankaan yrityksen jälkeen. Joten yksi mätä omena muuten hyvässä piirakassa vei taas maun koko hommasta.

Jos ”The Great Campaign Of Sabotage” olisi ollut aloittelevan yhtyeen levy, sitä ei välttämättä olisi koskaan edes julkaistu näin isossa mittakaavassa. Mutta onhan se hienoa, että Facedown Records pysyy lojaalina yhtyeelle, joka nosti heidän nimensä ihmisten tietoisuuteen hardcore-skenessä vaikka Overcomen paluu saattoikin ehkä näyttää paremmalta paperilla, kuin miltä se kuulostaa levyllä.

6/10

Kappalelista:

01. Intro
02. Reverence Part II
03. Body Of Death
04. Profession
05. Alone In A Crowd
06. The Breath Of He Who Kills
07. Seeker Sensitive
08. Amnesty
09. Clemency
10. Lifting The Weak
11. Campaign Of Sabotage
12. Outro

www.myspace.com/overcome

Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen

Kommentoi julkaisua