P.O.D. saapuu Helsinkiin toukokuussa

Kolmesti Grammy-ehdokkaana ollut kristillisen metallimusiikin suurnimi, yhdysvaltalainen P.O.D., eli Payable On Death saapuu konsertoimaan Suomeen toukokuussa. Jo kymmenen miljoonaa albumia uransa aikana myynyt huippuyhtye nähdään Helsingin Tavastialla maanantaina 30. toukokuuta. Lämmittelijänä lavalle nousee venäläinen nu-metalliyhtye The Slot. Konsertin liput tulevat myyntiin perjantaina 18. maaliskuuta.

P.O.D.:n kiertueet ovat olleet kerta toisensa jälkeen loppuunmyytyjä ja heidän levynsä ovat nousseet myynti- ja soittolistoille ympäri maailman. Jo 20 vuotta esiintyneen yhtyeen muodostavat laulaja Sonny Sandoval, rumpali Wuv Bernardo, kitaristi Marcos Curiel ja basisti Traa Daniels. Yhtyeellä on takanaan seitsemän studioalbumia ja lisäksi he ovat esiintyneet lukuisten elokuvien soundtrackeilla.

Yhtyeen nimi Payable on Death muistuttaa siitä, kuinka jokaisen maanpäällinen elämä määrää hänen tulevaisuutensa kuoleman jälkeen. Yhtyeen tyyli on muuttunut vuosien varrella rap-metallista nu-metalliin ja reggae-vaikutteisiin. Kokoonpanon viimeisen albumi on nimentään ”When Angels & Serpents Dance”, ja siinä on kuultavissa heavyn lisäksi vaihtoehtorockia ja latinalaisvaikutteita.

Lämmittelijänä nähtävä The Slot on laulaja Igor Lobanovin ja kitaristi Sergei Bogoliobskin vuonna 2002 Moskovassa perustama metalliyhtye, jonka debyyttialbumia myytiin satoja tuhansia ympäri maailman.

KEIKKA:
Ma 30.5.2011 Helsinki, Tavastia


LIPUT:

alk. 36,30 € (ovelta 37 €), K-18.
Lipunmyynti alkaa pe 18.3.2011 klo 9.00

Kommentoi julkaisua