Pääkallo tekee paluun uudessa muodossa – arviossa GosTin varhainen julkaisu ”Skull”

Kirjoittanut Sami Elamaa - 3.6.2019

Mystinen yhden miehen projekti GosT palaa mustakaapuiseen parrasvaloon. Taiteilijanimikkeellä leimatun Baalberithin taikomaa synthia ja retrowavella maustettua taidetta on saatu kuunnella vuodesta 2013 lähtien. Monille kuluttajille ensipuraisu, tai paremminkin ensiriivaus, on alkanut kotimaisen Blood Music -levy-yhtiön julkaisusta ”Behemoth” (2015). Synthwave-osaston hardcoreimmat tyypit ovat todennäköisemmin päässeet tutustumaan jo GosTin omakustanteisen ”Skull”-EP:n kautta. Tänä vuonna Century Media on julkaissut uudelleen samaisen EP:n, josta on tarjolla digitaalisen julkaisun lisäksi vihreä, punainen ja oranssi vinyylipainos.

Ennen kuin ihmetellään tarkemmin ”Skull”-julkaisun uutta versiota, palataan vielä pikaisesti muistin virkistämiseksi vuoden 2013 version pariin. Debyytin hypnoottinen materiaali kieroutuneella ja kauhumaisella teemalla on paikoittain mielenkiintoista kuunneltavaa. GosTin varhainen tuotanto ja alkutaival ovat antaneet hyvät pohjat laittamaan rattaita reippaammin pyörimään. Aivan päänräjäyttäviä hittejä ”Skull”-julkaisusta ei kuitenkaan vielä löydy, mutta musiikilliset annit vetoavilla rytmillä vievät helposti kuuntelijat mukaansa. Erityisemmin ”They”, ”4th” ja ”Skull” osuvat luihin ja ytimiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sitten on vuorossa vuoden 2019 versio. Tästä julkaisusta löytyy vanhojen teosten lisäksi kaksi uutta kappaletta, ”She Lives in Red Light” ja ”The Call of the Faithful”. Ensimmäisessä kappaleessa Baalberith hoitaa julkaisun ainoat lauluosuudet. Herran kalpeankatkuinen tulkinta hidastempoisessa ja tunnelmallisessa kappaleessa jättää hyvällä tavalla rentouttavan mielentilan ilmoille. Toinen uudempi ja räväkämpi teos ”The Call of the Faithful” liikkuu samoissa sfääreissä kuin aiemmat ”Skull”-kiekon kappaleet. Riivatun rytmikäs ja mukaansa vievä, muttei silti niin erityinen ollakseen mainitsemisen arvoinen.

Varsinainen, ja kaikkein suurin miinus tulee vuoden 2019 versiossa siitä, ettei kappalelistalta löydy ”4th”-raitaa. Tästä herää väkisinkin Century Medialle kysymys, että miksi näin. Eikö vinyyliin riittänyt tilaa sille yhdelle mainiolle ”4th”?

Erityisemmin Century Median uudelleen julkaisema ”Skull” on oiva hankinta niille GosTin ystäville, jotka haluavat vinyylikokoelmiinsa täydennystä. Päällisin puolin vuoden 2019 ”Skull” on kiehtova julkaisu, vaikka en itse ymmärrä, miksi ”4th” heivattiin kappalelistasta pois. Propseja olisi tullut enemmänkin, mutta nyt tuntuu, että ”Skull”-julkaisusta puuttuu se tärkeä pala.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

7+/10

Kappalelista:

1. Chasm
2. Cursed
3. They
4. Oddened
5. Skull
6. Maniac
7. She Lives in Red Light
8. The Call of the Faithful

GosT Facebook

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Sami Elamaa

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat