Overhead – Of Sun And Moon

Suomi, musiikki ja progressiivisuus. Jostain syystä, kun nuo kolme asiaa kuulen samassa lauseessa, ne saavat aikaan kylmiä väreitä. Ei siis niitä kivoja rakastavaisten tuntemia hiplausväreitä, vaan niitä haarukan, posliinilautasen ja liitutaulun toisiaan pitkin raahautumisen johdosta tulevia, niskoihin asti nousevia, raapivia väreitä. Harvoin vain tuntuu tulevan hyvää suomalaista progea, ei edistyksellisessä eikä genremielessä. Viimeksi taisi olla asiat hyvin Kingston Wallin aikaan. Ehkäpä nykyään sitä vaan on helvetin hankalaa olla erikoinen ja kummallinen. Myös kaikki se olemassa ollut jännitys progressiivisuudesta musiikkisuuntauksena on hävinnyt aika päiviä. Perkele, tässähän tulee tämmöinen ”rock is dead” -fiilis… No, mutta kuitenkin! Katotaas, mikä on tuomio rock/metal/progressive -lokerikkoon pistetyn Overheadin neljännen albumin, ”Of Sun And Moonin”, kohdalla!

Ennen kun saa edes levyä tungettua soittimeen, iskee ensimmäisenä silmään albumin kansityö. Se on 3D-laseilla varustettu paketti, jota voikin sitten niillä musiikin tahdissa tiirailla. Aivan kuin kevyt versio Toolin ”10,000 Daysistä”. Kiva säväys kuitenkin. Saako nyt antaa sen kympin jo?

Niin kuunnellaanpas sitä musiikkiakin; ensimmäinen kuuntelukerta on yllättävän positiivinen. Musiikki on tarpeeksi haastavaa, eikä liian hankalaa ja äkkiväärää, ettei mukana jaksaisi hölkkäillä. Kuuntelukertojen lisääntyessä alkaa kumminkin fiilikset pään sisällä leviämään ympäriinsä. Tunnelma vaihtuu ”hei tuohan oli kiva juttu” -fiiliksestä aina ”hyi helvetti, mitä kuraa” -nillitykseen. Saundimaailma ja yleisilme kyllä on kyllä mukavan raikasta ja huiluttelu sekä muu perkussionipellys tuo kivaa lisäväriä. Musiikille vertailukohtia tulee naapurimaan Pain Of Salvationista, jo mainitusta Kingston Wallista, Von Hertzen Brothersista ja pikkasen mieleeni tuli Suburban Tribekin hetkittäin.

Mitä tulee tuohon nillitykseen, niin on sanottava saman tien se, mikä tässä eniten ahdisti. Otan esimerkiksi tuon kappaleen ”An Afternoon Of Sun And Moonin”, joka alkaa varsin hauskasti Eläkeläiset -tyyppisellä humppaurkuroinnilla, jonka jälkeen se jää nätisti himmailemaan – fiilis kohdillaan kivasti. Sen jälkeen meinaa päästä oksennus liian korkealta homman lässähtäessä, kun iskee kertosäe kehiin sellaisella imelällä Technicolour-siirapilla. Asiaa ei auta sekään, että laulussa usein kuuleekin Jimi Pääkallomaista ja Jonne Aaronmaista kähinää. Se sama alkoi jo edellisessä ”Berlin”-kappaleessa, ja ”Alive” kuulostaakin jo melkein Rasmukselta! ”Hui ja hyh!”, sanoo paatunut hevaripökkelö! Välillä ei tiedä kuunteleeko jotain rockin kikkaa soittimesta vai radiosta SuomiPopia!

Yhtye siis pelaa kevyellä ja hieman raskaammalla progerokkauksella, mutta mukaan on sekoitettu jopa häiritsevän paljon diskolattian tahmeaa poppihumppaa. Yhtye on mielestäni parhaillaan tuossa ensimmäisellä lähestymistavalla. Levyn aloittava ”Lost Inside 2” ja viimeinen ”Angels And Demons” ovatkin levyn parhautta ajattomalla progeotteellaan. ”Grottekin” on instrumentaalikappaleeksi varsin menevä. Sitten taas sorrutaankin noiden äklötyksien lisäksi ”Last Broadcastin” kaltaisiin merkityksettömiin kokeileviin laahauksiin. Välillä ihastuttaa, sitten taas suututtaa ja taas toisinpäin, kunnes noin 50-minuuttinen kehä on valmis.

Ongelmaksi muodostuukin se lopulta, johtuuko se musiikista vai omasta tahdosta, ettei tästä meinaa saada mitään hyvää tarpeeksi irti. Vaikka mukana onkin toimivia, yllättäviä ja hienojakin hetkiä, on seassa niin paljon korville taakaksi muodostuvaa ärsykettä että roipetta, ettei tälle oikein jaksa musiikin avautumisen jälkeen kuunteluaikaa antaa. Silti vaikka tuosta nillityksestäni saisikin toisen kuvan, on yhtyeellä jännä kansainvälinen fiilis ja saundi, jota harvoin Suomessa vastaan tulee. Soittokin lauluineen bändiltä sujuu moitteettomasti ja soittamisen ilon kuulee mailien päästä. Sen kumminkin huomaa, että yhtye yrittää yllättää, ärsyttää ja ravistella kuulijan niin, ettei tämän keskittyminen herpaannu hetkeksikään. Se sitten onkin kuulijasta kiinni, että kauan sitä peliä jaksaa. Tätä arvosteluakin läpi lukiessani, en oikein tiedä mitä vittua oikein yritin edes sanoa. Kallistun siis vastauksen ”ei uponnut” puolelle, mutta miksei tää hei sulle siellä voisi kolahtaa?

5/10

Kappalelista:
01. Lost Inside 2
02. Berlin
03. An Afternoon of Sun and Moon
04. Aftermath
05. Syriana
06. Grotte
07. Last Broadcast
08. Alive
09. Angels and Demons

http://www.overhead-band.com/

Kirjoittanut: Ville Syrjälä

Kommentoi julkaisua