Paara julkaisi 12-minuuttisen ”Pohjolan”-singlen – uusi albumi ilmestyy lokakuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 31.8.2026

Kotimainen folkia ja black metalia yhdistelevä Paara on julkaissut uuden ”Pohjolan” -singlensä musiikkivideon kera. 12-minuuttinen kappale toimii ensimmäisenä askeleena kohti yhtyeen tulevaa kolmatta studioalbumia ”Laulut tulen ja jään”, joka ilmestyy 30. lokakuuta Dusktone Recordsin kautta.

”Pohjolan” yhdistelee black metalille ominaisia elementtejä suomalaisen kansanmusiikin vaikutteisiin ja jatkaa Paaralle ominaista pohjoisen sielunmaiseman käsittelyä. Yhtyeen musiikissa suomalainen kansanperinne ja mytologia ovat kulkeneet alusta asti rinnakkain tummempien, ihmismielen varjoihin pureutuvien teemojen kanssa.

Paara julkaisi edellisen albuminsa ”Riitti” vuonna 2018, jolloin levy nousi Suomen virallisen albumilistan viidenneksi. Sen jälkeen yhtye vietti useamman vuoden hiljaiseloa ennen aktivoitumistaan uudelleen ja paluutaan keikkalavoille keväällä 2026.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen kitaristi ja perustajajäsen Zvartus kertoo paluusta ja tulevasta albumista:

”Minulle ei ole koskaan ollut epäilystä siitä, palaako Paara takaisin. Kysymys oli vain ajasta. Lopulta aika teki tehtävänsä, ja pitkään työpöydällä ollut levy sai lopullisen muotonsa yllättävän nopeasti – käytännössä muutamissa viikoissa. Paaran kolmas albumi esittelee kuulijalle yhtyeen, jossa on paljon tuttua mutta myös runsaasti uutta.”

Zvartuksen mukaan tulevalla levyllä yhtyeen musiikilliset ääripäät korostuvat entisestään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Kaihoisat melodiat, iskevät riffit ja loppuun asti harkitut sovitukset kulkevat käsi kädessä. Kaikki on isompaa ja kovempaa, mutta samalla myös pienempää ja hiljaisempaa. Musiikki ei hengitä ilman dynamiikkaa, eikä tarinaa kerrota ilman draaman kaaria.”

Rumpali Waara puolestaan kertoo Paaran aktivoitumisen pitkän tauon jälkeen tuntuneen kotiinpaluulta. Hänen mukaansa ”Pohjolan” lukeutuu Zvartuksen hienoimpiin sävellyksiin.

”Urani pisimmät kuusi vuotta saivat päätöksen, kun Paara aktivoitui 2024 ja aloitti ’Laulut tulen ja jään’ -äänitykset. Tuntui kuin olisin tullut kotiin – se käsittämätön tunne, kuinka joku yhtye voikaan olla niin merkityksellinen.”

”Pohjolan” sai rinnalleen myös Paaran uran ensimmäisen varsinaisen musiikkivideon. Video toteutettiin kokonaan yhtyeen omin voimin. Hellmouth vastasi sen tarinasta ja leikkauksesta, kun taas Waara hoiti kuvaamisen, valaisun ja ohjauksen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Paara juhlistaa ”Laulut tulen ja jään” -albumin ilmestymistä loppuvuoden keikoilla. Yhtye esiintyy 6.–8. marraskuuta Hellsinki Metal Cruisella, 21. marraskuuta Helsingin On The Rocksissa albumin julkaisukeikalla sekä 28. marraskuuta Seinäjoen Rytmikorjaamolla yhdessä Vermilian kanssa.

”Pohjolan” -musiikkivideon voit katsoa alta.