Ozzy Osbourne ei juuri kuuntele uutta musiikkia: ”Ei ole lainkaan uutta musiikkia, se on kaikki saman vanhan toistamista”

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 31.5.2023

Heavy metal -legenda Ozzy Osbourne on ollut osana tärkeän uuden musiikkityylin syntyä. Osbourne lauloi heavy metal -musiikin esi-isänä pidetyn Black Sabbathin keulilla levyttäen lukuisia klassikoita, jonka jälkeen hän siirtyi omalle soolouralleen valtaamaan maailmaa. Osbourne aloitti musiikin parissa aikana, jolloin tehtiin paljon uutta innovaatiota niin populaarimusiikin kuin marginaalimusiikinkin parissa.

Tuoreessa Metal Hammer -lehden haastattelussa näyttelijä-muusikko Jack Black pääsi kysymään pimeyden prinssiltä kiinnostavia kysymyksiä. Keskustelu ajautui Osbournen varhaisiin musiikkisuosikkeihin, ja siitä heavy metallin syntyyn.

Kun Black kysyi Osbournelta, muistaako hän ensimmäistä kappaletta, josta nautti lapsena, tämä vastasi:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kappale, joka sai minut päättämään, mitä haluan tehdä elämässäni, oli The Beatlesin She Loves You’. Minulla oli sininen transistoriradio – muistan sen kuin eilisen – ja ajattelin: ’Vittu… mitä tämä on?’ Se oli niin syvällinen kokemus! He sytyttivät mielikuvitukseni päälle. Halusin olla Beatle. Halusin, että Paul McCartney nai siskoni! Makuuhuoneeni seinä oli vittu täynnä Beatles-kuvia.”

Blackin kysyessä Osbournen suosikkikeikkaa, jolla hän on ollut, vastaus oli luonnollisesti The Beatlesin Paul McCartneyn konsertti.

”Luulen, että Paul McCartneyn keikka. Hän on idolini. Kerran selitin toimittajalle, mitä ajattelin McCartneysta ja Beatlesista, ja tiedätkö mitä? Tämä nuorukainen sanoi: ’Niin minäkin ajattelen sinusta’. Minä melkein kaaduin. Olin ihan sekaisin! En koskaan ajattele itsestäni niin. Yritän olla niin normaali kuin mahdollista.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tähän Black vastasi, että samaan tapaan kuin ihmiset pitävät The Beatlesia yhtenä rock and rollin kehittäjistä, pitävät ihmiset Black Sabbathia heavy metalin luojana. Osbourne vastasi seuraavaa:

”Se on kiva ajatus, mutta The Who, Led Zeppelin, The Kinks… Kun kuulin The Kinksin kappaleen ’You Really Got Me’, ostin sen singlen ja soitin sen puhki. En voinut lopettaa sen kuuntelemista.”

Samaan hengenvetoon Osbourne myöntää, että ei juuri kuuntele modernia musiikkia.

”Niin ei käy enää sen uuden musiikin kanssa, jota kuulen. En kuuntele paljon modernia musiikkia. Ei ole lainkaan uutta musiikkia – se on kaikki saman vanhan toistamista”, Osbourne toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat