Paholaisen popparit – Ghost Tampereen Nokia Areenalla

Kirjoittanut Juhani Mistola - 1.5.2022

”Saatanallisuus on se peruslähtökohta”, todettiin jo hillittömässä Loputon Gehennan liekki -bläkkisdokkarissa. Mitähän mieltä itse Molestor Kadotus on Ghostista?

Ei tule yllätyksenä, että juuri kovimmat black metal -huuruilijat ovat parjanneet Ghostia liiallisesta popmaisuudesta läpi yhtyeen uran. Saatanahan siis kuuntelee hiilihanko kourassa juuri lasten leluradiolla nauhoitettuja C-kasetteja ja epämääräistä blastbeatin ylle oksennettua korinaa. Eikä todellakaan kasarisynien maustamaa hard rock –Abbaa! Itselleni Ghostin suurimmat synnit ovat astetta vähäisemmällä spirituaalisella tasolla. Keskushahmo Tobias Forgen taipumus johtaa yhtyettään ja jaella potkuja bändikavereilleen saatanallisen Olli Lindholmin tavoin on yhtenäisen bändikemian nimeen vannoville sitä absoluuttisinta pahuutta.

Kaupallinen yhteistyö

Festariennakko: Five Finger Death Punchin ja In Flamesin tähdittämä Sauna Open Air juhlitaan viikonloppuna Tampereella →

Lojaaliuden rikkomisen ohella Youtuben ihmeelliseen maailmaan on ajoittain päätynyt videoita, joissa nimettömien ghoulien vielä nimettömämmät korvaajat eivät ole yltäneet bändin areenaluokkaisen showrockin tasolle, joten ruotsirockin varamiespalvelu ei ole aina toiminut moitteettomasti. Mikä mahtaakaan olla tamperelaisen keskiviikkoillan kohtalo? Nyt tulee samalla allekirjoittaneelle tilaisuus tutustua Tampereen tuoreen Nokia Areenan toimintaan.

Sijainti Tampereen keskustassa on hallille erinomainen, vaikka ruumiiden – elävien! – ja lippujen tarkastus takkuaa siinä määrin, että ensimmäisenä lämppärinä toimiva Twin Temple jää itselleni puolen biisin mittaiseksi kokemukseksi. Hyvältä se puolikaskin kuulosti kyllä! Automaattiset lipuntarkastajakoneet ovat ainakin omalle matkapuhelimelleni liian haastavaa tekniikkaa, mutta ehkäpä niihinkin tottuu.

Toinen lämppäri, englantilainen Uncle Acid And The Deadbeats on itselleni tutumpi Suomen kävijä. Jos vertaa tätä keikkaa edelliseen keikkakokemukseeni Black Sabbathin lämmettelijänä vuonna 2013, on bändi luonnollisesti kehittänyt itselleen lisää esiintymisvarmuutta, eritoten basisti liikehtii edustavasti. Jollain hämmentävällä tavalla bändi, joka Sabbathin lämppärinä kuulosti pääbändiltä, kuulostaa nyt korostuneiden taustalaulujen myötä Ghostilta. ”13 Candles” kuulostaa messevältä Hellacopters-doomilta, mutta ainakin allekirjoittaneelle yhtyeen pätevä ilmaisu jää edelleen jotenkin kasvottomaksi.

Pitkän aikaa soitettu keskiaikaa henkivä musiikki korostaa itse pääaktin iskuvoimaa ja lavan peittäneen kankaan tipahtaessa ei ole epäilystäkään, mihin kaikki on tähdännyt. Ghost kuulostaa vuonna 2022 yhtä popilta kuin Bon Jovi vuonna 1986 ja show-elkeet ovat kuin suoraan Kissin ja kasarilegendojen oppikirjasta. Jopa aloitusbiisi, tuoreen ”Impera”-levyn aloittava ”Kaisarion” on synkeästä historialuennastaan huolimatta leppoisa uptempo-duurirokkipala. Bändi rokkaa ja yleistunnelmasta synkkyys on kaukana. Kuka sanoi, ettei Saatanalla voisi olla vain hauskat bileet tarttuvien biisien säestämänä? Pahaenteinen muotokieli tulee hiukkasen paremmin näkyviin edellisten levyjen biiseissä ”Rats” ja ”From the Pinnacle to the Pit”. Laulajana Forge on ollut koko Ghost-ajan hieman epävarma ja ohutääninen, mutta ainakin Tampereella palkeet toimivat yhtä mallikkaasti kuin studioäänitteillä. Forgen ratkaisu vuorotella saman keikan aikana sekä ”saatanallisen paavin” eli Papa Emerituksen ja kardinaali Copian hahmojen välillä kuitenkin hämmentää. Näin saadaan pukuvaihdoksia ja toimintaa lavalle, mutta jotain roolien vaihdoksissa myös menetetään.

Show-temput ovat kunnossa jatkuvasti ja lavalla riittää koko ajan jotain nähtävää. Infernaaliset pyrotekniikat, paholaismaiset punavalot ja lopun konfettisade eivät tietenkään ole mitään uutta showbisneksen historiassa, mutta hauskaahan tätä on todistaa. Jopa hivenen yllättäen tulee huomattua, että bändillä on jo kokonainen setillinen hittibiisejä. Varhaistuotannon ystävät joutuvat valitettavasti pettymään. Mikäli laskelmani pitävät paikkansa, debyyttilevyltä kuullaan ainoastaan sen hitti ”Ritual” ja monet bändin tuoreempienkin levyjen raskaammista paloista ovat joutuneet tekemään tilaa pehmohiteille. Itseäni tämä kehityskaari ei juurikaan haittaa, mutta ekan demon parhautta haikailevat saattavat kakistella kasarihattaran äärellä.

Nameless Ghouls eli kasvottomiksi jäävät taustajäsenet ovat tällä kertaa asianmukaisesti sisään ajettuja kokoonpanoon, eikä yhteensoittokykyä puutu oikeastaa yhdeltäkään jäseneltä. ”Devil Churchin” aikana kuultava kitara-battle osoittaa toisen ghoulin olevan toista pätevämpi soittaja, mutta yleisön villitsemisestä huolehtiva kitaristighouli on opetellut pätkän The Rasmuksen ”In The Shadowsin” riffiä. Vi ses på torget!

Bändisoiton ainut selkeä moka kuullaan ”He Is” -hitin alussa kun kitaristighouli haaveilee syntisten heittämisestä tuliseen mereen ja unohtaa soittaa intron. Jostain kaukaa kuuluu sielunvihollisen kirous ”Saattanas! Pärkkeles! Luussifer!”. Seuraavana kuultavan ”Miasma”-kappaleen aikana paaviasuun pukeutunut Papa pääsee esittelemään myös omia instrumentalistin kykyjään saksofonin varressa.

Setti päättyy 1960-lukuhenkiseen ”Kiss The Go-Goatiin” ja kaikki tietävät encoreiden seuraavan tuota pikaa. ”Enter Sandman” oli jo Metallican mustan levyn juhlapainokselta kuultuna melkoisen turha vetäisy, mutta sitä se olisi ollut kenen tahansa esittämänä. Ehkäpä tuo nyt perustelee paikkaansa jonain areenarokkikeikan – anteeksi, saatanallisen messun – yhteislaulutuokiona. Mutta saahan bändi niitä tehtyä omillaankin: ainakaan suomalaisia rokkiradioita hetkenkään kuunnelleet eivät ole takuuvarmasti välttyneet ”Dance Macabren” tai illan päättävän ”Square Hammerin” kertosäkeiltä. Biisit ovat erinomaista teatterirockia ja vaikka hevipuritaanit olisivat kuinka loukkaantuneita oman rakkaan paholaisensa kaappaamisesta poprockin kauppamieheksi, näkee Ghostissa lähivuosien stadionrockin pelastajan.

Settilista:

  1. Kaisarion
  2. Rats
  3. From the Pinnacle to the Pit
  4. Mary on a Cross
  5. Devil Church
  6. Cirice
  7. Hunter’s Moon
  8. Faith
  9. Spillways
  10. Ritual
  11. Call Me Little Sunshine
  12. Helvetesfönster
  13. Year Zero
  14. Spöksonat
  15. He Is
  16. Miasma
  17. Mummy Dust
  18. Kiss the Go-Goat

Encore:

  1. Enter Sandman (Metallica cover)
  2. Dance Macabre
  3. Square Hammer

Teksti: Juhani Mistola

Kuvat: AJ Johansson